Lue keskustelun säännöt.
Ystävät hylkäsivät kun minusta tuli äiti.
17.12.2020 |
Onko tälläinen yleistäkin? Sain esikoiseni puoli vuotta sitten, yritystä takana oli melkein 3 vuotta ja oltiin onnesta sekaisin. Paras ystäväni alkoi jo raskaana ollessani vältellä minua ja otti etäisyyttä. Lapsen syntymän jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään. Samoin toinen ystäväni, ei enää soittele eikä muutakaan. Sain elämääni yhden uuden ihmisen mutta menetin kaksi.
Kommentit (76)
Taitaa olla aika yleistä. Osa kai ajattelee, ettei enää ole mitään yhteistä. Monet luulevat, että äidit puhuvat vain vauvajutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ainakin ottanut etäisyyttä tällaiseen ystävääni siksi, että äidiksi tultuaan hän ei enää osaa puhua mistään muusta, kuin lapsesta ja lastenvaatteista. Ja niidenkin pitää olla Gugguuta ja Metsolaa. Mikään muu ei käy. Niistä hän jaksaisi jauhaa maailmanloppuun asti.
Äidiksi tulon jälkeen hän on alkanut myös vähätellä minun elämääni kaikissa mahdollisissa käänteissä. Itse olen siis lapseton ja asun vuokralla. Olen myöskin sinkku. Hän mm. ihan pokkana kysyi kerran ikkunoita pestessäni, että miksi pesen niitä ikkunoita kun tämähän on vaan vuokra-asunto. Samalla antoi lapsensa läpsytellä juuri puhtaaksi pestyjä ikkunoitani, koska "lapseni tykkää siitä!" Siinä ei paljoa ymmärrystä herunut, vaikka sanoin, että "olisikohan siksi, kun tämä on minun KOTINI."
Joten jos kuulut tähän ryhmään, joilla on omat aivot tulleet istukan mukana pihalle, niin en yhtään ihmettele, jos ystäväsi on ottanut etäisyyttä. Mikäli asia ei ole näin, olen pahoillani, että olet menettänyt ystävän.
Puhumista voisi yrittää. Ehkä se toimii ystäväsi kanssa. Minulla ei toiminut. Yritin ottaa asian puheeksi, miltä minusta on tuntunut, mutta ystäväni ei kuunnellut, hyppyytti vaan lastaan ja lässytti että "ei me olla tuollasta sanottu, eihän kultaseni?"
Että Joo...
Soita ja pyydä kahville. Kysele kuulumisia ja ole kiinnostunut ystäväsi asioista. Äläkä puhu lapsestasi, ellei toinen osoita, että on kiinnostunut. Elämässä on kaikkea muutakin, kuin lapsi, vaikka se omasta mielestä on jotain maata mullistavaa.
Minut taas on hylännyt kaksi vanhaa ystävääni, tultuaan äideiksi. Kun heille soitti ei heillä ollut koskaan aikaa jutella koska aina oli jotain taaperon kanssa tai sitten olivat väsyneitä. Koskaan eivät soittaneet takaisin itse. Totesin että eivät varmaan halua olla tekemisissä lapsettoman kanssa. Tästä on nyt lähes 20 vuotta. Kun jossain törmäämme sattumalta moikataan mutta muutamaan sanaan jää kuulumisten vaihto nykyisin.
Minun ystävä muutettuaan kauemmas ja saatuaan lapsen ei oikein viestittele enää eikä edes kysynyt monesti minun kuulumisia jos minä kysyin heidän perheen kuulumisiaan. Olen jokusen kerran käynyt heillä kylässä myös, mutta he vain kerran lyhyesti minun luona. Eipä hirveästi enää innosta kun vierailut ja viestittelykin on aika yksipuolista. Mitäpä väliä minulla lapsettomalla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset nyt vaan erottaa äiti-ihmiset lapsettomista kavereista tai vaikkapa sisaruksista. Itse en pidä lapsista tai ole niistä kiinnostunut. Jos kysyy kuulumisia niin saa vastaukseksi selonteon kuka on ollut oksennustaudissa ja kenellä on kuumetta. Ja sitten just tämä, että se yhteydenpito olisi pelkästään minun harteillani muutenkin. Viesteihin vastataan päivien viiveellä jos ollenkaan ja puheluista on turha edes puhua. Ei niihin vastata tai takaisin soitella.
