Miten rohkaista arkaa lasta?

Anna olla vaan sellainen kun on. Se rohkaisu vaan ahdistaa ja saa tuntemaan, että on viallinen - eikä tee yhtään rohkeammaksi. Iän myötä sitä kyllä oppii välttämättömät asiat hoitamaan silti vaikka pelottaa ja ahdistaakin. Ja arkuus on tosiaan synnynnäinen temperamenttipiirre, joka ei koskaan mene pois, mutta jonka kanssa useimmat oppii elämään.

Up

Suhtaudu ujouteen hyväksyvästi, siitä kuitenkaan numeroa tekemättä. Se on luonteenpiirre, josta usein aikuisuudessa "pääsee", aina ei silloinkaan. Kun lapsella on kavereita eikä hänellä vaikuta olevan isompia ongelmia, niin minustakin olisi hyvä asian olla. Kuitenkin herkällä korvalla ja sydämellä olla lapsen elämässä niin, että hän tarvittaessa uskaltaa puhua asioistaan.

Älä tee asiasta isoa numeroa. Mutta aina kannattaa yrittää antaa positiivisia kokemuksia ja parantaa lapsen itsetuntoa. Lapsi ei ole kiusallaan arka ja ujo, kuten esimerkiksi minun vanhempani kuvittelivat. Kun he koko ajan patistivat olemaan reippaampi, tuli vain sellainen olo että olen siis viallinen ja kaikki muutkin ovat huomanneet sen -> sosiaaliset tilanteet tuntui entistä vaikeammilta. Keskity hyvään ja anna hänen olla mikä on. Tue häntä pyytämään apua vaikka sinulta jos joku asia on vaikea hoitaa.

Itse olisin kyllä tukea, rohkaisua ja neuvoa tarvinnut, niin nykyään mm. osaisi oikealla tavalla puolustaa itseään ja sosiaaliset taidot olisivat paremmat eikä ehkä olisi kiusatuksikaan joutunut, tai ainakin sen ehkä olisi saanut loppumaan jotenkin. Toisaalta koulussa siihen muiden käytökseen olisi pitänyt vain jämerämmin opettajien tms. puuttua. Mutta ymmärtää kai sen, että kun opettajatkin (ala-asteella) ovat puolueellisiakin ym., niin eihän siihen toisten käytökseen sitten tosissaan nähty aihetta, että siihen pitäisi puuttuakin.

Itsekin kyllä olen sellainen, että tutussa ja luotettavassa porukassa edelleen toimin parhaiten.

Miten sitten rohkaista toista: pitäisi vaikka vain kannustaa toista avaamaan sen suunsa ja näyttää mallia, mutta ei niin, että esim. hoitaa asioita toisen puolesta vaan siis näyttää itse esimerkkiä, ja antaa toisen itse harjoitella. Mutta painostaakaan ei siis saa, mutta jos luonteenpiirre tms. ei kuitenkaan itseä tai muita häiritse ja on sinut asian kanssa, niin sitten ei ongelmaa. Itse siis olisin tarvinnut sitä rohkaisua, neuvoa ja tukea, kun pohjimmiltani en ehkä niin arka/ujo kuitenkaan ole, vaan se ympäristö/esimerkki/kiusaaminen teki itsestäni sellaisen.

Kiitos vinkeistä! Olen pyrkinyt mm liikunnalla ja muulla reippaalla toiminnalla rohkaisemaan häntä. Harkitsen myös jotain ilmaisutaidon kurssia, onko sellaisia lapsille?

Sen kun tietäisi! Mikään ei auta, ei kehotus tai hienovarainen vihjaus. Aina pakenee selän taakse tai turvautuu kavereihin.

Otsikko herätti jonkin traumatakauman, joka nyt oli pakko kirjoittaa ulos. Ohittakaa offtopicina jos tuntuu ketjuun kuulumattomalta.

Minut kasvatti arka äiti ja lapsuuteni sisälsi perheväkivaltaa. Jouduin jo pienenä lapsena puolustamaan äitiäni isältäni, enkä saanut elää ns. normaalia lapsuutta. Opin toisaalta vahvaksi, toisaalta todella epävarmaksi kun äitini kasvatti minua "heikkona" kun "hänkin aina on pelännyt asioita x ja y". Vasta muutettuani omilleni aloin vasta tajuamaan että hitto, esimerkiksi kaiken uuden pelko on aina ollut äitini lietsomia kauhukuvia. 

Vasta aikuistuttuani kunnolla olen saanut rakennettua itselleni terveen itsetunnon ja tuotua oman persoonani esiin sellaisena kuin se on varmaan aina pohjimmiltaan ollutkin. Olin se joka vuosi koulussa valittu hymytyttö ja stipendien kerääjä, edelleen ns. "kaikkien kaveri", mutta millä hinnalla ja mistä lähtökohdista? Voi kun olisi luokkatoverit tienneet kotioloista ja joka viikonloppuisista helveteistä kun faija riehuu kännissä, itse siinä ihmiskilpenä ettei satuta äitiä... 

En ole mitenkään katkera äidilleni, hän teki kaikkensa omien kykyjensä mukaan meidän lasten eteen ja häneen on lämpimät välit, kuten myös lapsenlapsiin ja on ihana mummo. 

Omat lapseni olen pyrkinyt kasvattamaan rakastettuina ja pelottomiksi jo heti pienestä, reippaita ovat aina olleet ja omaan lapsuuten verraten erittäin terveet perhesuhteet ja lasten kannustaminen ruokkivat olemaan omia itsejään :) 

Itsepuolustuskurssi.

Jo se että oppii seisomaan ryhdikkäästi, on paljon.

Se on täysin normaalia. Moni lapsi on ujo. Aikuisena ei välttämättä ole enää.

Meillä on myös arka lapsi, älä tee asiasta liian isoa numeroa, jos opettajalle puhuminenkin ahdistaa niin ei todellakaan ole vielä aika mihinkään ilmaisutaidon kurssiin. Kavereiden saaminen on jo iso askel. Neuvo vaikka kirjoittamaan viestilappu opelle jos ei uskalla kertoa mikä on hätänä.