Mies, lapset ja suhde ruokaan
Olen ihan solmussa tämän asian kanssa.
Mieheni on muuten todella ihana, mutta hänellä on jokseenkin vääristynyt kuva ruoasta ja ruokailusta. Tilanne menee nyt vain pahemmaksi lasten (kaksi poikaa) tullessa teini-ikään.
Mies lapsuudenperhe oli melko vähävarainen ja sen kautta ruokavalio oli yksinkertainen will herkkuja juuri ollut. Tätä mies nyt kompensoi ostamalla mielellään kaapit täyteen donitseja, keksejä, sipsejä... Ihan kaikkea, lisäksi jääkaappi on aina ääriään myöten täynnä. Toisinaan hän saattaa sanoa että "Miksi minä näitä ostan kun kukaan ei syö!" No syödäänhän me, mutta minä osaltani yritän ohjata poikia järkevään syömiseen; mikään ei ole kiellettyä, välipalat on tietenkin sallittu mutta ruoka-ajat on olemassa. Salaatit, kasvikset ja hedelmät kuuluvat päivittäiseen rutiiniin. Teinipojat tietenkin myös tarvitsevat yllättävän paljon syötävää.
Ristiriita syntyy tässä siitä, että toisaalta mies tuputtaa herkkuja ja "suuttuu" siitä etteivät ne herkut häviä kaapista riittävän nopeasti. Toisaalta hän sitten taas on sitä mieltä että ihmisellä riittää ihan järjettömän runsas aamiainen ja sen jälkeen seuraava ruoka on päivällinen joskus 18-19 aikoihin. Ja että oikeastaan kuuluisi syödä vain silloin kun on oikein oikein iso nälkä.
Mielestäni miehen ruokailuissa ei ole mitään järkeä enkä voi sietää sitä että hän opettaa pojille tietynlaista syyllisyydentunnetta jos he syövät "väärin" tai "vääriin aikoihin". Tänään tilanne räpsähti silmille kun isompi poika halusi tehdä itselleen jälkiruoaksi mikrokuppikakun, puolisen tuntia oikean ruoan jälkeen. Mies ryntäsi keittiöön kyselemään mitä poika tekee ja onko hänellä nälkä vai mikä on homman nimi. Poika nöyränä pakkasi kuppikakkuvälineet takaisin kaappiin ja haki itselleen omenan. Minulla kiehui päässä ja yritin puhua miehelle mutta hän vain pyörittelee silmiään ja on omasta mielestään niin oikeassa kuin vain voi olla. Yritän selittää, että syyllisyyden tunne syömisen takia voi nopeasti heilauttaa koko homman todella epäterveeseen suuntaan mutta en pääse miehen puolustusmuurin läpi. Mitä tässä pitäisi tehdä? Yritän puhua poikien kanssa aiheesta, mutta se tuntuu välillä pahalta koska silloin tavallaan poljen isän mielipiteet maahan ja se ei tietenkään ole hyvä tai toivottava tilanne. En nyt vaan oikein osaa tästä eteenpäin.
Anteeksi pitkä ja sekava sepustus.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Aikuiselle ei voi opettaa ruokatapoja, lapsille voi, meillä saa syödä silloin kun on nälkä, myös ruoka aikojen ulkopuolella, jokainen tavallaan...
Siinäpä se, kun meillä nyt kaksi aikuista opettaa päinvastaisia asioita. Minä haluaisin että syömisessä olisi rento ote ja että terveellinen syöminen tulisi selkärangasta mutta niin että niille herkuillekin olisi siellä täällä tilaa. Mies sen sijaan... No se lukikin jo aloituksessa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuiselle ei voi opettaa ruokatapoja, lapsille voi, meillä saa syödä silloin kun on nälkä, myös ruoka aikojen ulkopuolella, jokainen tavallaan...
Siinäpä se, kun meillä nyt kaksi aikuista opettaa päinvastaisia asioita. Minä haluaisin että syömisessä olisi rento ote ja että terveellinen syöminen tulisi selkärangasta mutta niin että niille herkuillekin olisi siellä täällä tilaa. Mies sen sijaan... No se lukikin jo aloituksessa.
