Lue keskustelun säännöt.
Mikä avuksi vauvavuosiväsymykseen kun kaikki menee pieleen eikä ole ketään jolle puhuisi?
26.01.2021 |
Jo otsikon kirjoittaminen saa kyyneleet silmiin. Olen niin loputtoman hukassa, identiteetti kadoksissa ja epäonnistun kaikessa. Synnytys meni mönkään, jouduin sektioon, maito ei noussut, baby blues oli suunnaton ensimmäiset viikot. Lapsi on ollut koko ajan melko vaativa eli alkuun nukkui vain sylissä, öisin heräili vähän väliä. Rakastan häntä ja olla äiti. Samaan aikaan kuitenkin se persoona, joka ennen olin on alkanut kaikota enkä enää tunne itseäni. Minulla ei ole ns. omaa aikaa, hoidan lasta yksin viikot kun mies joutuu olemaan töissä miltei koko vauvan hereillä oloajan. Imetän vielä vauvaa (maito onneksi lopulta nousi aikanaan eikä pullo kelpaa ollenkaan) joten en pääse pois hänen luotaan. Turvaverkko on olematon koronan vuoksi, mitään perhekerhoja ei täällä järjestetä. Olemme kotona viihtyviä introverttejä miehen kanssa, joten piirimme on muutenkin hyvin pieni. Nyt vielä viimeinen naula omaan identiteettiarkkuuni tuli, kun sain tiedon, että määräaikainen työni ei jatku äitiysloman jälkeen vaikka minulle luvattiin ihan muuta. Se veti mieleni niin matalaksi, että itken sitä yhä päivittäin. Se oli viimeinen osa sitä minua mikä joskus olin, rakastin tuota työtä (olin useamman vuoden tuolla määräaikaisena, tutkittiin ammattiliiton juristin kanssa asiaa ja mitään ei voi tehdä) ja toivoin niin, että pääsisin sinne takaisin ja mies jäisi lapsen kanssa kotiin. Neuvolassa ei ole reagoitu mitenkään, kun olen sanonut että olen väsynyt ja jollain tavalla pyrin kaikessa täydellisyyteen ja kun epäonnistun, se tuntuu maailmanlopulta. Sillä käynnillä terkka vain merkitsi omakantaan "äiti voi hyvin".
Tänäänkin vauva suuttui, kun en antanut hänen syödä sukkaansa kesken puuron syönnin. Siitä alkoi aivan hirveä huuto ja itken täällä taas epäonnistumistani. Tiedän, että saan kuraa täällä niskaani (itsepähän olen lapseni tehnyt ja niin edelleen) mutta uskokaapa, minulla ei ole mitään muuta tahoa jonne voisin purkaa oloani. Mies ei ihan täysin ymmärrä, että olen ihan loppu vaikka olen hänellekin itkenyt oloani monen monta kertaa ja hänelläkin on omat murheensa työssään. Olen niin yksin. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat vuoren kokoisilta ja niitä tulee eteen jatkuvana virtana.
Kommentit (71)
Mitä sinä luulit sen äitiyden olevan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käsitä millä voimilla jaksan hakea töitä, kun olen ihan puhki jo valmiiksi vauvan takia mutta samaan aikaan ajatus työttömyydestä kohdallani on täysin sietämätön. Työ on minulle niin tärkeää, on edes jokin asia jossa olen ollut hyvä ja menestynyt omilla ansioillani, ja nyt sekin on poissa ja vastaavaa työtä ei ole tarjolla useinkaan. Tuntuu, etten ole enää yhtään mitään. Ja miten selitän tämän tyhjän ajanjakson cv:ssäkin, olen ollut töissä yhtäsoittoa vuodesta 2006. Ap
Tervetuloa äitiyteen, joka on maailma kurjin ja yksinäisin rooli. Ja kukaan ei ole niin saa ta nan syyllistä kuin toinen äiti toiselle.
Vierailija kirjoitti:
En käsitä millä voimilla jaksan hakea töitä, kun olen ihan puhki jo valmiiksi vauvan takia mutta samaan aikaan ajatus työttömyydestä kohdallani on täysin sietämätön. Työ on minulle niin tärkeää, on edes jokin asia jossa olen ollut hyvä ja menestynyt omilla ansioillani, ja nyt sekin on poissa ja vastaavaa työtä ei ole tarjolla useinkaan. Tuntuu, etten ole enää yhtään mitään. Ja miten selitän tämän tyhjän ajanjakson cv:ssäkin, olen ollut töissä yhtäsoittoa vuodesta 2006. Ap
Ööö... sait lapsen. Ei sitä tarvitse selitellä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä luulit sen äitiyden olevan?
Odotin että se on vaativaa. Sitä se onkin ja sen hyväksyn, vaikka eihän ennakkoasennoituminen muuta sitä lopulta miksikään. Se, mitä en osannut aavistaa ennakkoon, oli koronapandemia. Se on vaikuttanut sekä omiin töihini että mieheni töihin, vei appiukon sairaalaan henkihieveriin, poisti kaikki vertaistoiminnat alueeltani, ei muskareita, ei kerhoja, ei mitään. Isovanhemmat ja kummit eivät uskalla käydä koronan pelossa. Tätä en osannut luulla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostaa, että olet masentunut. Nyt korona-aikaan keskusteluapua saa myös etänä. Mitä jos soittaisit neuvolaan tai perheneuvolaan? Kun asioista puhuu, niihin saa myös etäisyyttä.
