Miten kaksikymppinen pääsisi elämän syrjästä kiinni

Kuulostaa aika pahalta😟

Paheksuntasi voi pahentaa hänen tilannetta, jotkut tuntevat toisen tunteet ja mielipiteen niskassa, varsinkin nuoret. Onko ideaa siinä että joko äiti ja poika asuvat yhdessä ja sinä omassa asunnossa, tai äiti voi tukea poikaa oman kodin kanssa. Poika on jo edistynyt paljon ja valmistuu. Josko äiti siivoaisi pojan huoneen viikoittain (ei voi jättää tuohon kuntoon), koska poika ei voi oman tilansa vuoksi ja myöhemmin ehkä siivous onnistuu paremmin esim. imurointi. Ehkä videot auttavat poikaa ja tuovat sisältöä. -Sinun kannattaisi jo unohtaa pojan vanhat teinitempaukset ja mennä ajatuksissa eteenpäin. Ajokorttia kannata antaa, jos ei hallitse itseä, onko se huumeongelma vai oliko normaalit lääkkeet. Aikuisena hänellä voi olla ammatti, ehkä pian harrastuksiakin, mutta ne asiat eivät kuulu sinulle enää. Yritä rauhoittaa hermojasi, älä kertaa kaikkea mitä joskus ennen tapahtui, elä tätä päivää jos voit.

Oletko alusta lähtien suhtautunut poikaan noin halveksuen? Ei ihme jos on mielenterveysongelmia jos kotona on paha olla.

Potkaise tollainen hulttio pihalle. On täyttänyt jo 18 vuotta ja varsinkin jos ei edes armeijaan mene niin yrittäkööt sitten pärjätä omillaan. Ei jatkoon...

Vierailija kirjoitti:

Oletko alusta lähtien suhtautunut poikaan noin halveksuen? Ei ihme jos on mielenterveysongelmia jos kotona on paha olla.

Olen suhtautunut halveksuen siitä asti kun aloitti varastamisen kotona. Kodin pitäisi olla turvapaikka kaikille, näin olen sen asian hänelle kertonut. Mutta kun ei puhe auta, kaljat, karkit, ruoat häviävät kaikki alta aikayksikön kun jätkä makoilee kotona kun minä ja avovaimoni olemme töissä. Turha sinun on minua tässä syyllistää.Minä ole yrittänyt auttaa häntä niin paljon kuin mahdollista kun oli vielä lapsi ja teini. Kuten kerroin olen opettanut hänet ajamaan opetusluvalla autoa, ostan joka toinen päivä ruokaa kotiin (avokki ostaa joka toinen päivä), olen koko ajan yrittänyt näyttää kotona ns. miehen mallia tekemällä tasapuolisesti kotitöitä jne. mutta mikään ei auta. Jätkä senkuin mörhöilee ja minulla rupeaa olemaan mittari jo ihan täynnä.

Kun noin kauan ollut jo vaikeaa, on tilannetta äkkiseltään vaikea korjata. Pitäisi saada kiinni ongelmien juurisyystä ja kasautumistavasta. Esimerkiksi moni huomaamatta jäänyt oppimisen vaikeus tai neuropsykiatrinen oireyhtymä (autismi, adhd) saattaa alkaa vaikuttaa elämään tuolla tavoin, kuten myös muu hoitamatta jäänyt psykiatrinen problematiikka. 

Ehdottaisin, että kävisitte muutaman kerran perheterapiassa katsomassa josko vyyhti lähtisi yhtään avautumaan. Poika tarvitsee selvästi ammattilaisen tukea ja apua - nyt pitäisi selvittää mikä taho on oikea häntä auttamaan ja luoda motivaatiota (ei hän varmastikaan itsekään ole tyytyväinen, joskin aktiivisen motivaation löytyminen voi olla vaikeaa). 

Vierailija kirjoitti:

Paheksuntasi voi pahentaa hänen tilannetta, jotkut tuntevat toisen tunteet ja mielipiteen niskassa, varsinkin nuoret. Onko ideaa siinä että joko äiti ja poika asuvat yhdessä ja sinä omassa asunnossa, tai äiti voi tukea poikaa oman kodin kanssa. Poika on jo edistynyt paljon ja valmistuu. Josko äiti siivoaisi pojan huoneen viikoittain (ei voi jättää tuohon kuntoon), koska poika ei voi oman tilansa vuoksi ja myöhemmin ehkä siivous onnistuu paremmin esim. imurointi. Ehkä videot auttavat poikaa ja tuovat sisältöä. -Sinun kannattaisi jo unohtaa pojan vanhat teinitempaukset ja mennä ajatuksissa eteenpäin. Ajokorttia kannata antaa, jos ei hallitse itseä, onko se huumeongelma vai oliko normaalit lääkkeet. Aikuisena hänellä voi olla ammatti, ehkä pian harrastuksiakin, mutta ne asiat eivät kuulu sinulle enää. Yritä rauhoittaa hermojasi, älä kertaa kaikkea mitä joskus ennen tapahtui, elä tätä päivää jos voit.

