Olen liian introvertti äidiksi

Olen samanlainen. Lapset ovat käyneet puheterapiassa. Pas ka äitihän minä olen, mutta ei voi mitään.

Ei kannata hankkia sitten lapsia. Ei ainakaan useita. Itse olen tehnyt tuon virheen kahdesti. Nyt kärsin joka päivä, koska en pysty elämään tässä metelissä ja jatkuvasti monen ihmisen ympäröimänä.

No onko niitä lapsia pakko tehdä?

Olen minäkin introvertti, mutta lapsi on tärkeämpi kuin mikään ja sen eteen teen sen mitä täytyy jotta saa hyvän elämän. Ja mielelläni teen.

Ja tämän voi myös tahallaan väärin ymmärtää jos niin tykkää tehdä.

No se on just näin. Jos et osaa olla vuorovaikutuksessa, niin ei lapsikaan sitä opi.

Minä olen myös introvertti mutta olen ajatellut vauvan kannalta asiaa; sille kuitenkin on tärkeä olla vuorovaikutuksessa äidin kanssa. Eihän sitä tarvitse mitenkään lässyttää mutta kertoa vauvalle mitä aiot tehdä: "nyt äiti vaihtaa vaipan". Vauva on kuitenkin pieni ihmisenalku. 

Introverttiydessä on kyse siitä, että viihtyy yleensä vain kaikkein lähimpien kanssa eli oman perheen kanssa. Lapsi kuuluu niihin lähimpiin.

Tosiasia on se, että omaa aikaa on lapsen synnyttyä vähemmän. Eli asian ydin on enemmänkin se, oletko valmis luopumaan rajattomasta omasta ajasta. Kyllä lapsesi oppii puhumaan, jos edes hetkittäin hänelle juttelet ja huolehdit tarpeiden täyttämisestä.

Mulla on kaveri, jolla on vuorovaikutusongelmia, jotka johtuvat lapsuudesta. Lapsuudenperheessä oli paljon erilaisia ongelmia ja lapsilla turvattomuutta, ja sen seurauksena kaverini ei uskalla puhua ja on eristäytymiseen taipuvainen.

Kaverini käy nyt ammattiavun piirissä, koska haluaa katkaista ongelmien kierteen, joka on tähän asti jatkunut sukupolvelta toiselle.

"Miehenkin kanssa vaan ollaan hiljaa ja puuhataan omia juttujamme."

Jösses, mistä tällaisia vaimoja löytäisi :D

No kai äiti lapselleen puhuu, vaikka olisi kuinka introvertti. Onhan oma lapsi nyt vähän eri asia kuin randomi toinen aikuinen. 

On olemassa myös sellaisia introvertteja jotka ei paljon puhu. Edes lapsilleen koska ei koe tarvetta siihen, siis voi huomaamattaan olla puhumatta . Esim ei tulisi mieleen sanoa ”vaihdan nyt vaipan” ääneen 🤔

Minä olen introvertti, tai olin vielä enemmän ennen lasta. Vauvalle puhelin paljon, ihan kuin aikuiselle. Minulla oli tylsää kaksistaan vauvan kanssa, joten puhuin sitten vauvalle. Höpötin ja selitin kokoajan jotain. Hämmästyin, kun kuulin, että on äitejä, jotka eivät puhu lapsilleen paljon mitään.

Lapsi sanoi sanan äiti ensimmäisen kerran 5 kk vanhana. Puhui paljon jo varhain.

Sillä on vaikutusta, puhuuko äiti lapselleen.

Kyllä sille pienelle lapselle vielä jaksaa jutella, varsinkin vanhempainvapailla, saa kuitenkin oma pää levätä pitkät yö- ja päiväuniajat. Sitten meinasi pää levitä kun lapsi oli jotain 5 jä työpäivän päälle lapsi puhua pälpätti taukoamatta. Siinä pelasti muutama pitkä viikonloppu vuodessa yksin mökillä.

Ja oppii se lapsikin touhuamaan osan aikaa omiaan.

No ei kai introvertitkaan sentään mykkiä ole!? Lapselle voi jutella ja lukea kirjoja.