Suoraan sanoen ihmettelen näitä saamiasi vastauksia. "Sellaista se äitiys on" - no ei ole äitiys masennusta.
Hae vielä apua. Vauvavuosi voi olla vaativa, mutta ei se ole syy olla hakematta apua. Pelkkä töiden loppuminenkin on monelle iso kriisin paikka. Jollet neuvolan kautta saa apua, yritä muita kanavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö löytyisi jotain puhelinpalvelua, jossa voisit purkaa oloasi? Aivan omituista tuo neuvolan toimintakin, itselläni se apu löytyi juuri sieltä aikanaan. Olet vaarassa masentua kyllä nyt.
Haluan kipeästi olla hyvä äiti lapselleni ja epäonnistun siinä joka jumalan päivä. Sanotaan, että kyllä äiti aina tuntee lapsensa itkun ja tietää, mitä se on vailla. No, en minä ainakaan tiedä. Etenkin nyt kun vauva on jo vähän isompi, hän saattaa huutaa ihan ilman mitään näkyvää syytä. Hitostako minä tiedän, mikä milloinkin on. Lohdutan aina ja pidän huolta, että lapsi saa paljon läheisyyttä, rakkautta, syliä ja huomiota mutta sekään ei tunnu riittävän. Silloin tunnen olevani sysihuono äiti. Olen kadottanut itseni uuden roolini, äitiyden tieltä enkä siinäkään osaa olla hyvä. Se saa kaiken itsetunnon nolliin. Ja kun mitään positiivista ei ole tapahtunut aikoihin, koko ajan vaan kaikki asiat sakkaavat ympärillä, siinä katoaa pikku hiljaa toive paremmasta. Koko ajan saa pelätä, että mitä nyt taas. Pelottaa, etten saa töitä, kaikki tulevaisuuden suunnittelu on mahdotonta. Lillun vaan ja annan päivien kadota toistensa perään. Haluaisin niin nauttia vielä tästä vauvavuodesta mutta kaikki murheet painavat niskassa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tervetuloa elämään! Sarja epäonnistumisia, joista vain pitää kyetä nousemaan pää pystyssä aina uudelleen ja uudelleen. Eikä äitiydestä kannata odottaa oman gloorian kiillotusta, kunniasta puhumattakaan. Niitä saa helpommallakin mistä tahansa muusta toiminnasta! Hyväksy roolisi ja tee voitavasi.
Vierailija kirjoitti:
Haluan kipeästi olla hyvä äiti lapselleni ja epäonnistun siinä joka jumalan päivä. Sanotaan, että kyllä äiti aina tuntee lapsensa itkun ja tietää, mitä se on vailla. No, en minä ainakaan tiedä. Etenkin nyt kun vauva on jo vähän isompi, hän saattaa huutaa ihan ilman mitään näkyvää syytä. Hitostako minä tiedän, mikä milloinkin on. Lohdutan aina ja pidän huolta, että lapsi saa paljon läheisyyttä, rakkautta, syliä ja huomiota mutta sekään ei tunnu riittävän. Silloin tunnen olevani sysihuono äiti. Olen kadottanut itseni uuden roolini, äitiyden tieltä enkä siinäkään osaa olla hyvä. Se saa kaiken itsetunnon nolliin. Ja kun mitään positiivista ei ole tapahtunut aikoihin, koko ajan vaan kaikki asiat sakkaavat ympärillä, siinä katoaa pikku hiljaa toive paremmasta. Koko ajan saa pelätä, että mitä nyt taas. Pelottaa, etten saa töitä, kaikki tulevaisuuden suunnittelu on mahdotonta. Lillun vaan ja annan päivien kadota toistensa perään. Haluaisin niin nauttia vielä tästä vauvavuodesta mutta kaikki murheet painavat niskassa. Ap
Lopeta ja hae sitä apua. Palsta kiinni ja puhelin käteen. Aloita omasta terveyskeskuksestasi äläkä tyydy ei vastaukseen vaan tarvitset lääkäri ajan nyt. Olet vaaraksi itsellesi ja lapsellesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua glooriaa, haluan että vauvalla on kaikki hyvin ja että hän tuntee rakkauteni.
Neuvolassa ei ole sanottu sanallakaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siitä miten se oireilee. Luulin, että se on jotain erilaista mutta nyt asiaa tutkimalla monia seikka kuulostaa kipeän tutulta. Neuvolassa en todellakaan uskalla sanoa mitään, ettei leimauduta. Uskon, että tämä yksinäisyys on pahinta, kun alkaa kuvitella, että kaikilla muilla on asiat paljon paremmin, lapsi ei huuda, ei kiukkua, osaa sitä ja tätä jo samassa iässä, vanhemmilla on työt, tukiverkot ja harrastukset. Kun ei ole mitään vertaistahoa, alkaa tuntua, että vain meillä on tällaista. Ap
Vierailija kirjoitti:
En halua glooriaa, haluan että vauvalla on kaikki hyvin ja että hän tuntee rakkauteni.
