Äiti piti isäni perinnön?
Niin eli olin 18v kun isä kuoli. Sain pankkitililtä puolet isän rahoista mutta äiti piti asunnon, osakkeet ja loput rahat.
Äiti teki perunkirjoituksen kaverinsa kanssa eikä siis käyttänyt mitään lakimiehiä. Menikö ihan oikein? Mietin että eikö mulle olisi kuulunut isompi isänperintö?
Kommentit (41)
Olisi kuulunut koko isäsi omaisuus, mikäli vanhemmillasi ei ollut keskinäistä testamenttia. Leski ei peri mitään automaationa.
Perunkirjoituksen voi tehdä itse, siihen ei lakimiehiä tarvitse välttämättä käyttää. Asunnon puolikkaan ja osakkeiden perimiseen vaikuttaa avioehto, testamentti ja monet muut seikat. Perunkirjoitukseen tarvitaan aina kattava sukuselvitys, joten siinä ei oikein voi pimittää mitään. Onhan sulla kopio siitä perukirjasta, pyydä myös muut tarvittavat paperit ja selvitä asiaa.
Onko ositusta ja perinnönjakoa tehty? Saattaa olla, että olet edelleen osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, jota äitisi hoitaa. Esimerkiksi minun isäni on kuollut yli 30 vuotta sitten, mutta perintö on vielä jakamatta.
Tiedätkö, mikä osa onaisuudesta kuului isällesi ja mikä äidillesi? Jos asunto ja osakkeet olivat äitisi nimissä, niin ne lain mukaan kuuluvat hänelle myös isäsi kuoleman jälkeen (lesken tasinkoprivilegi).
Perunkirjoituksessahan on lueteltu kaikki omaisuus vanhemmiltasi ja periaatteessa puolitettu sinun ja äitisi kesken, jos ei ole avioehtoa. Todennäköisesti olet saanut tuosta puolikkaasta perintöveron maksettavaksi. Kuka noita laskuja on silloin hoitanut, siinä pitäisi olla mukana erittely, mistä vero muodostuu.
Perunkirjoituksessa ei jaeta perintöä. Siinä vain tehdään perukirja eli luettelo vainajan ja lesken omaisuudesta ja veloista. Ositus ja perinnönjako voidaan tehdä vuosia tai jopa kymmeniä vuosia myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kuulunut koko isäsi omaisuus, mikäli vanhemmillasi ei ollut keskinäistä testamenttia. Leski ei peri mitään automaationa.
Vaikka periaatteessa olet oikeassa perimisen suhteen, niin unohdat tässä nyt kokonsan sen, että leski voi saada avio-oikeuden perusteella tasinkoa.

Ja tosiaan voi olla se testamentti. Lapselle kuitenkin kuuluu lakiosa, mutta kyllä kai siitäkin voi huoltaja elatukseen tms. käyttää?
Jos äitisi ei anna perukirjaa, tilaa se verottajalta.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan tästä on aikaa?
5 vuotta. Ap
Outoa, että olet ollut noin pimennossa, sinähän olit/olet kuolinpesän jäsen. Olisi pitänyt selvittää isäsi ja äitisi omaisuus, tehdä mahdollinen ositus, näyttää testamentti, jos sellainen oli jne. Pystytkö kysymään äidiltäsi näistä asioista.
Oliko isäsi vielä eläessä puhetta, omistivatko vanhempasi asunnon yhdessä vai oliko se vain jomman kumman? Mietin vain, kun itse kyllä tiesin tuollaiset asiat.
Vierailija kirjoitti:
Onko ositusta ja perinnönjakoa tehty? Saattaa olla, että olet edelleen osakkaana jakamattomassa kuolinpesässä, jota äitisi hoitaa. Esimerkiksi minun isäni on kuollut yli 30 vuotta sitten, mutta perintö on vielä jakamatta.
