En jaksa kavereiden murheita

Kohta ei ole kavereitakaan, jos on vain minä minä minä.

Ei kannata hankkia kavereita joita ei kestä.

Haluatko olla kaverittomana sitten? Se on yksivaihtoehto. Luultavasti ne sun kaverit ei aina jaksaisi sun ongelmia. Mahdollisesti valittavat myös omia ongelmiaan sen takia, että sinä huomaisit ettei kellään ole helppoa ja ongelmia on vaikka ovatkin erilaisia! Pitää vaan mennä eteenpäin ja keksiä ratkaisua ongelmiinsa eikä jäädä märehtimään...

Vierailija kirjoitti:

Kohta ei ole kavereitakaan, jos on vain minä minä minä.

Niin siitähän se vaan synkistyy, kun kohta ei ole ketään..

Vierailija kirjoitti:

Haluatko olla kaverittomana sitten? Se on yksivaihtoehto. Luultavasti ne sun kaverit ei aina jaksaisi sun ongelmia. Mahdollisesti valittavat myös omia ongelmiaan sen takia, että sinä huomaisit ettei kellään ole helppoa ja ongelmia on vaikka ovatkin erilaisia! Pitää vaan mennä eteenpäin ja keksiä ratkaisua ongelmiinsa eikä jäädä märehtimään...

Harvoin valitan kavereille omista ongelmistani. Minä se olen kuka kuuntelee ja tsemppaa heitä. Monethan ajattelee vaikka, että eihän työttömällä voi olla rankkaa, kun saa vaan kotona olla ja on aikaa vaikka mihin. Ei se ihan noin ole. Ja mistä päättelit etten ole yrittänyt koko hemmetin elämäni tehdä jotain ongelmilleni? Ei vaan tuota tulosta. Ap

Pienet murheet kuuluu purkaa kavereiden kanssa ja suurempien kanssa mennään terapiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Haluatko olla kaverittomana sitten? Se on yksivaihtoehto. Luultavasti ne sun kaverit ei aina jaksaisi sun ongelmia. Mahdollisesti valittavat myös omia ongelmiaan sen takia, että sinä huomaisit ettei kellään ole helppoa ja ongelmia on vaikka ovatkin erilaisia! Pitää vaan mennä eteenpäin ja keksiä ratkaisua ongelmiinsa eikä jäädä märehtimään...

Ja monilla on traumoja lapsuudessa, pienten lasten äitien yksinäisyydestä vaietaan, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ei uskalleta puhua, remontit maksavat ja aina löytyy uusia yllätyksiä talosta ja hinta nousee mutta talonarvo ei, äitiyslomien ajaksi työstä pois ollessa tipahtaa työyhteisöstä/kehityksestä. Ei ne välttämättä kuule pieniä murheita ole....

Sun kaverisuhteet eivät kuulosta tasavertaisilta. Voi olla aika hankkia uusia(kin) ystäviä tai ainakin uusia näkökulmia. Olisiko sellaiset ihmissuhteet mahdollisia, jossa keskitytään enemmän hyvään, kuin valittamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluatko olla kaverittomana sitten? Se on yksivaihtoehto. Luultavasti ne sun kaverit ei aina jaksaisi sun ongelmia. Mahdollisesti valittavat myös omia ongelmiaan sen takia, että sinä huomaisit ettei kellään ole helppoa ja ongelmia on vaikka ovatkin erilaisia! Pitää vaan mennä eteenpäin ja keksiä ratkaisua ongelmiinsa eikä jäädä märehtimään...

Ja monilla on traumoja lapsuudessa, pienten lasten äitien yksinäisyydestä vaietaan, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ei uskalleta puhua, remontit maksavat ja aina löytyy uusia yllätyksiä talosta ja hinta nousee mutta talonarvo ei, äitiyslomien ajaksi työstä pois ollessa tipahtaa työyhteisöstä/kehityksestä. Ei ne välttämättä kuule pieniä murheita ole....

Kyllä se silti omaan korvaan kuulostaa first world problemilta koska itse en saavuta edes vakituista työtä saati pysty hankkimaan omistusasuntoa tai lapsia mistä edes valittaa. Ja heidän kohdallaan ei ole kysymys kyllä mistään tuollaisista murheista mitä kuvailit. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluatko olla kaverittomana sitten? Se on yksivaihtoehto. Luultavasti ne sun kaverit ei aina jaksaisi sun ongelmia. Mahdollisesti valittavat myös omia ongelmiaan sen takia, että sinä huomaisit ettei kellään ole helppoa ja ongelmia on vaikka ovatkin erilaisia! Pitää vaan mennä eteenpäin ja keksiä ratkaisua ongelmiinsa eikä jäädä märehtimään...

Ja monilla on traumoja lapsuudessa, pienten lasten äitien yksinäisyydestä vaietaan, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ei uskalleta puhua, remontit maksavat ja aina löytyy uusia yllätyksiä talosta ja hinta nousee mutta talonarvo ei, äitiyslomien ajaksi työstä pois ollessa tipahtaa työyhteisöstä/kehityksestä. Ei ne välttämättä kuule pieniä murheita ole....

Kyllä se silti omaan korvaan kuulostaa first world problemilta koska itse en saavuta edes vakituista työtä saati pysty hankkimaan omistusasuntoa tai lapsia mistä edes valittaa. Ja heidän kohdallaan ei ole kysymys kyllä mistään tuollaisista murheista mitä kuvailit. Ap

Miten olet työstänyt tuota itsekyyttäsi?