Minä olen itrovertti. Kolme lasta 3,5v sisällä syntyi perheeseemme. He pitävät paljon seuraa toisilleen ja rauhallisempi vanhempi vain hyvä juttu siihen lasten keskinäiseen touhotukseen

Introverttiys ei tarkoita kyvyttömyyttä olla vuorovaikutuksessa.

Noh, lohdutukseksi voin sanoa, että monet lähinnä someen keskittyvät nykyvanhemmat ovat lastensa kanssa "introverttejä" temperamentista riippumatta. Lasten kanssa käydään eri paikoissakin lähinnä siksi, että saa kuvan someen. Ei keskitytä vuorovaikuttamaan lapsen kanssa ja nauttimaan vain hetkestä.

Omat lapset ja läheiset on eri juttu. Mutta tietenkin lapset tuovat tullessaan asioita joihin pitää jollakin tasolla osallistua. Neljän lapsen kokemuksella sanoisin kuitenkin että Suomessa odotusarvot lasten vanhemmille ja huoltajille ovat aika armeliaita tässä suhteessa. Sehän on win-win tilanne jossa ulospäin aktiiviset saavat vähäisen kilpailun vuoksi suhteessa enemmän vaikutusvaltaa jota toiset eivät edes tahdo muutoinkaan. Ja hyvä niin.

Tunsin myös syyllisyyttä, etten ollut tarpeeksi vuorovaikutuksessa vauvojeni kanssa aikoinaan. Nyt kuitenkin 3- ja 5- vuotiaat puuhailee paljon keskenään. Lisäksi olen oppinut käyttämään hyväksi kuuntelua. Lapsilla on nyt sen verran asiaa, ettei vaadi minulta paljoa osanottoa. Lapsien kannalta myös tärkeämpää, että heitä kuunnellaan.

Se oma aika on myös tärkeää, että saa akut ladattua. Ei sitä patterit tyhjillään jaksakaan osallistua.

Vierailija kirjoitti:

Introverttiydessä on kyse siitä, että viihtyy yleensä vain kaikkein lähimpien kanssa eli oman perheen kanssa. Lapsi kuuluu niihin lähimpiin.

Tosiasia on se, että omaa aikaa on lapsen synnyttyä vähemmän. Eli asian ydin on enemmänkin se, oletko valmis luopumaan rajattomasta omasta ajasta. Kyllä lapsesi oppii puhumaan, jos edes hetkittäin hänelle juttelet ja huolehdit tarpeiden täyttämisestä.

Kyllä sanoisin, että lapsi tarvitsee vähän enemmän kuin vain hetkittäistä juttelemista ja perustarpeiden täyttämistä.

Oma äitini oli tuollainen introvertti, joka ei niin paljon jutellut eikä esim. ole ikinä selostanut tekemisiään tyyliin 'nyt äiti vaihtaa vaipan'. Muutenkin kasvuympäristö oli vähän sellainen, että puuhataan enimmäkseen itsekseen hiljaa omia juttuja. Isä on aina ollut paljon puheliaampi, mutta oli toisilla paikkakunnilla töissä suurimman osan ajasta. Nyt minä ja siskoni ollaan molemmat hyvin hiljaisia, meillä on vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa ja normaali ihmisten kanssa juttelu ei meinaa mitenkään luistaa kun on niin tottunut hiljaisuuteen ja siihen, että puhutaan, jos on jotain asiaa. Kummallakaan ei ole enää aikuisena yhtään kavereita, emme ole seurustelleet. Olen käynyt terapiassa monta vuotta.

Sen lähiperheen keskinäinen vuorovaikutus on todella tärkeässä asemassa ja vaikuttaa lapsen koko elämään, joten harkitsisin kyllä vakavasti ennen kuin hankkisin lapsia, jos on sellainen tunne, ettei varmaankaan jaksaisi paljon jutella ja puuhailla niiden kanssa. Kyllä se lapsi oppii puhumaan vähemmälläkin, mutta riittääkö se pelkkä puhetaito ilman sosiaalisia taitoja?