Lue keskustelun säännöt.
Muita, joille lemmikistä luopuminen on ollut niin vaikeaa, etteivät pystyneet ottamaan uutta?
29.12.2020 |
Kuukausi sitten jouduimme viemään kissamme lopetettavaksi. Kissa oli nuori ja kaikki kävi tavallaan hyvin nopeasti (ei esim. sairastanut mitään sellaista että kuolemaan olisi voinut mitenkään valmistautua), joten järkytys on suuri. En meinaa edelleenkään päästä tästä yli, itken joka päivä, kun vain ajattelen, että kissaa ei enää ole eikä tule. Välissä oli jo parempi vaihe, jolloin pystyin ajattelemaan, että kissalla oli paras mahdollinen koti ja että lopetus oli oikea päätös, ja olin kiitollinen siitä ajasta, mitä kissa meillä ehti olla, mutta ahdistus ja suru valtasi minut uudelleen. En tiedä miksi enkä miten pääsen tästä yli.
Sitten tietenkin olen miettinyt, että pitäisikö ottaa uusi kissa. Moni sanoo, että se vie ajatukset muualle ja helpottaa surua. Olenkin katellut ilmoituksia, mutta tämä suru on vain niin järkyttävä, etten tiedä pystyisinkö siihen uudelleen. Vaikka seuraava kissa eläisikin 20 vuotta, niin todennäköisesti joudun kokemaan uuden menetyksen, ja pelkään sitä jo valmiiksi. Onko muita, joille lemmikin menetys on ollut niin järkyttävä, etteivät ole pystyneet ottamaan uutta lemmikkiä?
Ja sitten, vaikka koen tästä valtavaa syyllisyyttä, kyllähän elämä ilman lemmikkejä on paljon helpompaa. Kissamme oli hyvin stressiherkkä ja sillä oli toistuvia stressiperäisiä virtsatietulehduksia, olihan se raskasta rampata eläinlääkärissä, lääkitä kissaa ja siivota pissoja milloin mistäkin. Ja tämä eläinlääkärissä ramppaaminen tietenkin stressasi kissaa ja pahensi sitä kierrettä. Näin jo painajaisia tulevasta matkustamisesta, koska kissa saattoi saada virtsiksen jo siitä, että olin yövuorossa enkä tullut yöksi kotiin - sitä ei olisi voinut mitenkään jättää vieraan ihmisen hoiviin. Myös, jos ei jaksanut leikittää illalla tarpeeksi pitkään, niin kissa herätti aamuyöstä. Ja kaikkea muuta, kyllähän te lemmikkien omistajat tiedätte :). Tästä tulee kyllä tosi syyllinen olo, kun ajattelen niin, koska enhän mä kuitenkaan halunnut että kissa kuolee...
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos otat tulevaisuudessa uuden kissan tai minkä vaan niin se pitää ymmärtää, että jossain vaiheessa on luopuminen. Ja vaikka sen ymmärtäisit se silti sattuu todella syvästi.
Vuosikausia sitten mun ja miehen kissa kuoli. Miehelle se oli tosi paha paikka kun se oli hänen ensimmäinen lemmikki, joka menehtyy. Kissa piti lopettaa nuorena, koska edes amputointi ei olisi sitä pelastanut. Itsekin itkin todella kauan ja yhä välillä itken kun muistelen sitä kissaa. Se oli meille molemmille todella rakas. Oli oikea mammanpoika. Tehtiin kaikki kahdestaan ja kissa seurasi mua kaikkialle. Se haki mut jopa iltaisin nukkumaan, nukutti (ja tuli nukuttamaan takaisin jos heräsin keskellä yötä) ja herätti aamuisin hellästi.
Kuitenkin, mulla on ollut eläimiä koko ikäni toisin kuin miehellä, joten mä osasin jotenkin paremmin valmistautua siihen.
Sitten tässä joku vuosi-pari sitten mies heltyi ajatukselle kissasta. Meillä on nyt kaksi. Molemmat tuli meille muutaman mutkan kautta ja aika puolivahingossa, mutta ovat niin kovin rakkaita. Mieskin on niin haltioissaan niistä, että ne vuodet teki tehtävänsä ja hän oli valmis uusiin perheenjäseniin.
Sanoisin siis, että älä sulje sydäntäsi ajatukselle uudesta kissasta. Mutta muista kuitenkin, että uusi ei todellakaan korvaa vanhaa. Se tulee olemaan aivan oma persoonansa. Sure nyt surusi ja kuulostele milloin voisi olla aika ajatella uutta. :)
Olen pahoillani, että menetit kissasi.