Mitäpä jos lapsi lähtisi vaikka isänsä kanssa yhdeksi illaksi evakkoon ja järjestäisit ystävillesi illanistujaiset; hyvää tarjottavaa, viiniä,seurapelejä, jutustelua, sauna... Ellet ole niitä hysteerisiä äitejä jotka eivät voi olla erossa lapsestaan kuin max.tunnin.
Ystävät varmasti arvostaisivat ja huomaisivat että hei, se onkin ihan sama tyyppi kuin ennenkin.
Todella moni on tietämättään vauvakuplassa ja 99% jutuista liittyy jotakin kautta vauvaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Kun tulin raskaaksi, niin kaikki muut ihmiset vain jäivät pois elämästä. Nyt kun ajattelen kuka hyklkäsi kenet, niin kyllä se minä hylkäsin muun maailmam oman täydellisen perheonnen kuplassani.
Sama kävi itselle.
Kai se liittyy siihen, kun samassa elämäntilanteessa olevat viihtyvät parhaiten keskenään. Kavereitasi ei kiinnosta vauvajutut (+vaatii niin valtavasti huomiota koko ajan), ja sinä olet vauvakuplassa, eli ehkä melko kaukana heidän kiinnostuksen kohteistaan.
Lisäksi nyt on korona. Vauvoja ei uskalla edes nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä sopii ihmetellä miksi. En minäkään jaksa katsella henkilöä mikä hokee kakarastaan jatkuvalla syötöllä ja kakara on joka paikassa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos lapsi lähtisi vaikka isänsä kanssa yhdeksi illaksi evakkoon ja järjestäisit ystävillesi illanistujaiset; hyvää tarjottavaa, viiniä,seurapelejä, jutustelua, sauna... Ellet ole niitä hysteerisiä äitejä jotka eivät voi olla erossa lapsestaan kuin max.tunnin.
Ystävät varmasti arvostaisivat ja huomaisivat että hei, se onkin ihan sama tyyppi kuin ennenkin.
Todella moni on tietämättään vauvakuplassa ja 99% jutuista liittyy jotakin kautta vauvaan.
Siinä ei ole mitään hysteeristä, jos ei halua olla vauvasta erossa pitkiä aikoja. Eivät ulkopuoliset ihmiset voi määritellä, miten joku vanhempi hoitaa vauvaansa. Se on ihan normaalia, että vauvasta erossa oleminen ei tunnu hyvältä tai luontevalta, ja on hankalaakin. Jollakulla toisella taas sitten on eri tavalla, ja sekin on ihan ok.
Mutta antaisin neuvoksi ihan kaikille, että ulkopuolelta ei kannata pyrkiä määrittelemään, millä tavalla jonkun äidin pitäisi olla äiti. Ja ulkopuolisten pitäisi myös hyväksyä se, että ihmisen elämä muuttuu tosi paljon, kun hänestä tulee vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset nyt vaan erottaa äiti-ihmiset lapsettomista kavereista tai vaikkapa sisaruksista. Itse en pidä lapsista tai ole niistä kiinnostunut. Jos kysyy kuulumisia niin saa vastaukseksi selonteon kuka on ollut oksennustaudissa ja kenellä on kuumetta. Ja sitten just tämä, että se yhteydenpito olisi pelkästään minun harteillani muutenkin. Viesteihin vastataan päivien viiveellä jos ollenkaan ja puheluista on turha edes puhua. Ei niihin vastata tai takaisin soitella.
