Miten pitkällä teillä on jouluvalmistelut?
Kommentit (38)
Tänä vuonna en tee mitään joulujärjestelyitä, koska koronan vuoksi vietän joulun kahdestaan kissani kanssa.
Kummilasten lahjoja ( 4 kpl )oon alkanut tekemään. Ei vielä muuta.
Lapselle mietin lahjoja ja ylimääräiset vapaapäivät ilmoitettu töihin. Koristeet löytyy kaapista ja kuusi metsästä, ruokalista on perinteinen. Ei stressaa.
Vietän koronajoulua iäkkään omaiseni seurassa. Kaksistaan ollaan, aattona syödään hyvin, ei muuta. Odotellaan parempia aikoja.
Lämmin kinkku pöydällä. Piparia mussutettu. Pukki kohta tulossa.
Rahaa olen säästänyt heinäkuusta asti 50 e / kk lasten lahjoihin.
- noin 3/4 lahjoista hankittu
- joulukortit puoliksi tehty
- joulun menu tehty
Ei joulu kiinnosta vielä pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Lämmin kinkku pöydällä. Piparia mussutettu. Pukki kohta tulossa.
Hei älä ota varaslähtöä.
En ole aloittanutkaan. Tänä vuonna vietetään miehen kanssa todennäköisesti joulua kahdestaan. Asumme ulkomailla eikä nyt koronan takia olla menossa minnekään. Miehen eläkkeellä olevat vanhemmat tulevat ehkä meille, mutta se nyt on vielä ihan auki. Jos ollaan kahdestaan niin en aio nähdä kauheasti vaivaa joulun eteen. Lanttulaatikon voin pyöräyttää koti-ikävää lievittämään, mutta esim kuusta en jaksa hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Lämmin kinkku pöydällä. Piparia mussutettu. Pukki kohta tulossa.
Ha-Haa
Meillä kävi jo pukki.
Koevedokset laatikoista tehty ja pikkujoulukinkku syöty. Vielä tarvitsee tilata isomunainen pukki vaimon joululahjaksi.
En suunnittele joulua.Kun aika on,isken koristeet paikalleen ja haen jouluruoat.
Jokaiselle pari lahjaa ja that’s it!
Olen hankkinut lähes kaikki lapsen lahjat. Samoin ostanut parin muun sukulaisen lahjat. Pipareita leivottiin jo kerran nyt syksyllä, ne on kyllä jo syöty. Glögiä on juotu. Siivoamista on aloitettu. Ja yksi uusi joulukoriste ostettu. Niin, ja partiojoulukalenterit ja muutkin joulukalenterit on myös ostettu!
Joulukorttiin tulevat valokuvat otettu.
Lahjat alaikäisille hankittu ja hiihtolomamökki meille kahdelle varattu. En aio viettää joulua.