Hyviä harrastuksia yksinäiselle?
Muutin viime talvena töiden perässä Helsinkiin enkä tuntenut täältä ketään etukäteen. Pidän yhteyttä vanhoihin kavereihin netin kautta ja olen tutustunut netissä muutamaan pk-seudulla asuvaan ihmiseen, mutta niillä ei ole toistaiseksi aikaa tai mielenkiintoa tavata. Viimeinenkin niistä on nyt lopettanut tapaamiset pahentuneen koronatilanteen takia. Työni on yksinäistä puurtamista, eikä mulla ole pienessä yksiössäni seuranani edes lemmikkiä. Olen ruvennut höpöttämään itsekseni ääneen ja välillä tuntuu siltä että pää hajoaa.
Kaipaan kovasti ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa voisi jutella kasvotusten ja tehdä jotain yhdessä, olla osa porukkaa. Haaveissani on joukko hyvänpäiväntuttuja/harrastuskavereita, joista moni pysyisi samana vuodesta toiseen. Jos joukosta löytyy joku kaveri harrastuksen ulkopuoliseen elämäänkin, aina parempi, mutta pelkkä yhteen hiileen puhaltava harrastusporukka olisi jo tosi jees. Onko kellään hyviä ehdotuksia harrastuksista, joita voisi kokeilla sitten kun pahimmat koronarajoitukset taas hellittää niin että toiminta pyörähtää kunnolla käyntiin? En varmasti ole ainoa harrastusta etsivä yksinäinen, joten laittakaa ehdotuksia laidasta laitaan. :)
Kommentit (35)
Harrastin erästä kamppailulajia monta vuotta, sieltä kyllä olisi löytynyt. Vielä jos kuului ottelijaporukkaan, ne ainakin olivat tiivis jengi. Yleensäkin liikuntalajit joissa pääsääntöisesti samalla porukalla treenataan useita kertoja viikossa.
Jos olet musikaalinen, niin kuorolaulu.
Vierailija kirjoitti:
Partio.
Lapsille hyvä ja yhteisöllinen harrastus, mutta entä aikuisille?
Kamppailulajiseuroissa on yleensä hyvä henki, ihan jo toiminnan luonteestakin riippuen. Eikä tartte olla siis mikään kontaktilaji välttämättä, vaan ihan jo esim. kuntonyrkkeily voi tuoda saman yhteenkuuluvuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Partio.
Lapsille hyvä ja yhteisöllinen harrastus, mutta entä aikuisille?
Kyllä siellä on aikuisiakin. Eivät lapset edes pystyisi pyörittämään lippukuntaa keskenään.
Vapaaehtoistyö, esim. SPR, MLL, tms. Niissä tehdään porukalla yhdessä ja sinne usein hakeutuu ihmisiä, jotka ottavat muita huomioon ja vetävät mukaan porukkaan.
Cross fit. Niillä näyttäis kuuluvan lajiin sellainen tiimihengen rakentaminen.
Kielen opiskelu. Näin korona-aikaan kokoontuu myös skyperyhmiä oppitunneille, ja voi "keskustella" myös Facebookissa. Myöhemmin sitten voi osallistua livekursseille, vaikkapa ihan ulkomailla.
Myös käsityöharrastajilla on aktiivista some-elämää keskenään.
No ota koira. Siitä on sulle seuraa korona-aikaan, ja myöhemmin voit osallistua seuran toimintaan haluamallasi tavalla.
Suihkussa käyminen ja kellon ajat
Geokätköily. Voi harrastaa yksin tai porukalla. Muita kätköilijöitä tavataan ”miiteissä” (nämä ovat nyt koronatauolla) ja Facebook -ryhmissä voi kysellä kätköilyseuraa. Kokeneemmat lähtevät mielellään opastamaan uusia.
Katso
Geocache.fi
Geocaching.com
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Partio.
Lapsille hyvä ja yhteisöllinen harrastus, mutta entä aikuisille?
Kyllä siellä on aikuisiakin. Eivät lapset edes pystyisi pyörittämään lippukuntaa keskenään.
On se silti aika erilaista aikuisille. Järjestely- ja valvontatehtäviä enimmäkseen.
Laita geokätköön S. O. S viesti ja paikkakoordinaatit. Pian on oven takana jonoa 👍
Vierailija kirjoitti:
Kielen opiskelu. Näin korona-aikaan kokoontuu myös skyperyhmiä oppitunneille, ja voi "keskustella" myös Facebookissa. Myöhemmin sitten voi osallistua livekursseille, vaikkapa ihan ulkomailla.
Myös käsityöharrastajilla on aktiivista some-elämää keskenään.
Kivasti hehkutat tuota somepuolta, kun ap kaipasi elämäänsä ihmisiä joita tavataan kasvotusten.
Itämainen tanssi, porukassa on hyvä tsemppi ja usein lajiin kuuluu esiintymiset mikä hitsaa vielä enemmän yhteen. Nyt jo monet zoomissa olleet viime keväästä. Itse en jaksaisi ellen näkisi tanssikavereita ruudussa välillä.
Kaikki mihin kuuluu esiintymiset, teatteri, kuoro jne. Varmaan muutkin tanssilajit, flamenco? Roller derby?
Partio.