Mun kohdalla ei ole erottanut. Ehkäpä johtuu siitä, että kaveripiirissäni on pääsääntöisesti fiksuja ihmisiä. Sekä niin, että jokainen on vuorollaan ymmärtänyt, että lasten saaminen on elämää mullistava asia ja on siksi normaalia, että varsinkin vauva-aikana vauva on todella keskeinen asia elämää. Ja toisaalta se fiksuus takaa sitten senkin, että on kaikenlaista muutakin puhuttavaa kuin se, mitä just sillä hetkellä elämässä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos lapsi lähtisi vaikka isänsä kanssa yhdeksi illaksi evakkoon ja järjestäisit ystävillesi illanistujaiset; hyvää tarjottavaa, viiniä,seurapelejä, jutustelua, sauna... Ellet ole niitä hysteerisiä äitejä jotka eivät voi olla erossa lapsestaan kuin max.tunnin.
Ystävät varmasti arvostaisivat ja huomaisivat että hei, se onkin ihan sama tyyppi kuin ennenkin.
Todella moni on tietämättään vauvakuplassa ja 99% jutuista liittyy jotakin kautta vauvaan.
Siinä ei ole mitään hysteeristä, jos ei halua olla vauvasta erossa pitkiä aikoja. Eivät ulkopuoliset ihmiset voi määritellä, miten joku vanhempi hoitaa vauvaansa. Se on ihan normaalia, että vauvasta erossa oleminen ei tunnu hyvältä tai luontevalta, ja on hankalaakin. Jollakulla toisella taas sitten on eri tavalla, ja sekin on ihan ok.
Mutta antaisin neuvoksi ihan kaikille, että ulkopuolelta ei kannata pyrkiä määrittelemään, millä tavalla jonkun äidin pitäisi olla äiti. Ja ulkopuolisten pitäisi myös hyväksyä se, että ihmisen elämä muuttuu tosi paljon, kun hänestä tulee vanhempi.
Sun kirjoitus on epäjohdonmukainen. Jos kerran ei saa määritellä äitiyttä, niin miksi itse sitten määrittelet miten ulkopuolisten pitäisi suhtautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No silloin kun on vauva, niin ei oikeastaan ole enää muuta elämää hetkeen. Ei TAPAHDU mitään muuta kuin vauva-asioita, ei jouda eikä viitsi seurata maailman menoa mistä voisi keskustella. Näin minulla. Joku saattaa olla jaksavampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos lapsi lähtisi vaikka isänsä kanssa yhdeksi illaksi evakkoon ja järjestäisit ystävillesi illanistujaiset; hyvää tarjottavaa, viiniä,seurapelejä, jutustelua, sauna... Ellet ole niitä hysteerisiä äitejä jotka eivät voi olla erossa lapsestaan kuin max.tunnin.
Ystävät varmasti arvostaisivat ja huomaisivat että hei, se onkin ihan sama tyyppi kuin ennenkin.
Todella moni on tietämättään vauvakuplassa ja 99% jutuista liittyy jotakin kautta vauvaan.
Siinä ei ole mitään hysteeristä, jos ei halua olla vauvasta erossa pitkiä aikoja. Eivät ulkopuoliset ihmiset voi määritellä, miten joku vanhempi hoitaa vauvaansa. Se on ihan normaalia, että vauvasta erossa oleminen ei tunnu hyvältä tai luontevalta, ja on hankalaakin. Jollakulla toisella taas sitten on eri tavalla, ja sekin on ihan ok.
Mutta antaisin neuvoksi ihan kaikille, että ulkopuolelta ei kannata pyrkiä määrittelemään, millä tavalla jonkun äidin pitäisi olla äiti. Ja ulkopuolisten pitäisi myös hyväksyä se, että ihmisen elämä muuttuu tosi paljon, kun hänestä tulee vanhempi.
Sun kirjoitus on epäjohdonmukainen. Jos kerran ei saa määritellä äitiyttä, niin miksi itse sitten määrittelet miten ulkopuolisten pitäisi suhtautua.
