Onko jollain muullakin täällä epäempaattinen mies?

saattaa just yliolkaisesti suhtautua lapsen kipuun, tai jos itkee vasymysitkua, saattaa ruveta riehuttamaan ja heittelemaan sita vaikka kattoon... Ei se itku silla ainakaan hiljene, vaikka yleensa lapsi tykkaakin siita. Ihmettelen etta eiko silla ole ollenkaan tilannetajua?



Samaten epaempaattisuus nakyy siina, etta jos minulla on vaikka sairautta, en nyt kaipaa mitaan hirveaa saalia, mutta toivoisin etta se sentaan kuuntelisi kun kerron milta musta tuntuu. Nyt tuntuu etta rintatulehdus olisi tulossa paalle, viime yon nukuin tosi huonosti ja kipee olin, mutta mies vaan leperteli vauvalle kun yritin sille vahan tilittaa.



Kylla minakin kuuntelen kun se kertoo vaivoistaan, mutta paatin olla niin tyly, etta ens kerralla keskeytan ja alan puhumaan jotain muuta paalle.

sitä olisin tarvinnut. Kyllä hän arjen asiat hoitaa ja on joskus sanonut, että hän yrittää auttaa aina siinä missä kokee voivansa tehdä jotain, vaikka sitten hoitaa kotikuvioita että minä saisin murehtia? En tiedä.

niin eikö tuo jätä yksin ja mene tekemään jonkun homman mistä olen jaksanut nalkuttaa viimeiset puoli vuotta. Katoaa kuin pieru saharaan nähtyään jonkun itkevän,, lasten tai minun.

Tuli tekstistäsi mieleen se, kun alkuraskauksissani olen voinut todella pahoin ja olen miehelleni sanonut, että "on niin paha olla". Kun vastaukseksi saa "mä tiedän jo" niin kyllä sitä tosiaan päättää mielessään, että ootahan, kun sinulla on oksennustauti. Ei heru mitään sympatiaa : )

Ja kun mies on sairaana niin siinähän on sitten hänen "koko maailmansa" sairas.

Äiti taas hoitaa lapset vähän, kun saa päätä pois pöntöstä...

ex-mies oli juuri tuollainen.

Lisäksi jos kerroin iloisena, vihaisena tai muuten suuren tunnekuohun vallassa jotain mitä minulle oli tapahtunut, voi hän keskeyttää ja sanoa, nyt kun muistin pesisitkö valkoisen paitani huomenna kun olet vapaapäivällä ja jos vaan ehtisit myös silittää ja katso kiltti samalla että pukuni on siisti, kun mennään sinne mummon nimppareille sunnuntaina, niin ei muuta, jatka vaan.

Juu, ei mulla muuta ollutkaan kun isoisäni kuoli, mutta toki pesen paitasi!

Tässä oon yrittänyt sopeutua elämään maailman epäempaattisimman olennon kanssa. Just tuo sairaushomma on ihan uskomatonta, jos herra on sairaana, niin voi hirveän kamala, mutta jos mulla on sama tauti, niin "joo kyllä se siitä".



Siis mulla olis niin loputtomasti noita esimerkkejä, oon jonkin verran jo muuttunut tämän myötä sellaiseksi, etten kerro jos minusta tuntuu pahalta, sillä tiedän etten saa myötätuntoa. Se on paha, ihan oon yrittäny ottaa itteeni niskasta kii ettei tollekkaan linjalle pidä lähtä.

niin kaikin puolin juuri em. lainen. jos vaikka vahingossa lapsi putoaa jostain, niin ei lohdutuksesta tietoakaan, vaan seuraa ärsyttävä opetuspuhe siitä kuinka ensi kerralla sitten.. blalalblaa.. samoin on tehnyt minulle.



esim. kun olin 3.kertaa raskaana (ensimmäinen kerta hänelle) niin tää kuningas vaan sanoi mulle jos/kun jostain itkin: "no, miksi sä halusit tehdä lapsen vielä, kun sä kerta jo tiesit että se on vaikeaa" VOI PER*****!!!!!! AI MINÄKÖ SE OLINKIN, JAA YKSIN HALUSIN VAI. ja ei sitä siinä sitte enää tietty muuta voinu. mutta nyt ku ihana baby on syntynyt niin jotenki jaksaa kuunnella niitä miehen möläytyksiä paremmin... se vaan on semmonen. ei tuu muuttuun, sen mä tiedän.