Mikä asia miehesi kasvatuksessa on mennyt pieleen?

Mutta mieheni on kasvanut kulissi perheessä, eli vanhemmilla on ollut pelkkä kulissi avioliitto. Eli mieheni ei ole saanut normaalia perhekuvaa luotua lapsena, eikä tunne älykään ole aivan normaalisti kehittynyt (juuri tästä samaisesta syystä). Ihme että miehenion noinkin hyväksi ihmiseksi kehittynyt tuollaisesta perheestä. Vanhemmat eivät vieläkään kommunikoi keskenään, kuin lähinnä valittamalla tai tuhahtelemalla.

Lisäksi mieheni äiti on ollut kovin paapovaa tyyppiä ja tehnyt kaiken ainoan poikansa puolesta. Esim. poika joutui olemaan kuukauden sairaalassa n.16 vuotiaana ja hänelle ei kelvannut sairaalan ruoat, joten äiti kantoi joka päivä sairaalaan pojalleen ruoat. Ja kyse ei ollut mitenkään "kuoleman sairaasta" pojasta, vaan aika normaalista jutusta, minkä takia joutui olemaan sairaalassa. Ja niin eteenpäin.

ja muut normaali-ihmisen käytöstavat.



Niitä opetellaan sitten nyt lasten kanssa.

Eli kotitöiden jakaminen on hakusessa.

Äiti lähtenyt toisen miehen matkaan mieheni ollessa 3-vuotias. Mieheni on elänyt pitkälti isänsä kanssa, joka ei tiedä kasvatuksesta mitään ja on itse varsinainen turjake.

järjestykseen liittyvää. Ekaan viiteen vuoteen oon nyt pikkiriikkisen saanut miehen uskomaan, että en vaadi kohtuuttomia, kun toivon miehen vievän omat likaiset vaatteensa pyykkikoriin. Nyt mies jo vie niitä jonkin verran.



Mutta mitään muuta ei siivoussaralla tapahdu, joten aika pian meille tilattiin siivooja.

Aika hyvin on mielestäni on mieheni kasvatus hänen vanhemmiltaan sujunut, mutta fyysistä hellyyttä olisivat voineet antaa enemmän. Ehkä silloin mieheni olisi hellyydenkipeämpi ja saisin sen määrän läheisyyttä mitä kaipaan. Vai onko se vain niin, että vanhemmat lähtökohtaisesti halaavat ja pusuttelevat enemmän tyttölapsiaan...

ei ole rohkaistu riittävästi tarttumaan vaikeampiin haasteisiin



Muuten kasvatus on mallikelpoista, toisin kuin omani

Vaikeakäytöksistä lasta on sitten yritetty nuijia oikeaan muottiin väkisin henkisellä ja fyysisellä väkivallalla.

mutta ei osaa hillitä kiukkuaan.

Aina tulee asiaan nähden turhankin iso huuto ja kiroilu.

Jos vaikka joku kökkii yli 2 sekuntia liikennevaloissa tai tietsikka aukeaa liian hitaasti...

miehelleä ei ole minkäänlaista selkärankaa eikä halua ottaa ITSE vastuuta elämästään, MUTTA on kyllä valmis syyttämään minua kaikesta:(



Ääretömän vaikea elää ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä, että myös se päätämättömyys on ihmisen oma vika!!



No erohan tässä on tulossakin yli 20 vuoden avioliiton jälkeen, mutta mies ei saa päätöstä tuostakaan tehtyä, joten 3 vuotta olen jo odotellut ilmoitusta siitä, mitä hän haluaa tehdä...tuskin asia tulee koskaan miksikään muuttumaan:(

Imuri pysyy kädessä ja lapsenhoito sujuu, mutta tietty oma-aloitteisuus mihin asiaan tahansa puuttuu.



No se kun miehen kotona ei juuri ole tapana ollut juhlapäiviä viettää saati lahjoja ostella, niin ei mieskään osaa lahjoja ostaa. Itse olen tottunut että synttäreinä, jouluna, äitien- ja isänpäivänä jotenkin kohdetta muistetaan! Se rasittaa kun viikkokausia vihjailee esim. omista synttäreistä ja mies jättää ostamatta ja vetoaa siihen ettei keksi mitään.. :/

kertoo välillä todella tyhmiä vitsejä, piereskelee ja on toivoton kotonaviihtyjä. Yritän jatkaa kasvatusta. Mitä luulette onko ikävuosi / minuutti jäähyä hyvä 40 vuotiaalle vai olisiko muita miehenkasvatusvinkkejä tarjolla?

kun esim. kiroaa tms. Minäkin olen pari kertaa mennyt. Kyllä siinä ajassa jo saa taas ajatuksen päästä kiinni.



Miehen kasvatuksessa on menty vikaan siinä, että sen pitää tehdä koko ajan jotain. Ärsyyntyy heti jos pitäisi istua paikallaan mitään tekemättä vaikkapa 2 minuuttia.

joten on pitänyt pärjätä itsekseen. Ei pysty nykyäänkään pyytämään keltään apua, vaikka mittava rakennusprojekti meneillään ja koko perhe ollaan lähes burn outissa (meillä ollut tosi rankka kevät monesta syystä). Itse pyydän tietenkin omilta sukulaisiltani apua, mut odottaisin hänenkin laajan suvun auttavan tai et mies edes kysyis, kun kertä on niin väsynyt et vaan ärhentelee meille! Mut hän on saanut jonkun ihme pärjääjän roolin kotonaan, niin eipä edes vanhemmat soittele miten raksa edistyy/tule katsomaan poikansa aikaan saannoksia!



Hallelujaa...

että hänen on turha pyytää apua, joka ei tulisi kuitenkaan. Tuskin se silloin pyytämisestä on kiinni.



t. toinen pakkopärjääjä (alkoholistikodista)

järjestä kotia, pyykkää ja laita ruokaa. Mm tänään kun tulen kotiin n. 17.30, niin ensimmäinen kysymys on, että mitä syötäis, kun on niin kiva syödä yhdessä? Ei tuu mieleen, että ruokkis lapset ja varaisi mulle ruokaa ja viiniä ja rauhallisen hetken. Palkkaisin heti kotiäidin, jos joku niitä vain välittäisi.

On makuasia onko tämä kasvatuksen pieleen menemistä vai pikemminkin onnistumista, mutta se opetettiin myös ajattelemaan hyvin paljon sitä, ettei vain menetä kasvojaan kenenkään silmissä. Siihen että on hirveän tärkeää mitä ventovieraatkin ihmiset sinusta ajattelevat, vaikka itse kuinka tietäisit asioittesi olevan hyvin. Mulle se ajatustapa on hyvin vieras ja vastenmielinen.

Ja karkailee sen vuoksi jatkuvasti.

opittu asia. Aina oon ymmärtänyt, että se on luonnekysymys. Mutta en kyllä oo tuon alan ammattilainen, joten voin olla väärässäkin. Mutta olen yllättynyt tuosta olettamuksesta, että lapsen saisi kasvatettua hellyydenkipeäksi.

Palkkaisin heti kotiäidin, jos joku niitä vain välittäisi.