No loogisuuden suurena ystävänä voit nyt sitten kertoa mulle, mikä hyöty seuraa siitä, että määrittelee ulkopuolelta toisen äitiyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos lapsi lähtisi vaikka isänsä kanssa yhdeksi illaksi evakkoon ja järjestäisit ystävillesi illanistujaiset; hyvää tarjottavaa, viiniä,seurapelejä, jutustelua, sauna... Ellet ole niitä hysteerisiä äitejä jotka eivät voi olla erossa lapsestaan kuin max.tunnin.
Ystävät varmasti arvostaisivat ja huomaisivat että hei, se onkin ihan sama tyyppi kuin ennenkin.
Todella moni on tietämättään vauvakuplassa ja 99% jutuista liittyy jotakin kautta vauvaan.
Siinä ei ole mitään hysteeristä, jos ei halua olla vauvasta erossa pitkiä aikoja. Eivät ulkopuoliset ihmiset voi määritellä, miten joku vanhempi hoitaa vauvaansa. Se on ihan normaalia, että vauvasta erossa oleminen ei tunnu hyvältä tai luontevalta, ja on hankalaakin. Jollakulla toisella taas sitten on eri tavalla, ja sekin on ihan ok.
Mutta antaisin neuvoksi ihan kaikille, että ulkopuolelta ei kannata pyrkiä määrittelemään, millä tavalla jonkun äidin pitäisi olla äiti. Ja ulkopuolisten pitäisi myös hyväksyä se, että ihmisen elämä muuttuu tosi paljon, kun hänestä tulee vanhempi.
Sun kirjoitus on epäjohdonmukainen. Jos kerran ei saa määritellä äitiyttä, niin miksi itse sitten määrittelet miten ulkopuolisten pitäisi suhtautua.
No loogisuuden suurena ystävänä voit nyt sitten kertoa mulle, mikä hyöty seuraa siitä, että määrittelee ulkopuolelta toisen äitiyden.
Sanoinko, että äitiys pitäisi jotenkin määritellä? En kyllä sanonut. Vaan sitä, että jokainen saa olla sellainen äiti kuin on, eikä siihen pidä toisten puuttua. Ja samoin ne ulkopuoliset saavat ihan itse päättää miten he haluavat olla äidiksi tulleen kanssa tekemisissä. Ei siihen tarvita mitään hyväksyntää heiltä. Jollei jaksa kuunnella vauvajuttuja, niin ei jaksa. Simple as that. Ap kuitenkin kysyi, miksi ystävät jättivät. No mitä luultavimmin juuri sen takia, että hän ei muusta puhu kuin vauvastaan. Jos hän haluaa ystävät takaisin, niin hän itse muuttaa käytöstään, eikä niin että niiden ystävien pitäisi muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos lapsi lähtisi vaikka isänsä kanssa yhdeksi illaksi evakkoon ja järjestäisit ystävillesi illanistujaiset; hyvää tarjottavaa, viiniä,seurapelejä, jutustelua, sauna... Ellet ole niitä hysteerisiä äitejä jotka eivät voi olla erossa lapsestaan kuin max.tunnin.
Ystävät varmasti arvostaisivat ja huomaisivat että hei, se onkin ihan sama tyyppi kuin ennenkin.
Todella moni on tietämättään vauvakuplassa ja 99% jutuista liittyy jotakin kautta vauvaan.
Siinä ei ole mitään hysteeristä, jos ei halua olla vauvasta erossa pitkiä aikoja. Eivät ulkopuoliset ihmiset voi määritellä, miten joku vanhempi hoitaa vauvaansa. Se on ihan normaalia, että vauvasta erossa oleminen ei tunnu hyvältä tai luontevalta, ja on hankalaakin. Jollakulla toisella taas sitten on eri tavalla, ja sekin on ihan ok.