Ap
Riittää että lapsilla on mahdu syödä monipuolisesti, ei pulla päivässä kasvavalle lapselle liikaa energiaa anna ja hampaat kun pesee kunnolla ei haittaa vaikka saisi päivittäin jotain vähän sokeri pitoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuiselle ei voi opettaa ruokatapoja, lapsille voi, meillä saa syödä silloin kun on nälkä, myös ruoka aikojen ulkopuolella, jokainen tavallaan...
Siinäpä se, kun meillä nyt kaksi aikuista opettaa päinvastaisia asioita. Minä haluaisin että syömisessä olisi rento ote ja että terveellinen syöminen tulisi selkärangasta mutta niin että niille herkuillekin olisi siellä täällä tilaa. Mies sen sijaan... No se lukikin jo aloituksessa.
ApRiittää että lapsilla on mahdu syödä monipuolisesti, ei pulla päivässä kasvavalle lapselle liikaa energiaa anna ja hampaat kun pesee kunnolla ei haittaa vaikka saisi päivittäin jotain vähän sokeri pitoista.
Kiitos, haluat varmasti auttaa mutta nämä asiat minä tiedän kyllä ja olen kanssasi täysin samaa mieltä. Mutta kuinka saisin miehen ymmärtämään saman kun hän blokkaa kaiken sanomani tämän asian suhteen saman tien?
En kyllä osaa auttaa, mutta kuulostaa todella kinkkiseltä tilanteelta. Asiasta olisi kerta kaikkiaan vaan onnistuttava keskustelemaan ilman hyökkäystä ja puolustusta, kumminkaan päin.
Hyvin selkeä on ns. Initiator & Inquirer metodi, jossa selkeästi yhdellä on puheenvuoro ja toisen rooli on uteliaasti ottaa selvää - ja pitää omat tunteensa siinä vaiheessa ihan vakan alla. Voi olla vaikea kuitenkaan kylmiltään saada tätä onnistumaan. Entä jos keskusyelisitte asiasta niin, että väittelette vastakkaisen mielipiteen puolesta, siis sinä argumentit kuten miehesi ja hän kuten sinä? Siinä voi kasvaa ymmärrys puolin ja toisin, ja on tilaisuus tarkistaa, ymmärtääkö oikein mistä toisen mielipide kumpuaa.
Sinänsä olet mielestäni itse 100% oikeassa, mutta sehän ei aina, tai useinkaan, avioliitossa vielä auta!
Vierailija kirjoitti:
En kyllä osaa auttaa, mutta kuulostaa todella kinkkiseltä tilanteelta. Asiasta olisi kerta kaikkiaan vaan onnistuttava keskustelemaan ilman hyökkäystä ja puolustusta, kumminkaan päin.
Hyvin selkeä on ns. Initiator & Inquirer metodi, jossa selkeästi yhdellä on puheenvuoro ja toisen rooli on uteliaasti ottaa selvää - ja pitää omat tunteensa siinä vaiheessa ihan vakan alla. Voi olla vaikea kuitenkaan kylmiltään saada tätä onnistumaan. Entä jos keskusyelisitte asiasta niin, että väittelette vastakkaisen mielipiteen puolesta, siis sinä argumentit kuten miehesi ja hän kuten sinä? Siinä voi kasvaa ymmärrys puolin ja toisin, ja on tilaisuus tarkistaa, ymmärtääkö oikein mistä toisen mielipide kumpuaa.
Sinänsä olet mielestäni itse 100% oikeassa, mutta sehän ei aina, tai useinkaan, avioliitossa vielä auta!
Kiitos, tässä onkin ihan tosi hyvi ideoita! Tuntuu hölmöltä edes joutua keskustelemaan ja väittelemään näin "arkisesta" asiasta, mutta ruoka ja suhde siihen on lopulta aika iso ja tärkeä juttu. Kiitos ehdotuksistasi, todella kokeilemisen arvoisia!
Ap
Ikävä sanoa, mutta suosittelen "kävelemään miehesi yli" tässä asiassa, koska hän tuskin tulee muuttumaan. Näin olen joutunut omassa liitossani valitettavasti tekemään, koska mies oli ( nykyään ex) kertakaikkisen urpo joissakin asioissa. Lapset ovat teinejä nyt ja arvostavat minun mielipiteitäni enemmän ja voitte olla varmoja, että niitä arvostellaankin. Isänsä sekoiluille eivät anna arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa, mutta suosittelen "kävelemään miehesi yli" tässä asiassa, koska hän tuskin tulee muuttumaan. Näin olen joutunut omassa liitossani valitettavasti tekemään, koska mies oli ( nykyään ex) kertakaikkisen urpo joissakin asioissa. Lapset ovat teinejä nyt ja arvostavat minun mielipiteitäni enemmän ja voitte olla varmoja, että niitä arvostellaankin. Isänsä sekoiluille eivät anna arvoa.