Tiedätkö, mikä osa onaisuudesta kuului isällesi ja mikä äidillesi? Jos asunto ja osakkeet olivat äitisi nimissä, niin ne lain mukaan kuuluvat hänelle myös isäsi kuoleman jälkeen (lesken tasinkoprivilegi).
Mun lapsuudenkoti oli puoliksi isän ja äidin. Osakkeet ja rahat oli isän. Rahoista sain puolet. En tiedä onko kuolinpesää jaettu enkä muista maksoinko perintöveroa. Muistan vaan että se raha tuli tilille. Olin tuolloin vähän shokissa isän kuolemasta enkä muutenkaan olisi tajunnut perinnönjaosta mitään tuolloin. Mulla ei ole hallussani perunkirjaa.
Voisin ehkä verottajalta tilata ne paperit. En uskalla äidin kanssa ottaa puheeksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan tästä on aikaa?
5 vuotta. Ap
Voit pyytää verottajalta perunkirjan, jossa selviää isäsi omaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Outoa, että olet ollut noin pimennossa, sinähän olit/olet kuolinpesän jäsen. Olisi pitänyt selvittää isäsi ja äitisi omaisuus, tehdä mahdollinen ositus, näyttää testamentti, jos sellainen oli jne. Pystytkö kysymään äidiltäsi näistä asioista.
Voi hyvänen aika. Ei varmasti tiedä kaikki kun yleensä nuo on kerran elämässä tilanteita. Jos vielä on nuori ihminen kyseessä.
Suosittelisin ap olemaan lakimieheen yhteydessä. Osaa neuvoa mitä pitää tehdä asian selvittämiseksi. Tsemppiä!
Tilaa perukirjasta itsellesi kopio heti. En tiedä, onnistuuko netistä, mutta voit katsoa Omaverosta, jos siellä on tietoa. Ja verottajan sivuilta myös.
Eiköhän kannattaisi pyytää äidiltä se perukirja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan tästä on aikaa?
5 vuotta. Ap
Tilaa verottajalta perukirja. Siinä on mainittu, jos vanhemmillasi oli keskinäinen testamentti. Jos oli, niin sinun olisi pitänyt vaatia lakiosaasi puolen vuoden sisällä siitä, kun sait testamentin tietoosi (siitä on kerrottu viimeistään perunkirjoituksessa).
Tuo, että sait rahoista puolet, voi viitata siihen, että vanhemmillasi oli keskinäinen testamentti, jonka mukaan äitisi sai osakkeet ja asunnon. Ja joka tapauksessa äidilläsi on lesken asumisoikeus asuntoon, vaikka sinä omistaisitkin siitä osan.
On myös täysin mahdollista, että perintöä ei ole vielä jaettu, vaan äitisi hallitsee jakamatonta kuolinpesää. Ositus on tehtävä ja perintö jaettava, jos sinä vaadit sitä.
Vierailija kirjoitti:
Perunkirjoituksessahan on lueteltu kaikki omaisuus vanhemmiltasi ja periaatteessa puolitettu sinun ja äitisi kesken, jos ei ole avioehtoa. Todennäköisesti olet saanut tuosta puolikkaasta perintöveron maksettavaksi. Kuka noita laskuja on silloin hoitanut, siinä pitäisi olla mukana erittely, mistä vero muodostuu.
Lapsi/lapset perii kokonaan kuolleen omaisuuden, jos leskellä on isompi omaisuus. Leskelle kuuluu puolet yhteenlasketusta omaisuudesta, joten leski voi saada omasta varallisuudestaan riippuen ihan jonkun muunkin osuuden kuin puolet.
Voi voi, nämä leskien kavallukset lapsilta on ihan yleisiä tilanteita. Mieheni meni äitinsä kanssa tästä käräjille ja sai osuutensa ja korvaukset. Mies oli vielä alaikäinen isänsä kuollessa. Välit meni, mutta eipä ole miehellä ollut ikävä ahnetta kotkaa.
Kuinka kauan tästä on aikaa?