Mutta antaisin neuvoksi ihan kaikille, että ulkopuolelta ei kannata pyrkiä määrittelemään, millä tavalla jonkun äidin pitäisi olla äiti. Ja ulkopuolisten pitäisi myös hyväksyä se, että ihmisen elämä muuttuu tosi paljon, kun hänestä tulee vanhempi.
Sun kirjoitus on epäjohdonmukainen. Jos kerran ei saa määritellä äitiyttä, niin miksi itse sitten määrittelet miten ulkopuolisten pitäisi suhtautua.
No loogisuuden suurena ystävänä voit nyt sitten kertoa mulle, mikä hyöty seuraa siitä, että määrittelee ulkopuolelta toisen äitiyden.
Sanoinko, että äitiys pitäisi jotenkin määritellä? En kyllä sanonut. Vaan sitä, että jokainen saa olla sellainen äiti kuin on, eikä siihen pidä toisten puuttua. Ja samoin ne ulkopuoliset saavat ihan itse päättää miten he haluavat olla äidiksi tulleen kanssa tekemisissä. Ei siihen tarvita mitään hyväksyntää heiltä. Jollei jaksa kuunnella vauvajuttuja, niin ei jaksa. Simple as that. Ap kuitenkin kysyi, miksi ystävät jättivät. No mitä luultavimmin juuri sen takia, että hän ei muusta puhu kuin vauvastaan. Jos hän haluaa ystävät takaisin, niin hän itse muuttaa käytöstään, eikä niin että niiden ystävien pitäisi muuttua.
Ensinnäkin sä puhut nyt ihan eri asiasta kuin mitä minä aiemmin kommentoin. Toiseksi, en tiedä, voiko puhua ystävyydestä, jos se ei kestä mitään muutoksia. Esim. jos ystävän puoliso kuolee, ystävä eroaa tai vaikkapa sairastuu vakavasti, niin sitten näissä suhteissa ystävä varmasti hylätään, koska ystävä ei voi muuttaa käytöstään niin, että ei surisi, olisi kriisissä tai sairas. Parempi puhua noissa suhteissa jostain muusta, esim. tuttavuudesta.
Olen pahoillani.
Itse teini-iässä tein parille kaverille vastaavaa. En ole asiasta todellakaan ylpeä, mutta en vaan kerta kaikkiaan silloin löytänyt enää mitään yhteistä, kun omat ajatukset pyörivät vain siinä, minne lähtisin seuraavaksi opiskelemaan. En tiennyt mitä olisin sanonut, en olisi osannut olla kiinnostunut lapsiarjen jutuista, enkä halunnut vain esittää kiinnostunutta. Myöhemmin tiedostin selvemmin oman osani noissa tilanteissa ja mietin, että olisin kyllä voinut toimia kypsemminkin.
Nyt kymmenen vuotta myöhemmin on ystäväpiirissä ollut uusi vauvabuumi ja päätin heti, että en anna yhdenkään kadota elämästäni sen takia, että elämäntilanne muuttuu. Huomaan silti, että on vaikeaa lapsettomana samaistua joidenkin ystävieni korostettuun pesänrakennusvaiheeseen. En myöskään koe, että voisin avoimesti puhua heille enää kaikista mielessäni pyörivistä asioista, kuten maailman räikeimmistä epäkohdista tai ilmastonmuutoksesta tai siitä etten ehkä halua koskaan lapsia jne.. (Hah, kuulostanpa negatiiviselta! Emme tosiaan aiemminkaan ole noista asioista juuri puhuneet, mutta nyt sen tiedostaa eri tavalla, että noita jotenkin olisi varottava; kokee olevansa omalta osaltaan vastuussa siitä, että luo vanhempiin toivoa lapsen hyvästä tulevaisuudesta. Siinä voi herkästi alkaa ajatella, että puheen pitäisi olla täynnä jotain vaaleanpunaista pilvilinnaa ja sellainen käy kyllä helposti raskaaksi.) Joskus koen heidän myös suhtautuvan hieman alentuvasti minun elämänvalintoihini, jotka eivät noudata sitä perinteistä käsikirjoitusta, ja koen heillä olevan vaikeuksia ymmärtää, että todella olen valinnut sen tien ihan itse.