Siis mitä??? Äiti siivoaisi viikoittain parikymppisen kaverin huoneen ja varsinkin tuossa tilanteessa mitä ap kertoo. Vähemmälläkin maailmaan ovat äidit tehneet peräkammarin poikia.

Ja tottakai sinulla on mitta täynnä ja saakin olla, terve reaktio tuossa tilanteessa. t. 6.

No kirjoittaa kuitenkin ylioppilaaksi 20-vuotiaana, ihan hyvin. Ei niillä arvosanoilla välttämättä ole niin väliä kunhan tutkinto on suoritettu. Se innostus opiskella pojilla voi tulla myöhemmin. 

En kyllä antaisi jäädä syrjäytymään kelan rahoilla vaan omaan kotiin ton ikäisen pitää mennä ja ottaa vastuu itsestään. Onko mitään kiinnostuksen aihetta tai harrastusta? Jo muutaman kuukauden kursseilla tai oppisopimuksella voi päästä töihin (vaatii tietysti motivaatiota ja alan joka kiinnostaisi).

Mulla oli yksi ystävän poika vähän samassa tilanteessa, oli poliisin kirjoilla, kävi amiksen vähän heikonlaisesti mutta pääsi kumminkin alan töihin. Ajattelin ettei tule tuosta pojasta kyllä mitään. Sai harjoittelupaikan käydä töissä, työkaveri (vai oliko pomo) haki aamulla pihasta ja menivät yhdessä töihin. Nyt tällä kaverilla on oma firma alalta alle 30 v. Se "parannus" tuli juurikin siinä 20 v jälkeen. Tosin hänellä ei titääkseni ole mitään mt-ongelmia.

Olisiko poika mahdollista saada tiiviimmän psykiatrisen hoidon piiriin, käykö hän nyt terapiassa? Ihan kunnalliseltahan luulisi saavan (ilmaista) keskusteluapua, kävin itse aikuisena monta vuotta psykiatrian poliklinikan kautta. Siellä pyrittiin koko ajan tuputtamaan kaikkea muutakin tukea kuten toimintaterapiaa, jotain päiväsairaala-tyyppistä toimintaa jossa olisi viettänyt siellä päivät toiminnassa mukana ja päässyt illaksi kotiin. Joku tuollainen päivätoiminnan sorttinen ratkaisu voisi toimia pojalle ainakin sitten kun on lukio loppu, jos ei heti tähtää pääsykokeisiin tms. Ja sitä ennen ei tuosta kunnallisesta ilmaisesta jutteluavusta nyt ainakaan haittaa luulisi olevan?

Tunsit hänet 15 vuotta, etkä laittanut tikkua ristiin koko aikana?

Trolliksi liian pitkä, en todellakaan jaksanut lukea.

Onko pojalla kokemuksia siitä, että teoilla on seuraukset - siis muutakin kuin puhetta? Js syö toisten ruoat ja juo toisen juomat, on velvollinen korvaamaan ne. Kerroit, että sinä ja puolisosi käytte vuoropäivin kaupassa. Osallistuuko poika mitenkään ruoan hankkimiseen, edes maksamalla siitä? Tai antaako omista tuloistaan yhteisiin menoihin, kuten vuokraan, sähköön, vesilaskuun jne?

20-vuotias on jo täysi-ikäinen. Hämen toimintakyvyssään voi olla puutteita, eikä häneltä ehkä voi ihan niin paljon vaatia kuin terveeltä.  Hänellä on kuitenkin velvollisuuksia, joista ei voi laistaa edes masennuksen vuoksi. Sitä paitsi toisten passattavana oleminen ja itsensä hyödyttömäksi tunteminen syö itsetuntoa. 

Tämä aloitus kertoo loistavasti nykyvanhemmuudesta, vaikka kysymyksessä ei ole oma lapsi. Ei kasvateta, eikä tueta silloin kun lapsen aivot kehittyvät ja sitten ihmetellään huonoa lopputulosta.

Jordan Petersonin materiaalit selaukseen. Salille, parturiin. Rasvaa ja proteiinia koneeseen.

Law of Attraction meiningit käytännön toteutukseen.

Näillä eväillä muodostuu itsevarma, röyhkeä, dominoiva Moderni Mies.

