Kamalimmat kiusaajien tekemät teot teille?
Jotka aikuisten maailmassa päättyisivät jopa rikostuomioon?
Kommentit (93)
Kaksi tulee mieleen päällimmäisenä, saksilla päin heittäminen ja kissani rääkkäys siihen kuntoon että se piti viedä eläinlääkärille.
Ei ole mitään sellaista.
Syrjimisestä ei joudu oikeuteen.
Se oli ihan riittävän kamalaa.
Oli muita seikkoja, joiden takia olin
mainio kohde tuollaiselle. Ja sitä kesti
melkein kokonaisen vuoden.
Tai jatkui se sen jälkeenkin, mutta olin
löytänyt toiselta luokalta hyvän ystävän, niin se ei haitannut mua enää paljon.
Vierailija kirjoitti:
Oma fyysisesti pahin hoidossa oli se, kun minua syytettiin jatkuvasti toisen lapsen rötöksistä ja retuutettiin käsistä, pidettiin paikallaan ja uhkailtiin, kunnes vanhempi tuli hakemaan.
Ala-asteella fyysisesti pahin oli varmaan se, kun minut toistuvasti lukittiin pieniin koppeihin tai kun minut tönäistiin 5 m alas suoraan vatsalleni. Nyt jälkeenpäin tajuan, että olisin oikeasti voinut kuolla. Muistakaa verrata pienuuteen, kun ajattelette sitä.
En nyt laita kaikkia heti ja henkisiin palaan myöhemmin...
ap
Voi ei, olen pahoillani.
Toivon että sulla on nyt hyviä ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Päälleni syljettiin.
Tuo on aivan kamalaa. Se tuntuu niin ihmisarvoa alentavalta, kun päällesi heitetään eritteitä. Itselleni kävi näin myös, kun olimme luokan kanssa uimassa ja luokan pojat sylkivät päälleni laskiessa liukumäkeä. En tosin tiedä osallistuivatko tytötkin, kun en vauhdissa nähnyt. Opettaja katseli vierestä.
Myös takkiini on syljetty, mutta tästä en mennyt sanomaan opettajalle. En minä edes tiennyt kuka sen teki varmasti, vaikka omat arvaukseni minulla olikin.
ap
Kuristettiin tajuttomaksi, poltettiin käsiäni tulikuumilla (kynttilän päällä pidetyillä) neuloilla, potkittiin vatsaan, heiteltiin tavaroilla kasvoihin (esim. kahden nyrkin kokoisella kivellä), revittiin hiuksista ympäri huonetta ja sitten tietysti ne kaikki seksuaaliset teot, kun pakotettiin moniin asioihin.
Ja tämä kiusaus oli kaikkien mielestä siihen aikaan ns. normaalia sisarusten nahistelua... Vaikka itse en koskaan tehnyt mitään takaisin, mutta kantelukin oli rumaa.
Päälle sylkeminen ja julkinen nöyryyttäminen mm. Uskokaa tai älkää, olen nykyään itse psykologi.:)
Vierailija kirjoitti:
Kaksi tulee mieleen päällimmäisenä, saksilla päin heittäminen ja kissani rääkkäys siihen kuntoon että se piti viedä eläinlääkärille.
Ihan hirveää. Mitä jos se olisi osunut silmään tai jotain vielä pahempaa? Itseäni heitettiin sellaisella isolla lyijykynällä silmään (se oli omani, jota olin tyhmänä lainannut). Mielestäni tämä on aiheuttanut silmääni jäljen ja jonkinnäköisen näkövaurion. Tämä tapahtui koulunjälkeisessä hoidossa eikä siellä oleva hoitaja ilmeisesti tajunnut toimittaa minua lääkäriin eikä vanhemmille asiasta mainittu. Hän kuitenkin halasi minua, kun itkin. Sekin on enemmän, mitä esimerkiksi moni opettaja on tehnyt. Verta silmästä ei kuitenkaan tullut. Siitä minun täytyy kyllä olla onnellinen, että luokkalaiseni eivät pääseet lemmikkiemme kimppuun.
ap
Vierailija kirjoitti:
Kuristettiin tajuttomaksi, poltettiin käsiäni tulikuumilla (kynttilän päällä pidetyillä) neuloilla, potkittiin vatsaan, heiteltiin tavaroilla kasvoihin (esim. kahden nyrkin kokoisella kivellä), revittiin hiuksista ympäri huonetta ja sitten tietysti ne kaikki seksuaaliset teot, kun pakotettiin moniin asioihin.