Et ole kunnollinen kynnysmatto etkä kunnon persu.

Sama tilanne. Olen kokenut kovia viimeiset viisi vuotta, mutta yhä olen se, joka kuuntelee toisten murheita. Eniten olen väsynyt ihmisiin, jotka eivät itse tee asioilleen mitään. He vain valittavat samoja asioita vuodesta toiseen.

Minäkin valitan lapsi-, työ-, parisuhde- ja rahahuolia, mutta on minullakin taustalla lapsuudentraumat, väkivaltaa, koulukiusaamista, syömishäiriö ja masennus. Ei niistä tule vaan jokaiselle puhuttua.

Vierailija kirjoitti:

Pienet murheet kuuluu purkaa kavereiden kanssa ja suurempien kanssa mennään terapiaan. 

Näinhän se on. Kaverille voi valittaa siitä, kuinka elämä on tyhjää tai urakehitys on jumissa. Siitä, että tekee mieli iskeä puukon omaan vatsaansa, koska olo on niin paha, ei voi oikein kavereille puhua. Siksi oikeasti vakavissa ongelmissa ihminen jää usein yksin ja syrjäytyy. On vaikea pysyä muiden mukana, ymmärtää ja kuunnella, kun olo on niin ulkopuolinen ja yksinäinen. Sitä katselee maailmaa läpinäkyvän seinän läpi, jonka takaa kuulet kaikki muut, mutta sinun puheesi ei kuulu toiselle puolelle. 

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne. Olen kokenut kovia viimeiset viisi vuotta, mutta yhä olen se, joka kuuntelee toisten murheita. Eniten olen väsynyt ihmisiin, jotka eivät itse tee asioilleen mitään. He vain valittavat samoja asioita vuodesta toiseen.

Vihdoin joku tajuaa mitä haen takaa. Juuri tuo väsyttää ja tulee hölmö olo, että tuntuu, että vaikka itse olet se joka kokenut kovia niin silti olen se joka vaan kuuntelee muiden murheita. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluatko olla kaverittomana sitten? Se on yksivaihtoehto. Luultavasti ne sun kaverit ei aina jaksaisi sun ongelmia. Mahdollisesti valittavat myös omia ongelmiaan sen takia, että sinä huomaisit ettei kellään ole helppoa ja ongelmia on vaikka ovatkin erilaisia! Pitää vaan mennä eteenpäin ja keksiä ratkaisua ongelmiinsa eikä jäädä märehtimään...

Ja monilla on traumoja lapsuudessa, pienten lasten äitien yksinäisyydestä vaietaan, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ei uskalleta puhua, remontit maksavat ja aina löytyy uusia yllätyksiä talosta ja hinta nousee mutta talonarvo ei, äitiyslomien ajaksi työstä pois ollessa tipahtaa työyhteisöstä/kehityksestä. Ei ne välttämättä kuule pieniä murheita ole....

Kyllä se silti omaan korvaan kuulostaa first world problemilta koska itse en saavuta edes vakituista työtä saati pysty hankkimaan omistusasuntoa tai lapsia mistä edes valittaa. Ja heidän kohdallaan ei ole kysymys kyllä mistään tuollaisista murheista mitä kuvailit. Ap

Miten olet työstänyt tuota itsekyyttäsi?

Mitä itsekästä tuossa kommentissa oli? Ap

Vierailija kirjoitti:

Sun kaverisuhteet eivät kuulosta tasavertaisilta. Voi olla aika hankkia uusia(kin) ystäviä tai ainakin uusia näkökulmia. Olisiko sellaiset ihmissuhteet mahdollisia, jossa keskitytään enemmän hyvään, kuin valittamiseen?

Ihan hyvä idea olisi varmasti hankkia uutta seuraa.. Ap

Emaptiankyvyttömyyden tunnistaminen itsessään on hyvä lähtökohta.

Siinä ainakin pitäisi ymmärtää, että myös itselläsi ei ole "oikeutta" vaatia että muut jaksavat sinun ongelmiasi tai edes sinua.

Vierailija kirjoitti:

Emaptiankyvyttömyyden tunnistaminen itsessään on hyvä lähtökohta.

Siinä ainakin pitäisi ymmärtää, että myös itselläsi ei ole "oikeutta" vaatia että muut jaksavat sinun ongelmiasi tai edes sinua.

Missä kohtaa olen vaatinut, että minua täytyy jaksaa? Juurihan kerroin, että en edes juuri valita heille murheistani vaan olen lähinnä se, joka kuuntelee muiden ongelmia. Osa kavereista ei edes tajua mitä vaikka työttömyys oikeasti on ja ei se ei ole ihanaa vapaa-aikaa ja ei väsymystä. Itse olen väsyneempi työttömänä kun töissä ja ainakin masentuneempi ja passiivisempi. Ap

Mulla on myös kaikenlaista ikävää elämässä tapahtunut, mutta sanon silti: jos ne kavereiden ongelmat ei ole tyyliin "mies osti väärän värisiä timantteja, huoh onpa rankkaa" niin anna olla. Jos kaverit jää aina jankkaamaan omia ongelmiaan niin yritä kääntää keskustelua muihin aiheisiin, luulisi että tajuavat pikkuhiljaa. Muuten luulen että olet nyt niin syvällä omissa ongelmissasi, ettet ymmärrä että muillakin on oikeus puhua omista ongelmistaan, vaikkei ne sinun mielestä ole yhtä pahoja kuin itselläsi.