Poika tarvitsee suunnannäyttäjää elämäänsä. Jonkun, joka vie hänet jonnekin missä ei ole mitään. Jokin paikka, josta hän ei pääse pois vaikka haluaisikin. Ei mitään yhteyksiä ulkomaailmaan, vain hän itse ja joku, joka vahtii häntä, hoitaa kodin ulkopuoliset asiat ja opettaa hänelle raa'an työn merkityksen. Annettava tiukat ja ankarat säännöt, joiden rikkomisesta rangaistava poikkeuksetta, esim. Jos jokin homma jää tekemättä, ei ruokaa pariin-kolmeen päivään jne. Ruumiillinen työ on parasta lääkettä mielelle. Mielellään niin rankkaa elämää, ettei energiaa riitä arkiaskareiden jälkeen yhtään mihinkään. Pikkuhiljaa ajatusmaailman tervehtyessä ja jaksamisen lisääntyessä voi vastuuta ja vapautta lisätä, kuitenkin siten ettei hän ala kokea mitään omaksi oikeudekseen, vaan on täysin oman selkärangattomuutensa vanki. Vasta sitten, kun voidaan todeta hänen pystyvän hallitsemaan omaa elämäänsä ja tervehtyneen tarpeeksi, voidaan terapia lopettaa ja poika päästää takaisin normaaliin elämään.

Itse elin noin 30 vuotta elämästäni, parikymppisestä viisikymppiseksi, vaatimattomasti ja nykystandardeilla mitaten hyvinkin alkeellisissa oloissa täysin omasta tahdostani, ja olen pelastanut aikoinani pari poikaa tuhon tieltä ottamalla heidät silloiseen talooni töihin. Vanhemmat eivät enää tienneet mitä tehdä lastensa kanssa ja minä tarjosin ratkaisua. Jos yksikään viranomainen olisi silloin tiennyt, mitä siellä tapahtui, olisin varmasti joutunut vankilaan. Pojista molemmat kuitenkin kunnostautuivat ja elävät nykyään kuten tasapainoiset aikuiset. Nuorempi heistä, jonka otin oppiin päätettyään peruskoulun, parani jo vuodessa. Toisella, silloin 21-vuotiaalla, kesti lähes 2,5 vuotta tulla järkiinsä.

Poikapuolesi on kuin minä 10 vuotta sitten. Olin aivan hukassa ja varma että olen ikuinen epäonnistuja, minä jätin sen lukionkin kesken.

Se oli jo kauan aikaa sitten, joskus teini-iän alkuvaiheilla, alkanut syöksykierre näin jälkeen päin katsottuna.

Epäonnistumisen tunne ja luovuttaminen oli niin helppoa, välillä vapauttavaa hetkeksi. Sitten tulee taas ahditus etten koskaan ole mitään ja taas tein jonkun todella huonon päätöksen. Sama kierre jatkui. Töiden hakeminen oli tuskaa, ei kukaan minua halua, olen hyödytön.

Kävin lääkäreitä tapaamassa myös. Rehellisesti ne oli turhia. Paitsi yksi. Hänet tapasin työhöntulotarkastuksen yhteydessä kun sairaanhoitajalle selvisi masennukseni.

Tämä lääkäri kirjoitti minut terveeksi, hei hei masennus. Ja todellakin se oli niin helppoa, hän näki sen mikä oli ongelma eli etten usko pystyväni mihinkään. Työtä en olisi saanut mt-ongelmien takia sieltä minkä kautta olin tarkastuksessa ja lääkäri totesi että työn tekeminen on parempi kuin makaamaan jääminen.

Hän oli oikeassa. Tarvitsin sen yhden ihmisen henkisesti ottamaan minua niskasta kiinni ja sanomaan minulle että itse ruokin omaa oloani ja käytöstäni ja se pitää katkaista.

No antoi hän myös eri lääkkeet mitä muut. Niilläkin ehkä oli vaikutusta mutta itse muistan hänet joka tapauksessa pelastajana sen kannalta mikä oli oma asenteeni itseäni kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä aloitus kertoo loistavasti nykyvanhemmuudesta, vaikka kysymyksessä ei ole oma lapsi. Ei kasvateta, eikä tueta silloin kun lapsen aivot kehittyvät ja sitten ihmetellään huonoa lopputulosta.