Ja tämä kiusaus oli kaikkien mielestä siihen aikaan ns. normaalia sisarusten nahistelua... Vaikka itse en koskaan tehnyt mitään takaisin, mutta kantelukin oli rumaa.
Ei ole sanoja... Miten tuollaisesta voi edes selvitä? Vielä omilta perheenjäseniltä...
ap
Työpaikalla kiusaaja järjesti potkut haukkumalla esimiehelle ja työtovereille, ja jäin työttömäksi pelkälle työmarkkinatuelle. Olen vieläkin työttömänä.
Veljeni kuoli syöpään, kun olin yläasteella. Hän sairasti vuosia ja sai kortisonia, joten oli tietysti tosi turvoksissa loppua kohti. Kun palasin kouluun, kiusaajani huusi niin että piha raikui, että ”joko se läski kuoli”.
En unohda ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään sellaista.
Syrjimisestä ei joudu oikeuteen.
Se oli ihan riittävän kamalaa.
Oli muita seikkoja, joiden takia olin
mainio kohde tuollaiselle. Ja sitä kesti
melkein kokonaisen vuoden.
Tai jatkui se sen jälkeenkin, mutta olin
löytänyt toiselta luokalta hyvän ystävän, niin se ei haitannut mua enää paljon.
Syrjiminen on yksi kauheimmista kiusaamisen muodoista. Millä sen todistat? Mutta mitkä jäljet se jättääkään kehittyvään ihmislapseen? Saat jatkuvasti kuulla olevasi hyljeksitty epätoivottu yksilö, jota ei hyväksytä yhteisön jäseneksi. Koeta siinä sitten kasvaa yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseniksi. Opettajien kommentti on, että ketään ei voi pakottaa olemaan kenenkään kaveri. Onneksi kuitenkin löysit ystävän. Kaikki eivät saa valitettavasti korjaavaa kokemusta ja jäävät uskoon omasta huonoudestaan.
ap
Kämppäkaverini soluasunnossa nauhoitti puheitani salaa.
Tietysti pätkien repliikkejäni sopivasti, saadakseen niistä sopivan hulluja.
Esitti sitten äänitteen luokalleen.
Hän oli rinnakkaisella yleisjaksoluokalla.
Erikoistumisjaksolla sitten luokalleni sattui useampi oppilas tältä luokalta.
Olin koko luokan yleinen naurun aihe 2 vuotta.
Koulukiusatulle koulusta on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä koulun jälkeistä elämää ajatellen.
Vierailija kirjoitti:
Veljeni kuoli syöpään, kun olin yläasteella. Hän sairasti vuosia ja sai kortisonia, joten oli tietysti tosi turvoksissa loppua kohti. Kun palasin kouluun, kiusaajani huusi niin että piha raikui, että ”joko se läski kuoli”.
En unohda ikinä.
Et varmasti. Nämä ovat kaikkien kauheimpia. Muistan kuinka oman isäni menettämisen jälkeen asiaa retosteltiin lehdissä ja kiusaajani jakoivat tätä Facebookissa. Rukoilin huoltajaltani, että saisin edes seuraavan päivän vapaata koulusta. Sinne minun piti mennä ja pidätellä kyyneliä koko päivän. Tuota hetkeä ajattelen aina, kun minun pitää pysyä vahvana enkä ole murtunut ikinä. Sitä vihaa kannan ikuisesti mukanani ja hyödynnän sitä.