Tämä taitaa olla ainoa vaihtoehto, ellen edelleenkään saa tuota keskusteluyhteyttä auki. Kokeilen vielä noita edellisen kirjoittajan konsteja, mutta jos saan vastakaikuna vain silmien pyörittelyä niin ylimarssi on ainoa tie. Tämä on niin hämmentävää, koska kaikesta muusta pystymme puhumaan, olemme samalla aaltopituudella ja muuten kasvatuksesta hyvin pitkälti samaa mieltä.
Ap
Nyt vastako tämä asia on tullut esille kun lapset lähestyvät teini-ikää? Miten teillä aikaisemmin toimittiin?
Vierailija kirjoitti:
Nyt vastako tämä asia on tullut esille kun lapset lähestyvät teini-ikää? Miten teillä aikaisemmin toimittiin?
Ongelma on aina ollut jollain tavalla olemassa, mutta miljoona kertaa lievempänä. Nyt tässä nähdäkseni osuu kaksi tekijää "kohdalleen", ensinnäkin se että pojat kasvaessaan ovat olleet itsenäisempiä keittiössäkin ja toisekseen se, että asumme maassa jossa koronarajoitukset ovat Suomea tiukemmat ja olemme viimeisen vuoden aikana viettäneet vielä paljon enemmän aikaa yhdessä kotona.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vastako tämä asia on tullut esille kun lapset lähestyvät teini-ikää? Miten teillä aikaisemmin toimittiin?
Ongelma on aina ollut jollain tavalla olemassa, mutta miljoona kertaa lievempänä. Nyt tässä nähdäkseni osuu kaksi tekijää "kohdalleen", ensinnäkin se että pojat kasvaessaan ovat olleet itsenäisempiä keittiössäkin ja toisekseen se, että asumme maassa jossa koronarajoitukset ovat Suomea tiukemmat ja olemme viimeisen vuoden aikana viettäneet vielä paljon enemmän aikaa yhdessä kotona.
Ap
Kaiken uhallakin ehdotan samaa kun jo täällä joku ehdottikin. Kävele tässä asiassa miehesi yli. Sinä tiedät olevasi oikeassa, ja haluat myös viedä sitä eteenpäin. Olisiko mahdollista puhua ihan kunnolla ja järkevästi miehen kanssa? Sano että jokainen kotiin kannettu herkkupussi menee tästälähtien roskiin.
Herkut roskikseen ihan surutta. Miehesi haaskatkoon rahansa tyhjään, jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vastako tämä asia on tullut esille kun lapset lähestyvät teini-ikää? Miten teillä aikaisemmin toimittiin?
Ongelma on aina ollut jollain tavalla olemassa, mutta miljoona kertaa lievempänä. Nyt tässä nähdäkseni osuu kaksi tekijää "kohdalleen", ensinnäkin se että pojat kasvaessaan ovat olleet itsenäisempiä keittiössäkin ja toisekseen se, että asumme maassa jossa koronarajoitukset ovat Suomea tiukemmat ja olemme viimeisen vuoden aikana viettäneet vielä paljon enemmän aikaa yhdessä kotona.
Ap
Kaiken uhallakin ehdotan samaa kun jo täällä joku ehdottikin. Kävele tässä asiassa miehesi yli. Sinä tiedät olevasi oikeassa, ja haluat myös viedä sitä eteenpäin. Olisiko mahdollista puhua ihan kunnolla ja järkevästi miehen kanssa? Sano että jokainen kotiin kannettu herkkupussi menee tästälähtien roskiin.
Järkevästi puhuminen tästä aiheesta ei ota onnistuakseen. Mies blokkaa minut täysin, äkkäilee ja pyörittelee silmiään, poistuu paikalta kesken lauseen... Se on oikeasti outoa, koska ihan kaikesta muusta pystymme puhumaan.
