Miltä onnellisuus sinusta tuntuu?
Miten sitä kuvailisit?
Minusta tuntuu että olen viime päivinä löytänyt sen, vaikka jokin ärsyttäisi stressaisi, ahdistaisi, voin aina mennä ja löytää sen paikan, pienen sopen, minussa itsessäni. Se paikka tai tunne ei ole riippuvainen mistään ulkoisesta, ei rahasta tai mistään muustakaan materialistisesta. Voin käpertyä itseeni, mennä piiloon tuntea rauhaa ja samalla singahtaa pilviin hakemaan perspektiiviä, sille mikä ikinä mieltäni painaa. Ei välttämättä mikään.
Tämän jälkeen jokainen huoli on merkityksetön. Minulla on yksinkertaisesti hyvä olla.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on menossa vaihe, jossa olen siirtymässä onnettomana olemisesta ehkä onnellisuuteen. Olin pitkään ahdistunut ja stressaantunut ja nyt kun ne ahdistuksen ja stressin aiheet ovat ohitse (hyvästä syystä) olen pääsemässä ohi niistä tunteista ja olotiloista, joita ne aiheuttivat. Luulen, että olen jo tuntenut hetkittäin onnellisuutta. Hassua kyllä se tuntuu vähän tyhjältäkin, mutta varmaan tämä tästä tasaantuu ja onnellisuus saa näkyvämpiä merkkejä, eikä ole vain sitä, että en ole onneton.
Negatiivinen tunne on niin valtava, että sen jälkeen hyväkin voi tuntua tyhjältä.
Lakukissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on menossa vaihe, jossa olen siirtymässä onnettomana olemisesta ehkä onnellisuuteen. Olin pitkään ahdistunut ja stressaantunut ja nyt kun ne ahdistuksen ja stressin aiheet ovat ohitse (hyvästä syystä) olen pääsemässä ohi niistä tunteista ja olotiloista, joita ne aiheuttivat. Luulen, että olen jo tuntenut hetkittäin onnellisuutta. Hassua kyllä se tuntuu vähän tyhjältäkin, mutta varmaan tämä tästä tasaantuu ja onnellisuus saa näkyvämpiä merkkejä, eikä ole vain sitä, että en ole onneton.
Negatiivinen tunne on niin valtava, että sen jälkeen hyväkin voi tuntua tyhjältä.
Näin se varmaan on. Ja kun on ollut oikeastaan koko aikuiselämänsä sen vähintäänkin melko stressaavan asian kanssa tekemisissä (vaikka sillä on ollut hyviäkin puolia, paljonkin) niin kyllä sen loppuminen luo tyhjiön. Mutta parempaan päin, uskon!
Tuntuu vatsanpohjassa, hymyilyttää itsekseen yleisesti.
Turvallinen ja levollinen olo, kun mikään ei voi ahdistaa.
Tyyni mieli, rauha itsensä kanssa. Sen tiedostaminen, ettei tarvitse ketään tekemään itseään onnelliseksi. Tämän mielentilan kanssa jos sattuukin vielä löytymään kumppani, joka lisää sitä hyvää oloa (mutta ilmankin on hyvä), siitä syntyy minun onneni. Eli olen onnellinen yksin, mutta toinen ihminen voi parhaimmillaan lisätä sitä.
Minulla on menossa vaihe, jossa olen siirtymässä onnettomana olemisesta ehkä onnellisuuteen. Olin pitkään ahdistunut ja stressaantunut ja nyt kun ne ahdistuksen ja stressin aiheet ovat ohitse (hyvästä syystä) olen pääsemässä ohi niistä tunteista ja olotiloista, joita ne aiheuttivat. Luulen, että olen jo tuntenut hetkittäin onnellisuutta. Hassua kyllä se tuntuu vähän tyhjältäkin, mutta varmaan tämä tästä tasaantuu ja onnellisuus saa näkyvämpiä merkkejä, eikä ole vain sitä, että en ole onneton.