Eiköhän tuo aloittaja kertonut että on tehnyt aika paljon tuon lapsen hyväksi mutta kun mikään ei tunnu auttavan. Kertoo myös että avovaimon kanssa ei voi keskustella asiasta kun tulee riitaa. Eiköhän tuo ole tyypillinen tapaus mitä suomessa on muitakin että äiti pitää poikaansa niin ihmeellisenä että sitä e saa komentaa rangaistuksista puhumattakaan. Ja tässä on tulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paheksuntasi voi pahentaa hänen tilannetta, jotkut tuntevat toisen tunteet ja mielipiteen niskassa, varsinkin nuoret. Onko ideaa siinä että joko äiti ja poika asuvat yhdessä ja sinä omassa asunnossa, tai äiti voi tukea poikaa oman kodin kanssa. Poika on jo edistynyt paljon ja valmistuu. Josko äiti siivoaisi pojan huoneen viikoittain (ei voi jättää tuohon kuntoon), koska poika ei voi oman tilansa vuoksi ja myöhemmin ehkä siivous onnistuu paremmin esim. imurointi. Ehkä videot auttavat poikaa ja tuovat sisältöä. -Sinun kannattaisi jo unohtaa pojan vanhat teinitempaukset ja mennä ajatuksissa eteenpäin. Ajokorttia kannata antaa, jos ei hallitse itseä, onko se huumeongelma vai oliko normaalit lääkkeet. Aikuisena hänellä voi olla ammatti, ehkä pian harrastuksiakin, mutta ne asiat eivät kuulu sinulle enää. Yritä rauhoittaa hermojasi, älä kertaa kaikkea mitä joskus ennen tapahtui, elä tätä päivää jos voit.

Siis mitä??? Äiti siivoaisi viikoittain parikymppisen kaverin huoneen ja varsinkin tuossa tilanteessa mitä ap kertoo. Vähemmälläkin maailmaan ovat äidit tehneet peräkammarin poikia.

Minullakin oli teininä huone aika mullin mallin mutta en olisi kuuna päivänä antanut äitini tulla siivoamaan huonettani. Mutta selvää peräkammari ainesta pojasta on tulossa. Kela maksaa rahaa, ei tarvitse tehdä muuta kuin tyhjentää jääkaappia ruoista ja oluesta, ei tarvitse ottaa itse vastuuta elämästään. Ei jatkoon...

Vierailija kirjoitti:

Onko pojalla kokemuksia siitä, että teoilla on seuraukset - siis muutakin kuin puhetta? Js syö toisten ruoat ja juo toisen juomat, on velvollinen korvaamaan ne. Kerroit, että sinä ja puolisosi käytte vuoropäivin kaupassa. Osallistuuko poika mitenkään ruoan hankkimiseen, edes maksamalla siitä? Tai antaako omista tuloistaan yhteisiin menoihin, kuten vuokraan, sähköön, vesilaskuun jne?

20-vuotias on jo täysi-ikäinen. Hämen toimintakyvyssään voi olla puutteita, eikä häneltä ehkä voi ihan niin paljon vaatia kuin terveeltä.  Hänellä on kuitenkin velvollisuuksia, joista ei voi laistaa edes masennuksen vuoksi. Sitä paitsi toisten passattavana oleminen ja itsensä hyödyttömäksi tunteminen syö itsetuntoa. 

Ei kait tuolla kaverilla mitään käsitystä siitä ole, että hänen pitäisi jotain korvata vaikka syökin jääkaapin tyhjäksi tai/ja juo alkoholit pois. Eikä todellakaan käy kaupassa. Jos jää yksin kotiin esim. viikon lopun yli niin tilaa pizzataksilla pizaa koska ei ole ajokorttia eikä autoa. Lähimpään pizzeriaan on matkaa noin kilometri jota ei jaksa kävellä. Polkupyörää ei ole koska kolme uutta fillaria on elämänsä aikana varastettu koska jätkä ei useista kehoituksista huolimatta ole viitsinyt lukita polkupyöriään ja kun ei ole lukossa niin joku ne aina vie. Luonnollisesti kaveri ei jaksa viedä tyhjiä pizzalaatikoita roskiin vaan joku muu (minä) sen saan tehdä koska minä en vois sietää että keittiössä on tyhjiä pizzalaatikoita. Äitinsä ja mumminsa siirtää pojan tilille rahaa aina kun hän vaan pyytää koska on äidin ja mummin kultapoika. T:ap

Onko poika jo alusta asti (=vanhempiensa erosta ja siitä kun ap tuli kuvioihin) kokenut olevansa ulkopuolinen ja ylimääräinen omassa kodissaan? Pieni lapsi ei voi ymmärtää yhtäkkiä muuttuvaa tilannetta. Vähitellen katkeroituu ja persoona muuttuu. Luultavasti hän inhoaa itseään ja näkee itsensä arvottomana ja tulevaisuuden näköalattomana. Hän on pienestä asti vaistonnut ettei ap pidähänestä, ja äiti on joutunut olemaan välikätenä yrittäen kaikin keinoin saada toimimattoman yhtälön toimimaan. Ap näkee ärsyttävänä piirteenä että puoliso ”paapoo” poikaa, ja puoliso taas tekee tätä kokiessaan huonoa omaatuntoa pojan pieleen menneestä lapsuudesta ja nuoruudesta.