Roskiin en aio heittää mitään, sillä tosiaan yritän opettaa pojille ettei herkuissa ole mitään pahaa kunhan niitä syödään järkevästi. En ole herkkuvastainen, mutta miehen oma suhtautuminen on outoa; herkkuja on saatavilla, hänestä on tavallaan ihanaa kun saa hemmotella perhettä herkuilla joista hän lapsensa saattoi vain haaveilla, samalla hänestä on kamalaa jos niitä herkkuja syödään eikä ruokailla vain silloin kun nälkä on oikein kova.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vastako tämä asia on tullut esille kun lapset lähestyvät teini-ikää? Miten teillä aikaisemmin toimittiin?
Ongelma on aina ollut jollain tavalla olemassa, mutta miljoona kertaa lievempänä. Nyt tässä nähdäkseni osuu kaksi tekijää "kohdalleen", ensinnäkin se että pojat kasvaessaan ovat olleet itsenäisempiä keittiössäkin ja toisekseen se, että asumme maassa jossa koronarajoitukset ovat Suomea tiukemmat ja olemme viimeisen vuoden aikana viettäneet vielä paljon enemmän aikaa yhdessä kotona.
Ap
Kaiken uhallakin ehdotan samaa kun jo täällä joku ehdottikin. Kävele tässä asiassa miehesi yli. Sinä tiedät olevasi oikeassa, ja haluat myös viedä sitä eteenpäin. Olisiko mahdollista puhua ihan kunnolla ja järkevästi miehen kanssa? Sano että jokainen kotiin kannettu herkkupussi menee tästälähtien roskiin.
Järkevästi puhuminen tästä aiheesta ei ota onnistuakseen. Mies blokkaa minut täysin, äkkäilee ja pyörittelee silmiään, poistuu paikalta kesken lauseen... Se on oikeasti outoa, koska ihan kaikesta muusta pystymme puhumaan.
Roskiin en aio heittää mitään, sillä tosiaan yritän opettaa pojille ettei herkuissa ole mitään pahaa kunhan niitä syödään järkevästi. En ole herkkuvastainen, mutta miehen oma suhtautuminen on outoa; herkkuja on saatavilla, hänestä on tavallaan ihanaa kun saa hemmotella perhettä herkuilla joista hän lapsensa saattoi vain haaveilla, samalla hänestä on kamalaa jos niitä herkkuja syödään eikä ruokailla vain silloin kun nälkä on oikein kova.
Ap
Auttaisiko asiaa, jos keskustelisit asiasta anopin ja apen kanssa?
Sano miehellesi, että lakkaa siirtämästä omia syömisongelmiaan omille lapsilleen. Heillä on oikeus terveeseen "ruokasuhteeseen" ilman syyllisyyttä ja ahdistumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vastako tämä asia on tullut esille kun lapset lähestyvät teini-ikää? Miten teillä aikaisemmin toimittiin?
Ongelma on aina ollut jollain tavalla olemassa, mutta miljoona kertaa lievempänä. Nyt tässä nähdäkseni osuu kaksi tekijää "kohdalleen", ensinnäkin se että pojat kasvaessaan ovat olleet itsenäisempiä keittiössäkin ja toisekseen se, että asumme maassa jossa koronarajoitukset ovat Suomea tiukemmat ja olemme viimeisen vuoden aikana viettäneet vielä paljon enemmän aikaa yhdessä kotona.
Ap
Kaiken uhallakin ehdotan samaa kun jo täällä joku ehdottikin. Kävele tässä asiassa miehesi yli. Sinä tiedät olevasi oikeassa, ja haluat myös viedä sitä eteenpäin. Olisiko mahdollista puhua ihan kunnolla ja järkevästi miehen kanssa? Sano että jokainen kotiin kannettu herkkupussi menee tästälähtien roskiin.
Järkevästi puhuminen tästä aiheesta ei ota onnistuakseen. Mies blokkaa minut täysin, äkkäilee ja pyörittelee silmiään, poistuu paikalta kesken lauseen... Se on oikeasti outoa, koska ihan kaikesta muusta pystymme puhumaan.
Roskiin en aio heittää mitään, sillä tosiaan yritän opettaa pojille ettei herkuissa ole mitään pahaa kunhan niitä syödään järkevästi. En ole herkkuvastainen, mutta miehen oma suhtautuminen on outoa; herkkuja on saatavilla, hänestä on tavallaan ihanaa kun saa hemmotella perhettä herkuilla joista hän lapsensa saattoi vain haaveilla, samalla hänestä on kamalaa jos niitä herkkuja syödään eikä ruokailla vain silloin kun nälkä on oikein kova.
