Tunneälykkyys parisuhteessa

Saisiko jotain konkreettisia esimerkkejä miten tuo miehesi tunneälyn puute ilmenee? Mielestäni tunneäly ja järkevyys eivät automaattisesti poissulje toisiaan.

Eikö järki-ihminen juuri ajattele analyyttisesti ja tunneihminen on vain tunteidensa vietävissä päätöksissä. 

Mitään tunneälykkyyttyä ei ole olemassakaan.

En ymmärrä tunneälykkyyttä ja sitä että toisen ajatukset pitäisi osata lukea. Se on mielisairasta. Normaalit aikuiset keskustelee ja kertoo tunteistaan ihan avaamalla suulla ja muodostamalla lauseita. Jos siihen ei kykene niin aivoissa on jotain pysyvästi vialla ja heillä on kenties väärä puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Mitään tunneälykkyyttyä ei ole olemassakaan.

Onhan, se on "äly" niille joilla oikeaa älyä ei ole.

Millaista älykkäämpää ja syvällisempää kommunikointia?

Pitäiskö sulla nyt kuitenkin itsekin nostaa asia puheeksi ja sanoittaa ihan konkreettisesti mitä kaipaat, miksi ja miltä se tuntuu ja mitä siitä seuraa.

Ei mikään muutu jos et mitään vaadi.

Vierailija kirjoitti:

Eikö järki-ihminen juuri ajattele analyyttisesti ja tunneihminen on vain tunteidensa vietävissä päätöksissä. 

Olen tunneihminen ja olen tehnyt tosi isoja päätöksiä tunteella ja ihan järjenvastaisesti. Kuitenkin ne päätökset ovat olleet täysin oikeita lopulta. 

Tunen että koen monet ihmiset jotenkin tyhmiksi. Että heissä ei ole tarpeeksi älyllistä haastetta. En tarkoita että on hyvä yleissivistys ja voidaan keskustella politiikasta, historiasta tai jostain tietoa vaativasta asiasta.

Vaan heiltä puuttuu se tunnepuolen älyllinen puoli. Miksi tätä nimitetään? Toiset vain ovat älykkäämpiä kuin toiset. Ja ei, ei esimerkiksi matematiikassa :D Nyt puhutaan jostain ihan muusta.

Eikö kukaan tunnista itseään ja pysty samaistumaan minuun?

Ap

Minulla ihan sama tilanne. Mieheni on älykäs ja hyvä keskustelija, puhuu politiikasta, historiasta jne. Mutta hän ei koskaan pohdi omaa tai muiden tunne- elämää, vaikka että miten lapsuudenkoti häneen vaikutti, millainen hän kokee olevansa vanhempana, miten ollaan muututtu ihmisinä, miltä keski-ikäistyminen tuntuu. Mietin voiko hän kehittyä ihmisenä jos kykyä itseanalyysiin ei ole. Haluaisin yhdessä tietoisesti rakentaa suhdettakin. Mutta ei tunneäly ole vain pelkkää suhteen ruotimista jota miehet usein inhoavat. Sitä voi myös tietoisesti pohtia oman elämäntilanteen hyviä puolia ja voimavaroja.

Lapset ovat teinejä ja puhun heidänkin kanssaan syväluotaavammin ihmissuhteista, heidän kaverisuhteistaan, kuin mieheni kanssa koskaan. En voi miestä muuttaa ja olen häneen sitoutunut. Pitää etsiä syvällisten puhujat muualta. Parisuhteesta ja silti jotain puuttumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitään tunneälykkyyttyä ei ole olemassakaan.

Onhan, se on "äly" niille joilla oikeaa älyä ei ole.

Kun olin koulu/opinto/mensaälykäs, tajusin jotain puuttuvan. Kun olen kehittynyt ja kehittänyt itseäni ihmisenä, olen nykyään myös tunneälykäs ja riittävän älykäs tajuamaan sen merkityksen.

Miehet on opetettu tunteettomiksi jo lapsuudesta lähtien. Onhan täälläkin noita viestiesimerkkejä asiasta. 

Seurustelin joskus miehen kanssa joka oli kovin pinnallinen eikä pystynyt mihinkään "syvällisempään" keskusteluun eikä hänellä ollut kyllä empatiakykyäkään.

Hän totesi minulle ettei pysy minun mukana. Ilmeisesti olin hänelle liian älykäs.

Kuvittelen ymmärtäväni mistä ap puhuu. Kerron esimerkin kuulostaako ap tutulta: ollaan miehen kanssa katsottu sama elokuva tai luettu sama kirja. Kysyn mitä mieltä jän on teoksesta. Hän pystyy ainoastaan kertaamaan juonta. Teoksen synnyttämistä ajatuksista keskusteleminen on täysin mahdotonta. 30 vuotta tätä takana. Itseään voi muuttaa, toista ei. On aivan saman tekevää kerronko mitä suhteessa haluan. Itseäni voin muuttaa, toista en.

