Miten selvitä yksin elämässä.?

Otan osaa. Itse erosin vastikään parisuhteesta ja olo on myös hyvin yksinäinen, vaikkei varmastikaan samassa kaavassa kuin sinulla kun ei niin kauaa yhdessä kuitenkaan oltu. Mutta kuitenkin senverran ehti toisen olemassaoloon ja yhteydenpitoon tottumaan, että nyt kun se on poissa niin se surettaa.

Sellaista  olen kuullut, että lesken yksinäisyys on niin syvää että toisten ihmisten seura tavallaan vain korostaa sitä. Ja sitten kuitenkin sekin olisi parempi kuin ei sitäkään vähää. Joudut tekemään sekä surutyön että näkemään sen vaivan, että opettelet uuden identiteetin. 

Toisaalta, jos kykenet kehittämään optimismia, voisit ajatella asiaa ehkä silti hiukan toisin. Ensinnäkin, sait pitää puolisosi noin pitkään. Eli on paljon aihetta kiitollisuuteen. Toisaalta, koska sinun täytyy nyt opetella uusi olemisen tapa, niin voit ottaa sen haasteena ja uutena elämänsisältönä, jolloin se tavallaan ehkä jopa helpottaa surutyötä. 

Mutta mitäs minä tiedän, olen vasta viiskymppinen.

56 vuotta yhdessä on pitkä aika.

Tilanne on varmasti vaikea kun toista ei enää ole.Siunausta ja voimia sinulle.

Kannattaa hakeutua johonkin harrastuksiin, ryhmiin tms. Sieltä saa seuraa ja ystäviä. Esimerkiksi erilaiset kieli- ja kulttuurijutut ovat hyvä paikka tavata porukkaa.

Kyllä sä selviät. Kevät on kaiken uuden alku. Voimia ja halaukset.

Moni hakeutuu johonkin vapaaehtoistyöhön surutyön mentyä ohitse. Sitä kautta voi lopulta löytää uusia ystäviä ja tarkoituksern elämälleen. Missään tapauksessa ei kannata olla ihan yksin loppuelämäänsä. Myös seurakunnasta voi löytyä lohtua.

Uusi parisuhdekin on vaihtoehto, kun olet siihen valmis. Puolisoa voi hakea mm. internetin palveluista. Myös ystäviltä voi pyytää apua, että etsit uutta puolisoa, jos he tuntisivat jonkun. On ihan ok etsiä reippaasti, eihän kumppani aikuisiällä enää sattumalta kohdalle satu. Ei seksi ole enää aikuisena pääasia, vaan juuri se, että elämä ei ole niin yksinäistä.

Iso sydän sinulle.

Saitte olla 56v.yhdessä ,se jo on kiitosaihe.

Jos kokeilet jotain sellaista mikä tuntuu sinusta hyvältä eikä pahalta, päätä itse. Suruaikana ei varmasti tarvitse jaksaa tai mennä. Ideoita: Ehkä voi harkita sukulaiseen yhteydenpitoa, jos on esim. serkkuja pari tai tee vaikka sukupuutesti kuten jotkut ovat innostuneet. Entä ulkomaat joskus tai uusia ystäviä jolla olisi aikaa pitää useammin yhteyttä, jos on joku harrastuspiiri tai aihealue joka kiinnostaa /yhdistää. Entä kesällä joku messutapahtuma tms, jos osuu sopiva väli. Minkätyyppisten ihmisten kanssa viihdyt parhaiten ja missä heitä olisi? Yksinkin voi viihtyä, jos ei koe yksinäisyyden tunnetta, se vaatii totuttelua ja muuta tekemistä. Menetysasiaa voi käsitellä kriisikeskuksessa, kriisipuhelimessa, itsekseen ajan kanssa tai yksityinen terapeutti muutaman kerran jos on varaa. Jollakin voi olla naapurissa joku, joka tykkää jutella hetken kohdatessa. Elämä on etsintää ja joskus se vaatii matkan että pääsee jonkun uuden luokse perille tai uusien asioiden luokse. Kirjoita paperille ikävät tunteet tai asiat, hyvät asiat, uudet suunnitelmat. Joskus vaihdetaan asuntoa tai maisemaakin. 

Suosittelen hakeutumista uuden harrastuksen pariin kunhan korona hellittää. Tämä palsta ei ole mikään kirjekaveripalsta.

Harvalla parisuhde kestää 56-vuotta, ole kiitollinen niistä vuosista. Jokainen tulee tähän todellisuuteen huutaen yksin ja alastomana ja tästä todellisuudesta lähdetään huutaen yksin ja alastomana. Ja siinä välissä on elämä. Nauti elämästä nyt ja tee sitä omannäköisesi.