Haluaisin sanoa sinulle jotain, mikä lohduttaisi tai veisi kivun pois. Mutta ei sellaisia sanoja ole, joita minä keksisin. Ehkä sekin on jotain, että joku toinen on kokenut vastaavaa. En kuitenkaan ole mikään malliesimerkki kivusta selviämisessä. En osaa auttaa edes itseäni niin miten auttaisin ketään toistakaan?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljeni kuoli syöpään, kun olin yläasteella. Hän sairasti vuosia ja sai kortisonia, joten oli tietysti tosi turvoksissa loppua kohti. Kun palasin kouluun, kiusaajani huusi niin että piha raikui, että ”joko se läski kuoli”.
En unohda ikinä.
Et varmasti. Nämä ovat kaikkien kauheimpia. Muistan kuinka oman isäni menettämisen jälkeen asiaa retosteltiin lehdissä ja kiusaajani jakoivat tätä Facebookissa. Rukoilin huoltajaltani, että saisin edes seuraavan päivän vapaata koulusta. Sinne minun piti mennä ja pidätellä kyyneliä koko päivän. Tuota hetkeä ajattelen aina, kun minun pitää pysyä vahvana enkä ole murtunut ikinä. Sitä vihaa kannan ikuisesti mukanani ja hyödynnän sitä.
Haluaisin sanoa sinulle jotain, mikä lohduttaisi tai veisi kivun pois. Mutta ei sellaisia sanoja ole, joita minä keksisin. Ehkä sekin on jotain, että joku toinen on kokenut vastaavaa. En kuitenkaan ole mikään malliesimerkki kivusta selviämisessä. En osaa auttaa edes itseäni niin miten auttaisin ketään toistakaan?
ap
Usko tai älä, mutta autoit empatiallasi ihan valtavasti. Veljen kuolemasta on yli 30 vuotta, mutta on se paha paikka yhä.
Vierailija kirjoitti:
Oma fyysisesti pahin hoidossa oli se, kun minua syytettiin jatkuvasti toisen lapsen rötöksistä ja retuutettiin käsistä, pidettiin paikallaan ja uhkailtiin, kunnes vanhempi tuli hakemaan.
Ala-asteella fyysisesti pahin oli varmaan se, kun minut toistuvasti lukittiin pieniin koppeihin tai kun minut tönäistiin 5 m alas suoraan vatsalleni. Nyt jälkeenpäin tajuan, että olisin oikeasti voinut kuolla. Muistakaa verrata pienuuteen, kun ajattelette sitä.
En nyt laita kaikkia heti ja henkisiin palaan myöhemmin...
ap
Onko nämä kaikki tapahtuneet luterilaisessa ätmösfäärissä?
Vierailija kirjoitti:
Koulukiusatulle koulusta on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä koulun jälkeistä elämää ajatellen.
Jaa, minua kiusattiin kolo ala-aste ja amiksen 2 viimeistä vuotta niin, että olin itsemurhan partaalla.
Tuskinpa elämäni kuitenkaan olisi helpottanut koulujen käymättä jättäminen.
Vierailija kirjoitti:
Päälle sylkeminen ja julkinen nöyryyttäminen mm. Uskokaa tai älkää, olen nykyään itse psykologi.:)
Itse ajattelen, että miten jollain tulee edes mieleen sylkäistä jonkun päälle, mutta sitten tämä on näin yleistä... Hymyilin kuitenkin, kun luin lopun. Kaikkea hyvää urallesi ja elämääsi, kuten muillekin ketjussa olijoille. On asioita, joita ei voi koskaan korvata. Mutta toivottavasti kaikki saisivat elämästä otteen ja pääsisivät kiipeämään haluamaansa suuntaan eikä menneisyyden taakka olisi liian painava tai ote lipeä.
ap
Oma fyysisesti pahin hoidossa oli se, kun minua syytettiin jatkuvasti toisen lapsen rötöksistä ja retuutettiin käsistä, pidettiin paikallaan ja uhkailtiin, kunnes vanhempi tuli hakemaan.
Ala-asteella fyysisesti pahin oli varmaan se, kun minut toistuvasti lukittiin pieniin koppeihin tai kun minut tönäistiin 5 m alas suoraan vatsalleni. Nyt jälkeenpäin tajuan, että olisin oikeasti voinut kuolla. Muistakaa verrata pienuuteen, kun ajattelette sitä.
En nyt laita kaikkia heti ja henkisiin palaan myöhemmin...
ap