Tarkoitatko ap myös sitä kuinka vaistoaa toisen tunnetiloja ja osaa täten keskustella ja sanoa oikeita asioita? Monet ihmiset eivät omaa tätä taitoa ja siksi saattavat vaikuttaa jotenkin yksinkertaisilta, töksäyttelijöiltä ja jopa moukkamaisilta.

Meillä on tilanne, että mies on hyvin älykäs, analyyttinen ja luova ongelmanratkaisija. Hän ei kuitenkaan osaa puhua tunne-elämään tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvistä asioista. Kaikki keskustelut siltä alueelta päättyvät aika nopeasti.

En tarkoita, että meidän pitäisi ruotia naapurien asioita, vaan että hän osaisi esimerkiksi itse kertoa, miltä jokin asia hänestä tuntuu tai että hän pystyisi auttamaan vihaista lasta pääsemään yli ikävästä tunteesta. Mutta tällainen on miehelle todella vaikeaa. Lasten kasvattaminen vaatii paljon tunneälyä, ja jos sitä ei ole, monet ongelmat kasaantuvat puolison hoidettavaksi.

Joskus olisi niin ihanaa, kun mies voisi vaikka kommentoida jotain ihmissuhteisiin liittyvää asiaa. Mies ylipäätään puhuu vain, jos asia on hänestä hyvin merkityksellinen tai koskee asioita, joista hän on kiinnostunut. Ei mitään toivoa, että hän pystyisi parisuhteeseen itsensä kaltaisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tilanne, että mies on hyvin älykäs, analyyttinen ja luova ongelmanratkaisija. Hän ei kuitenkaan osaa puhua tunne-elämään tai sosiaalisiin suhteisiin liittyvistä asioista. Kaikki keskustelut siltä alueelta päättyvät aika nopeasti.

En tarkoita, että meidän pitäisi ruotia naapurien asioita, vaan että hän osaisi esimerkiksi itse kertoa, miltä jokin asia hänestä tuntuu tai että hän pystyisi auttamaan vihaista lasta pääsemään yli ikävästä tunteesta. Mutta tällainen on miehelle todella vaikeaa. Lasten kasvattaminen vaatii paljon tunneälyä, ja jos sitä ei ole, monet ongelmat kasaantuvat puolison hoidettavaksi.

Joskus olisi niin ihanaa, kun mies voisi vaikka kommentoida jotain ihmissuhteisiin liittyvää asiaa. Mies ylipäätään puhuu vain, jos asia on hänestä hyvin merkityksellinen tai koskee asioita, joista hän on kiinnostunut. Ei mitään toivoa, että hän pystyisi parisuhteeseen itsensä kaltaisen kanssa.

Miksei voisi olla kaltaisensa kanssa? Suhde vaan olisi erilainen ja lapsista kasvaisi suomalaiskansalliseen tapaan välttelevästi kiintyneitä.

Tarkoitat siis tunnetaitoja. Älykkyyden kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä. ÄO on mitattava asia joka ei muutu, tunteiden huomiointi jne ovat taitoja joita voi oppia.

Olen mielestäni aika herkkävaistoinen omien, ja myös muiden, tunteiden suhteen. Siitä huolimatta en jaksa enkä edes halua vatvoa ja analysoida niitä koko ajan. Toteaminen riittää. Toki kuuntelen ja yritän auttaa, jos joku minulle huoliaan purkaa mutta sen jälkeen huomaan olevani jotenkin väsynyt ja tyhjä. En osaa sitä sen paremmin selittää. Luonteeltani olen iloinen, suht kärsimätön, suutun ja lepyn nopeasti. Ystävissäni on paljon heitä jotka hyvin tarkkaan kertovat tuntemuksistaan ja se on ihan ok. He saavat olla sellaisia ja minä saan olla tällainen,

Samaistun moneen kirjoittajaan, omakaan mies ei juuri koskaan itse puhu miltä hänestä tuntuu ja menee myös kiusaantuneeksi jos lasten kanssa pitäisi puhua vaikeista tunteista. Hänellä tuo tulee osittain lapsuudesta, siellä pidettiin kulissit tiukasti pystyssä ja hampaat irvessä näyteltiin aina pärjäävää. Mutta eihän hän siis lapsuuttaankaan halua pohtia.

Naisiakin on saman tyyppisiä. Mieleen tulee opiskelukaveri joka on oikein teräväpäinen ja hauska,mutta haluaa miesmäisesti puhua vain konkreettisista asioista, töistä, menemisistä. Kun kysyin häneltä miltä äitiys on tuntunut, hän vaihtoi äkkiä puheenaiheen päiväkotivalintaan. Myös serkkuni joka on nainen on todella sulkeutunut tunne-elämältään, panikoituu jos joku puhuu vaikka surusta tai parisuhteesta. Mitään ongelmia ei saa mainita, kaikki on aina kivasti.Hänellä on lapsuuden taakkaa aika vahvasti. Ystävätär sen sijaan on luonteeltaan käytännön ihminen, toimija.