Mitä perjantai merkitsee teille?
Minulle se tarkoittaa sitä, että kohtapuoliin mies tulee hyräillen työstä kotiin. Saattaapi pyöräyttää ruokaakin, vaikka olen kotona lasten kanssa. Ja sitten se leikkii ja touhuaa tunnin kaksi. Sitten se valuu pikkuhiljaa ulos, ehkä ottaa lapset mukaan hetkeksi. Sitten lapset kyllästyy, kun isukki touhuaa omiaan. Välillä kuuluu auton oven paukaus. Mies välttelee illan sisälle tulemista. Sitten kun on lasten nukkumaanmenon aika, mies tulee auliisti avuksi kaljalta lemuten. Kun lapset nukkuu, alkaa selostus kuinka ei ole x:ää nähnyt aikoihin ja se soitti kylään. Sitten se lähtee ja ehkä tulee yöllä, ehkä aamulla kotiin. Lauantai menee krapulassa ja sunnuntai pahalla päällä, kun maanantaina pitää olla töissä.
Kommentit (9)
tehdään jotain vähän parempaa ruokaa, ehä avataan viinipullo. Lapset saavat karkkipäivän karkit ruoan jälkeen ja itsekin miehen kanssa herkutellaan jollain. Kympin uutisten aikaan sohvalta kuuluu kuorsaus, itse istun peiton alla ja katselen jotain leffaa tai sitten raahaan miehen mukana sänkyyn nukkumaan. Lauantai menee sitten pihalla touhutessa, ehkä käydää shoppailemassa, urheilemassa jne. Sunnuntaina olen itse yleenäs vähän kärttyinen, maanantain lähetysminen tympäsee. Nyt ei sitäkään ole, kun mut on lomautettu :)
perjantain saa lepäillä, kuuden aikoihin menee lapsien kanssa ulos niin saan siivottuu kunnolla (päivällä olen raivaillut paikat).
Sen jälkeen istun ja "syljen kattoon", minun pieni hiljainen hetkeni
Lapset ja mies tulee sisälle ja mies paistaa lettuja iltapalaksi (meidän tapa).
Lauantaina yleensä kyläillään/meille tulee vieraita
Ja sunnuntaina käydään jossain kaupungilla/pieneläinpuistossa/leikkipuistossa porukalla tai sitten vaan leikitään koko perheen voimin.
Ruuat tehdään yhdessä
Kohta pääsee tekee siivouksen taas... jee
Tullaan kotiin töistä hyvissä ajoin, eikä enää lähdetä ulos. Lapsille laitamme jotain sellaista ruokaa, jota he ovat toivoneet (pizzaa, hampurilaisia tms.). Laitamme saunan päälle ja saunomme tosi pitkään. Sitten kun lapset ovat menneet nukkumaan, laitamme itsellemme jotain tosi hyvää (pika)ruokaa. Juomme lasin, pari punaviiniä ja neutimme yhteisestä ajasta, saatamme katsella jotain yhdessä tv:stä. On ihana tunne, kun tietää, ettei aamulla tarvitse nousta liian aikaisin ja että koko viikonloppu on edessä. Usein rupeaa väsyttämään jo kympin uutisten jälkeen, koska takana on rankka päivä. Joko mennään sitten itsekin hyvissä ajoin nukkumaan tai jompi kumpi nukahtaa sohvalle :).
Oletko puhunu miehelle?
Mä en varmaan itte kattelis jos ois joka viikonloppu tuollaista. Yhtä tuollasta ukkoa oon katellu, onneks ei meille tullu lapsia! Eronnu siis oon.
Mut meidän perjantai menee mun siivotessa, kaupassa jne. Ei mitään tarkkaa rutiinia oo. Joskus mies lähtee ulos, joskus mä. Isomman lapsen kans katotaan Hauskan kotivideot ku muistetaan. Syödään yhdessä karkkia ja nauretaan. Illalla sitten miehen kans tehään, mitä tehään..=)
samanlaista, paitsi ettei ole välttämättä ollenkaan perjantaina lasten kanssa, juo vaan (myös hän tulee joskus vasta lauantaina kotiin). Juo myös lauantain ja sunnuntain.
Välillä saattaa myöskin tehdä ruoan tai leikkiä hetken lasten kanssa, mutta enimmäkseen on yksin omien juttujensa parissa ja juo (sama homma arki-iltaisin).
Silloin tällöin saa päähänpistoja, että pitää lähteä johonkin (ulkomaille, äidilleen tms.) ja sitten joko menee yksin ja vaan jättää meidät kotiin (kysymättä tietenkään sopiiko minulle) tai ottaa meidät mukaan, mutta jatkaa juomistaan siellä ja minä olen edelleenkin yksin lasten kanssa... Jee...
