Se on ihan inhimillistä.
Itsellä ensimmäinen lapsi oli poika ja kun toista odotin olin ihan varma, että sekin olisi poika. Koko raskaus oli niin samanlainen kuin aiempi, että ei tullut edes mieleen, että tulossa olisi tyttö. Kun lapsi sitten syntyi ja kuulin, että tulokas oli tyttö, olin jokseenkin hämmentynyt. Miten minulle voi syntyä tyttö, en osaa hoitaa kuin poikaa ja leikkiä kuin poikien leikkiä... Meni useampi päivä ennen kuin sisäistin asian ja aloin iloita siitä, että minulla on kaksi täydellistä lasta, poika ja tyttö.
Kai sitä ihminen luo jo raskauaikana ajatusmaailmassaan kuvan siitä millainen tuleva lapsi on ja millaista elämä tulee olemaan, kun lapsi syntyy. Kun haaveet ja todellisuus kohtaavat tulee usein pettymyksiä, mutta niistäkin selvitään. Tämä on kuitenkin pieni pettymys, kun lopputuloksena useimmiten on uusi, ihana, persoonallinen ja terve perheenjäsen.
Tarkoitus oli tietysti mennä sen otsikon alle, jossa pohdittiin onko oikein olla surullinen, jos odottaa omasta mielestään väärää sukupuolta olevaa lasta tai jotenkin niin se meni.
Että ärsyttää, kun en osaa tätä palstaa enää käyttää...