Vierailija kirjoitti:

Uusi parisuhdekin on vaihtoehto, kun olet siihen valmis. Puolisoa voi hakea mm. internetin palveluista. Myös ystäviltä voi pyytää apua, että etsit uutta puolisoa, jos he tuntisivat jonkun. On ihan ok etsiä reippaasti, eihän kumppani aikuisiällä enää sattumalta kohdalle satu. Ei seksi ole enää aikuisena pääasia, vaan juuri se, että elämä ei ole niin yksinäistä.

Iso sydän sinulle.

Kenelle on, kenelle ei seksi tärkeää. Sain itse kokea sen melkoiseksi kynnyskysymykseksi toisella, vaikka itselle olisi riittänyt yhdessäolo ja läheisyys. Mutta ilmeisesti ollaan vielä tässä keski-ikäisinä turhan viriilejä.

toivon että saisin olla mieheni kanssa 56 vuotta..

Naiset selviää yleensä paremmin kun miehet. Appiukko oli vastaavassa tilanteessa aivan hukassa. Siinä opeteltiin ruuanlaitot, pyykinpesut ja siivoukset ihan kädestä pitäen. Nyt anopin kuolemasta on 5v ja appi pärjää hienosti.

Tämä tilanne on monilla vielä edessä. Kyllä pistää miettimään....

Yksin oleminen ja eläminen on kuolettavaa. Se vie kaiken ilon ja voimat, se on tarkoituksetonta, se kovertaa sielun ontoksi. Kaikki asiat tässä maailmassa on suunniteltu ihmisille jotka ovat parisuhteessa. Yksin elävää ei ole olemassa. Ja mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän saa ystäviä varsinkin nyt korona-aikaan. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä vähemmän lapsesi ja muut sinusta välittävät. Tuttavia alkaa myös kuolla pois. Kaikki vastoinkäymiset joudut kestämään yksin ja eikä mahdollisille iloille ole jakajaa.

Itse en enää välitä kuolenko koronaan koska elämälläni ei ole enää vuosiin ollut mitään merkitystä eikä tule olemaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Uusi parisuhdekin on vaihtoehto, kun olet siihen valmis. Puolisoa voi hakea mm. internetin palveluista. Myös ystäviltä voi pyytää apua, että etsit uutta puolisoa, jos he tuntisivat jonkun. On ihan ok etsiä reippaasti, eihän kumppani aikuisiällä enää sattumalta kohdalle satu. Ei seksi ole enää aikuisena pääasia, vaan juuri se, että elämä ei ole niin yksinäistä.

Iso sydän sinulle.

Juuri tämän takia naiset jäävät yksin. He luulevat että ikääntyville miehille seksillä ei ole merkitystä. Asia on kuitenkin päinvastoin: seksin merkitys on hemmetin iso miehille aina hautaan asti. Tämä on myös yksi syy miksi miehet himoitsevat nuoria naisia eivätkä niitä 50 plus kuivap....sia ja seksikielteisiä kurppanoita ja miksi miehet pyrkivät tilaisuuden tullen vaihtamaan vanhan vaimon nuorempaan.

Hei sinä aloittaja,

Sure vain rauhassa surusi. Suru poistuu vasta sitten, kun sen on itse käsitellyt. Onkohan sinulla lapsia tai omia sisaruksia, joista olisi sinulle juttuseuraa vaikkapa puhelimessa. Luterilaisissa seurakunnissa on ennen tätä korona-aikaa toiminut sururyhmiä läheisensä menettäneille - mutta tuskin niitä nyt on, kun kaikki kokoontuminen on kiellettyä. Olisikohan seurakunnan diakoniatyöntekijällä mitään netissä tai puhelimessa tapahtuvaa tapaamistoimintaa, jotta voisit jutella hänen kanssaan - ei sen jutun niin hengellistä tarvitse olla, sitä voi keskustella ihan arkisista asioista.

Sitten on se sinun oma arkesi. Saattaa olla, että miehesi on hoitanut monia asioita ja nyt sinun täytyy selvitellä ja opetella tekemään ne asiat itse. Tsemppiä, yritä jaksaa. Ensimmäinen koetus taitaa olla perunkirjoituksen tekeminen, toivottavasti sinulla on mahdollisuus ostaa tuo palvelu jostain lakiasiantoimistosta tai ehkä teillä on lapsia, jotka voivat auttaa.

terveisin Lauriina

Vierailija kirjoitti:

Tämä tilanne on monilla vielä edessä. Kyllä pistää miettimään....

Useimmilla, jotka puolison löytävät.