Lapsilähtöisyys

Lapsi tekijänä ja kokijana

Viime aikoina varhaiskasvatuksessa on noussut yhä enemmän esille lapsilähtöinen pedagogiikka. Vapauspedagogia Euroopassa alkoi 1700-luvulla painottamaan lasten autonomisuutta. Suomessa lapsilähtöisyyden käsite alkoi muodostua 1990-luvun jälkipuoliskolla. Lapsilähtöisyys korostaa lapsen yksilöllisiä tarpeita. Lapsi toimii itse lähtökohtana kasvatusprosessin tavoitteille ja menetelmille. Keskiössä on lasten välinen vuorovaikutus, jossa aikuinen toimii ohjaajana. Lasten mielipiteitä, tarpeita ja mielenkiinnonkohteita huomioidaan ja kuunnellaan aktiivisesti, ja lapsi otetaan mukaan päätöksentekoon. Aikuisen ja lapsen välinen valtasuhde on joutunut kriittisen tarkastelun kohteeksi: lapset halutaan nähdä entistä enemmän aktiivisina ja aloitteellisina toimijoina.

Lapsilähtöisen pedagogiikan keskeinen sisältö on lasten osallisuus. Lapsen asema kasvatuksessa on vähitellen muuttunut. On siirrytty kohti lapsikeskeistä kasvatusta. Vallanjako on jakautunut lapsen ja aikuisen välille. Tällä tarkoitetaan nimenomaan lapsen osallisuuden ja aktiivisen toimijan roolin merkitystä. Kasvattajien tulee ottaa lasten mielenkiinnon kohteita huomioon ja olla valmiina muuttamaan omia suunnitelmiaan spontaanisti lasten kiinnostuksen mukaan. Esimerkiksi opettaja on voinut suunnitella alun perin, että ohjelmassa olisi erilaisten ruokien askartelemista. Osa lapsista on kuitenkin lähipäivinä osoittanut suurta mielenkiintoa vaikkapa erilaisiin eläimiin. Tällöin opettaja voi päättää muuttaa suunnitelmaansa ja ottaa aiheeksi erilaisten eläinten askartelun. Näin lapset ovat saaneet olla osallisina ohjelmassaan. Lapsilähtöisen pedagogiikan mukaisesti erilaisten projektien ja toimintojen suunnittelussa on tärkeää havainnoinnin lisäksi kysyä lapsilta, mikä heitä kiinnostaa ja mistä aiheesta he haluaisivat tietyn projektin tehdä. Näistä kyselyistä napataan ideoita toiminnan kehittämiseksi. Myös leikissä lapsilla on valtaa. Leikkiessään lapset voivat itse päättää sen kulusta itsenäisesti. Samalla lasten vuorovaikutustaidot kehittyvät, kun he leikkivät muiden lasten tai aikuisten kanssa.

Lapsen osallisuus on yksi osa päiväkotien varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelmaa. Lapsi on siis yhtenä toimijana kasvatuksen suunnittelussa. Hänellä on aktiivinen rooli tekijänä ja kokijana, eli lapsi ei ole tekemisen objekti vaan subjekti. Lasten osallistuminen luo perustaa demokratialle ja kestävälle tulevaisuudelle. Tämä kannustaa myös oma-aloitteisuuteen ja opettaa vaikuttamisen taitoja. Samalla lapset oppivat myös vuorovaikutustaitoja sekä yhteisten sääntöjen ja sopimusten merkitystä. Tämä lisää lapsen itseluottamusta sekä sosiaalisia taitoja. Osallisuus voidaan usein ymmärtää suppeasti mielihalujen kuulemisena ja niiden toteuttamisena. Tavoitteena on löytää kaikille yhteisiä ratkaisuja, mihin tarvitaan taitoa ja aikaa neuvotella yhdessä asioista.

Lapsilähtöistä pedagogiikkaa on myös kritisoitu eri näkökulmista. Esimerkiksi siihen liittyvissä teksteissä ei juurikaan mainita lasten välistä vuorovaikutusta, jolla on tärkeä rooli lapsen kasvussa. Oppimista ja kasvatusta ei myöskään teksteissä tarkastella yhteisöllisinä kokemuksina. Vaikka tässä kasvatusajattelussa lapsi toimiikin aktiivisena toimijana, ei häntä kuitenkaan jätetä oman onnensa nojaan toiminnassaan. Aikuisen rooli on havainnoida lasta kokonaisvaltaisesti sekä toimia hänen ohjaajanaan, innostajanaan ja tukenaan. Kuitenkin lapsi saa olla lapsi.