Sen olen sitävastoin kokenut helpottavana, että joidenkin ystävien kanssa on voinut puhua jo varhain heidän ajatuksistaan äidiksi kasvamisesta: epäuskosta, että todella on raskaana ja kuinka paljon elämä tulee muuttumaan - siinä jotenkin pääsi paremmin samalle sivulle toisen kanssa. Toivon, että ystäväni ymmärtävät, että välitän heistä vielä, vaikken aina osaakaan täysin heidän tilanteeseensa samaistua, enkä varmaan siten myöskään olla aina läsnä siinä määrin kuin he toivoisivat.
Yksi huomionarvoinen juttu on myös se, että lapsettoman voi olla todella vaikeaa arvioida, milloin tuore äiti olisi valmis tapaamaan ja milloin sitä on edes soveliasta ehdottaa. Mielikuva voi näin kärjistettynä olla se, että ensimmäinen vuosi vastaa rankkuudeltaan jotain sota-aikaa, jossa lapsi huutaa 24/7, "sinapit" lentelevät pitkin seiniä ja vanhemmat eivät nuku silmäystäkään. :D
Jos olisin ap, laittaisin siis ystäville itse viestiä ja kysyisin, mitä kuuluu ja haluaisivatko jossain välissä tavata. Tapaaminen kasvokkain olisi parasta, koska silloin välittyy parhaiten, että toinen on edelleen se sama ihminen, vaikka lapsia tulikin, ja haluaa ihan samalla tavalla aitoa vuorovaikutusta kuin ennenkin.
Onko nämä sun ystävät itse lapsettomia?
Niin siinä vain käy, että vauva ja äidiksi tuleminen ovat niin isoja asioita elämässä, että vanhat kaverit saattavat jäädä. Eivät kaikki, eivätkä aina, mutta usein muutama tippuu kyydistä. Tietysti ajankäyttö mullistuu vauvan myötä, mutta myös arvomaailma ja kiinnostuksen kohteet saattavat heittää voltin äitiyden myötä. Äitiys tuo niin paljon syvyyttä ja uutta elämään, että sitä eivät helposti käsitä ne, jotka eivät sitä ole kokeneet ja toisaalta siihen ei itsekään osaa ihan varautua.
Minä muistan kipuilleeni asian kanssa joskus paljonkin, kun pari vanhaa todella hyvää ystävää eivät vain enää tuntuneet sopiva kuvioihin vauvan myötä: He eivät ymmärtäneet omaa uutta elämäntilannettani ja kun tavattiin, niin heidän juttunsa tuntuivat ihan turhalta pölinältä, en ollut enää kiinnostunut samoista asioista kuin ennen.
Vähitellen nuo ystävät jäivät ilman sen suurempaa draamaa. Tilalle sain paljon tosi ihania ystäviä, muita äitejä, joiden kanssa elämäntilanteet ja arvot ja ajatukset kohtasivat paremmin. Neuvoni siis on, että hankkiudu aktiivisesti muiden samanikäisten vauvojen äitien seuraan. Sieltä voi löytyä tosi kivoja tyyppejä. Ja kyllä äidit puhuvat keskenään paljon muustakin kuin lapsistaan. Itse tapaan näitä äitiystäviä nykyään usein ihan ilman lapsiakin ja jutellaan aivan muista jutuista, usein tietty sivutaan lasten asioitakin, mutta pääsääntöisesti kuitenkin aivan muita juttuja.
Luultavasti olet tehnyt sen perinteisen jutun. Olet mennyt vauvakuplaan. Sinun kanssasi ei voi puhua mitään muuta enää kuin vauvavauvavauvajuttuja. Ei vauvattomat jaksa kuunnella pelkkää tuota.