Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä leskiä paikalla? ov
23.04.2009 |
Miehelläni todettiin viime syksynä syöpä ja hänelle annettiin puolesta vuodesta vuoteen elinaikaa. Vaikka mieheni onkin tällä hetkellä suht hyvässä kunnossa, olen nähnyt parin viime viikon aikana melkein joka yö unta hautajaisista ym. painajaisia. Yleensä enneuneni ovat toteutuneet, mutta tämän unen en todellakaan halua toteutuvan. En ole vielä valmis tuohon, en vielä, vaikka olemmekin miehen kanssa puhuneet asiasta ja purkaneet tuntojamme jne. Ja olemme ottaneet lapsetkin (1v, 2v, 4v ja 6v) mukaan keskusteluihin.
Kommentit (3)
On enemmän kuin ymmärrettävää, että työstät jo alitajuisesti tulevaa - terveetkin ihmiset käyvät läpi samoja asioita.
Olisin ihan ensimmäiseksi kysynyt, oletteko saaneet terapiaa tms. apua? Voisi olla hyvä käydä läpi mieltäsi askarruttavia asioita ammattilaisen kanssa - joko miehesi kanssa tai sitten ihan yksin.
On vaikea asettua asemaasi, koska elät pahinta painajaistani :-(
Jäin itse leskeksi kymmenen vuotta sitten sillä erotuksella, että mieheni kuoli aivan yllättäen, eikä meillä ollut lapsia. En siis osannut varautua mitenkään tapahtumaan, mutta toisaalta elin autuaan tietämättömänä tulevasta siihen asti. Muutama asia jäi sanomatta, mutta siltä tuntuu varmaan melkein aina. Nuoren ihmisen kuolemaa on vaikea käsittää ja hvyäksyä - monasti sanottiin, että parhaat viedään nuorena, mutta ei siitä mitään lohtua ollut.
On niin paljon asioita, joita haluaisin sinulle sanoa, tämä tuntuu kovin väärältä foorumilta se tehdä. Enkä ole mitenkään koulutettu tukemaan tilanteessasi olevaa ihmistä, joten lähetän koko perheellenne Jumalan siunausta ja paljon voimia - ja rukoilen ihmettä, joka kääntäisi tulevaisuuden vielä erilaiseksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään ei ole enää tehtävissä, hoidot eivät enää tehoa mitenkään.
ap
Mieheni kuoli syöpään. Lapset olivat tuolloin 2- ja 4-vuotiaat.
Nyt alkaa jo mennä ihan kivasti. Ensimmäisestä kolmesta kuukaudesta miehen kuoleman jälkeen en muista oikein mitään, mutta lähisuvun, ystävien ja lasten tuella selvisin.
Ja tänä keväänä, noin kolme kuukautta sitten tapasin miehen, jota olen tapaillut. Ja hyvältä näyttää... Eli kyllä se elämä voittaa, vaikka itsekin olin aikoinani valmis luovuttamaan. Lasten vuoksi sitä jaksoi.
Voimia sinne! Toivottavasti ette kuitenkaan joudu samaan tilanteeseen.