Päivä se on siinä kuin kaikki muutkin. Mies tulee töistä, tekee ruokaa, syö, lämmittää saunan ja istuu sit saunassa vaikka neljään asti aamulla tai nukahtaa illalla sohvalle kaljatölkki kädessä. Minä olen koko päivän lapsen kanssa kotona ja illan vahdin myös lasta kun mies haluaa tehdä noita omia hommiaan eli toisin sanoen juoda olutta ja saunoa.
Lauantaina mies lähtee heti aamusta kauppaan että saa alkaa juomaan olutta heti sen jälkeen. Toinen vaihtoehto on se että mies nukkuu puolille päiville ja minä herään muksun kanssa seitsemältä niin kuin joka päivä. Loppupäivän tekee sit taas mitä sitä huvittaa ja illan istuu taas saunassa ja nukahtaa lopulta taas sohvalle kaljatölkki kädessä. Minä sitten olen taas koko päivän hoitanut lasta.
Sunnuntaina mies aloittaa oluen juonnin heti kun herää. Minä hoidan ja viihdytän lasta koko päivän kun mies tekee ruokaa, saunoo, juo olutta, saunoo, nukkuu, syö ja kattoo telkkaria. Illalla mies istuu taas saunassa ja nukahtaa kaljatölkki kädessä sohvalle.
Eli toisin sanoen on ihanaa että tulee taas maanantai ja muut arkipäivät niin mies menee sit nukkumaan aikaisin omaan sänkyyn minun jäädessä täyttämään tiski- ja pyykkikoneita, raivaamaan lapsen leluja lattialta, siivoamaan miehen sotkuja jne.
Meillä yleensä tarkoittaa miehen lasten tulemista meille, mikä on etenkin yhteiselle lapsellemme suuri juhlan aihe. Myös meillä aikuisilla on "vajaa" olo kun osa isommat lapset on poissa.
Minulle perjantai merkitsee vapaan alkamista.
Ihanaa mennä torstaina siivottuun kotiin. Lasten kanssa touhutaan jotain ja illalla katotaan hauskat kotivideot. Menen yleensä ajoissa nukkumaan, sillä työviikon jälkeen väsyttää. Puoli yhdeltätoista nukahdan. Joskus on jotain spesiaaliherkkuja miehen kanssa television äärellä syötäväksi. Esim. lämpimiä leipiä tai tulisia kanansiipiä, tai jäätelöä. Useimmiten syödään iltapalaksi mysliä maidon/piimän kera.
Perjantai on kiva päivä, viikonloppuun laskeutuminen. Näin oli silloinkin kun mies oli vuorotyössä, jolloin saattoi olla viikonloppunakin duunissa. Lauantaina puuhaillaan pihalla tai käydään kaupoilla. Sunnuntaisin on joskus retkipäivä, toisinaan vain oleskellaan kotona. Yleensä silitän pyykit ja pyykkään viikonloppuisin muitten touhujen ohella.
Mies tuli kotiin niiiin hyväntuulisena, että. Laitoin syömistä, syötiin ja oikein mielisteli lapsillekin. Ruoanlaiton ohessa kysäisin, että onkos perjantaita rinnassa ja mies hymisten että saattaapa ollakin, oikein nauratti. Söi, otti lapset ulos ja puuhaili. Nostin roskia ulos odottamaan roskikseen vientiä ja eikös tietysti mies ollut juuri autosta olutta hakemassa.
Ei halunnut tällä kertaa edes saunoa, on muuten tiistaina käynyt viimeksi suihkussa. Ehdin juuri saunasta ulos ja hörpätä vettä, kun mies haihtui pieruna saharaan. Parin tunnin kuluttua tuli naapurista, vaihtoi vaatteet ja lähti toiseen naapuriin. Sieltä ei ollut ainakaan kahdelta vielä tullut, kun vauvaa syöttelin. Nukkui puoli 11 saakka. Paitsi mies aina sanoo, ettei se ole mitään nukkumista, kun me emme lasten kanssa ole hiljaa. En ole vielä taikaa löytänyt, jolla lapset saisi hiljaiseksi...
Aamulla mies on tietysti muutoinkin pahantuulinen, kun on krapula ja morkkis. Paiskoo joka ovea ja kolistelee kuppeja, mitä vaan käsissä on. Mitään en uskalla sanoa, ettei saisi syytä alkaa uudelleen juoda vielä lauantaitakin.
Ja kyllä, tämä on meillä nykyään joka viikonloppuista. Mutta mies sanoo, että ei se minulle kuulu mitä haluaa tehdä omalla vapaa-ajallaan, kun ei ole työhön menoa. Ja omalla rahallahan se kaljansa ostelee ja äskettäin osti muuten jonku perhanan lohiongenkin, joka oli maksanut 490 euroa, voitteko kuvitella. Sekään ei kuulemma minulle kuulu...