Ei nää traumat parannu koskaan

Mistä aloittaisin.. Vaikka lapsuudesta nyt tällä kertaa.
Olin silloin tosi huono syömään ihmisten seurassa, varsinkin oman mummon. Toisen mummon kanssa pystyin syömään ja se oli kiva normaali sosiaalinen tapahtuma.

Ei mitään pakottamista ei kyyläämistä jne.

Oletan että pahimmat traumat syömiseen muiden seurassa liittyy tähän kun toinen mummoni pakotti syömään lautasen tyhjäksi. Ja hän nosti väkisin lisää ruokaa vaikka ei yhtään tehny mieli.

Hänellä tuli aina itku ja raivon puuska (kun minä 9v ei syönyt). Jouduin matelemaan hänen edessä ja rukoilemaan anteeksi antamista.

Hän lopetti täysin puhumisen minulle kun ei ruoka muka kelvannut. Sitten kun ei mulle puhunut niin hän alkoi haukkumaan toista vanhemmistani. Kuinka huono hän on ja kaikkee en ees muista onneksi.

Mitä veikkaatte voiko oksetuksen tunne johtua näistä lapsuudenajan pakko syömisestä, jouduin piilottamaan ruokaa taskuun koska ei missään nimessä saa laittaa roskiin.

Eli välttelen edelleen tilanteita joissa joudun tämän kyseisen mummun kanssa samaan pöytään.