Neuvolassa ei ole sanottu sanallakaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siitä miten se oireilee. Luulin, että se on jotain erilaista mutta nyt asiaa tutkimalla monia seikka kuulostaa kipeän tutulta. Neuvolassa en todellakaan uskalla sanoa mitään, ettei leimauduta. Uskon, että tämä yksinäisyys on pahinta, kun alkaa kuvitella, että kaikilla muilla on asiat paljon paremmin, lapsi ei huuda, ei kiukkua, osaa sitä ja tätä jo samassa iässä, vanhemmilla on työt, tukiverkot ja harrastukset. Kun ei ole mitään vertaistahoa, alkaa tuntua, että vain meillä on tällaista. Ap
Lo-pe-ta ja kasva aikuiseksi! Miten suoraan nyt pitää oikein sanoa, että lopetat tuon monologisi ja haet sitä apua? Sinä olet jo iso tyttö ja itse vastuussa sekä itsestäsi ja lapsestasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En halua glooriaa, haluan että vauvalla on kaikki hyvin ja että hän tuntee rakkauteni.
Neuvolassa ei ole sanottu sanallakaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siitä miten se oireilee. Luulin, että se on jotain erilaista mutta nyt asiaa tutkimalla monia seikka kuulostaa kipeän tutulta. Neuvolassa en todellakaan uskalla sanoa mitään, ettei leimauduta. Uskon, että tämä yksinäisyys on pahinta, kun alkaa kuvitella, että kaikilla muilla on asiat paljon paremmin, lapsi ei huuda, ei kiukkua, osaa sitä ja tätä jo samassa iässä, vanhemmilla on työt, tukiverkot ja harrastukset. Kun ei ole mitään vertaistahoa, alkaa tuntua, että vain meillä on tällaista. Ap
Nyt hyvä ihminen riittää jo. Tuo ei auta ketään.
Hyvää päivän jatkoa mulle riitti.
Ei se avun hakeminen ole aina kovin helppoa. Huutaminen ja toisen polkeminen sen sijaan on.
Vierailija kirjoitti:
Ei se avun hakeminen ole aina kovin helppoa. Huutaminen ja toisen polkeminen sen sijaan on.
Eli aloittajan ei kannata tehdä mitään ja tähän myös kannustaa ja laittaa vain sydän noihin monologeihin? Ei ap ole mikään lapsen tasolle typistetty viaton uhri ole vaan ÄITI, jonka vastuulla on pieni ihmisen alku. Luulisi siinä olevan motivaatiota hakea sitä apua.
Kyllä tuo kuulostaa ihan tutulta. Et ole siis ainoa, jolle on käynyt noin, jos se yhtään lohduttaa. Mutta, kuten sinulle täällä jo aika napakasti sanottiin, ei ole mitään muuta keinoa auttaa itseään kuin hakea apua. Sanoit, että neuvolassa ei uskalla sanoa mitään ettei leimaudu - no siinä tapauksessa terkka kirjoittaa että äiti voi hyvin. Joten suu auki jo tänään.
Vierailija kirjoitti:
Ei se avun hakeminen ole aina kovin helppoa. Huutaminen ja toisen polkeminen sen sijaan on.
Jos pitää palstaa omana henkilökohtaisena päiväkirjanaan pitää kestää myös sitä huutamista. Nythän häntä on kuultu ja neuvoja annettu. Ja sanoma on lähes sama. Apua pitää hakea. Ja miellään heti.
Ei CV:n aukot ole olleet ihmeellisiä enää vuosiin. Pätkätöitä on niin paljon. Älä siitä huoli!
Minulla ei ole lapsia, enkä lapsia itse halua, mutta luulen että olet nyt selvinnyt siitä "vaikeimmasta". Lapsi alkaa itsenäistyä ja on saanut paljon tukea oman itsenäistymisen siemenelleen - eikö turvallisesti kasvanut lapsi uskalla parhaiten alkaa luottamaan myös itseensä? Entäpä jos kokeilisit sellaista, että vaihteeksi ajattelisit tehneesi ja jotain suurta ja hienoa, ihan omin voimin? Olet antanut ihmiselle ensieväät elämään. Kukaan meistä ei voi tehdä kuin parhaansa, ja sinä olet ollut itsellesi ihan liian ankara. Suosittelen, että alat kirjoittamaan vihkoon muutaman positiivisen asian päivässä, ja jos saat kiinni itsesi negatiivisesta ajattelusta niin mieti, miksi haluat itseäsi lytätä? Ei ole mitään syytä.
Löydät kyllä itsesi taas, uskon siihen ihan vakaasti. Ehkäpä sellaiset, joilla on lapsia, voisi neuvoa enemmän että mitä nyt kannattaisi tehdä. Ehkäpä oma harrastus säännöllisesti, ilta-aikaan jolloin mies ottaa vastuun lapsesta. Jotain missä olet sinä, itsenäsi? Minkä ikäinen vauva on?
Ruokavalio ja liikunta.