ApAuttaisiko asiaa, jos keskustelisit asiasta anopin ja apen kanssa?
Appi on valitettavasti jo kuollut, anoppiin välit on sen verran huonot että siihen suuntaan en uskaltaisi huoliani purkaa.
Vierailija kirjoitti:
Sano miehellesi, että lakkaa siirtämästä omia syömisongelmiaan omille lapsilleen. Heillä on oikeus terveeseen "ruokasuhteeseen" ilman syyllisyyttä ja ahdistumista.
Jos hän kuuntelisi edes puolikkaan lauseen verran niin sanoisin heti. Ja olen sanonutkin. Mies ei kuuntele, ei ota minua tässä asiassa tosissaan, oikeasti lähtee vaikka spontaanisti ulos että väistää tämän aiheen...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano miehellesi, että lakkaa siirtämästä omia syömisongelmiaan omille lapsilleen. Heillä on oikeus terveeseen "ruokasuhteeseen" ilman syyllisyyttä ja ahdistumista.
Jos hän kuuntelisi edes puolikkaan lauseen verran niin sanoisin heti. Ja olen sanonutkin. Mies ei kuuntele, ei ota minua tässä asiassa tosissaan, oikeasti lähtee vaikka spontaanisti ulos että väistää tämän aiheen...
Ap
Ikävältä kuulostaa..Ei siinä sitten oikein auta muu kuin keskustella teinien kanssa, että isällä on joku outo trauma liittyen ruokaan. Että syödä saa kotona, jos nälkä on ja herkkujakin saa syödä, kun niitä kaappiin on ostettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa, mutta suosittelen "kävelemään miehesi yli" tässä asiassa, koska hän tuskin tulee muuttumaan. Näin olen joutunut omassa liitossani valitettavasti tekemään, koska mies oli ( nykyään ex) kertakaikkisen urpo joissakin asioissa. Lapset ovat teinejä nyt ja arvostavat minun mielipiteitäni enemmän ja voitte olla varmoja, että niitä arvostellaankin. Isänsä sekoiluille eivät anna arvoa.
Tämä taitaa olla ainoa vaihtoehto, ellen edelleenkään saa tuota keskusteluyhteyttä auki. Kokeilen vielä noita edellisen kirjoittajan konsteja, mutta jos saan vastakaikuna vain silmien pyörittelyä niin ylimarssi on ainoa tie. Tämä on niin hämmentävää, koska kaikesta muusta pystymme puhumaan, olemme samalla aaltopituudella ja muuten kasvatuksesta hyvin pitkälti samaa mieltä.
Ap
Pystytteko puhumaan muista asioista siksi, että olette niistä samaa mieltä?
Jos miehesi käyttäytyy noin, niin sitten teidän pitäisi puhua tuosta miehen käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano miehellesi, että lakkaa siirtämästä omia syömisongelmiaan omille lapsilleen. Heillä on oikeus terveeseen "ruokasuhteeseen" ilman syyllisyyttä ja ahdistumista.
Jos hän kuuntelisi edes puolikkaan lauseen verran niin sanoisin heti. Ja olen sanonutkin. Mies ei kuuntele, ei ota minua tässä asiassa tosissaan, oikeasti lähtee vaikka spontaanisti ulos että väistää tämän aiheen...
ApIkävältä kuulostaa..Ei siinä sitten oikein auta muu kuin keskustella teinien kanssa, että isällä on joku outo trauma liittyen ruokaan. Että syödä saa kotona, jos nälkä on ja herkkujakin saa syödä, kun niitä kaappiin on ostettu.
Näinhän se on. Ja näin olen tämän itsekin ajatellut, kiitos siis sinulle että vahvistat ajatukseni. Minusta ei tunnu hyvältä kävellä miehen yli, mutta tässä tilanteessa ei taida muu auttaa. Yritän jotenkin viestittää pojille että näin tapahtuu vain tämän asian tiimoilta, en halua muuten nakertaa isän uskottavuutta lasten silmissä.
Ap
Aikuiselle ei voi opettaa ruokatapoja, lapsille voi, meillä saa syödä silloin kun on nälkä, myös ruoka aikojen ulkopuolella, jokainen tavallaan...