Onko väärin hankkia lapsia, jos vanhemmalla on ADHD?

On

Vierailija kirjoitti:

On

Miksi? Ei mun elämä ole pelkkää surkeutta ADHD:n takia, vaan siinä on myös hyvät puolensa. ADHD:ssä siis.

Ap

Ei todellakaan.

Otit esimerkiksi adhd:n. Oletuksena aikuisuudesta ja vanhemmuudesta on se, että vanhempi osaa jo käyttää elämänkokemuksensa myötä eri keinoja selvitä adhd:n kanssa. Silloin se ei ole este kasvattaa omia lapsia ja oppia yhdessä lisää selviämiskeinoja sekä toimia lapsilleen esimerkkinä hankalissa tilanteissa:.

Suomi on täynnä perinnöllisiä sairauksia, joista pahimmat ovat sydän- ja verisuonitaudit sekä syöpä. Olemme niin sisäsiittoista kansaa, että jos oikeasti ottaisi vastuun siitä mitä periyttää jälkeläisilleen etsisin puolison muualta maailmasta.

Kuka meistä on 100% terve? Ei ole geeneissä alttiutta diabetekseen, syöpään tms? Suvussa tasan nolla mielenterveystapausta?

Mun mielestä henkilö, joka pystyy itsenäisesti huolehtimaan lapsesta "saa" hankkia lapsen. Jos on oman elämän hallinnan kanssa ongelmia, erityislapsia muutama tai kovin tiiviissä suhteessa lastensuojelun kanssa, niin lisää ei ole enää tarve hankkia.

Kyllä loppuis tästä maasta ihmiset, jos joka sairauden takia jättäis lapsen hankkimatta. Jokaisella suomalaisella varmasti on joku sellainen tauti, sairaus tai ominaisuus, joka vahvasti periytyy jälkeläiselle.

Eli vastaus kysymykseen, mielestäni ei ole väärin.

Minulla ja miehellä on molemmilla add tai adhd. Yhdellä lapsella kolmesta on add. Kaksi sen suhteen normaaleja. Veljelläni ei ole, mutta minulla siis on. Isämme sisaruskatraasta osalla saattoi olla, mutta ei sitä siihen aikaan tutkittu. Äidin veljellä oli add tyyppistä oirehdintaa, siskoilla ei. Eli ei se aina periydy.

Vähän sama kuin kysymys kuurojen oikeudesta saada synnyttää jälkeläisiä. Sterilisaatiotako ajattelette?

ADHD ei minusta ole edes kovin paha asia, sen kanssa voi hyvin oppia elämään, vaikka lapsuus olisikin hankalaa. Aikuisena jotkut adhd:sta kärsivät näkevät sen positiivisena asiana, esim. reaktioherkkyys autolla ajaessa on parempi (eräs diagnosoitu työkaveri itse sanoi näin, vaikka minusta ajotyyli oli silti kaahaamista, jollaista en soisi näkevän keskustassa).

Muiden sairauksien osalta olen joutunut itse miettimään asiaa niin, että geenejään ei voi valita. Minulle selvisi vasta raskausaikana, että minulla on veritulpille altistava faktori V:n geenimutaatio, jonka periytyvyys lapselle on varsin todennäköistä, ja että kun nyt sain (myös geeneistä) raskaudiabeteksen, on todennäköistä että sairastun diabetekseen itsekin myöhemmin ja että kun mennään jo kolmannessa sukupolvessa diabeteksen kanssa, lapsikin tulee sen todennäköisesti saamaan. Toivottavasti kuitenkin vasta vanhemmalla iällä, koska en toivoisi sitä itsellenikään riesaksi.

Minähän en geeneilleni mahda mitään, mutta mies, jonka suvussa ei ole sairauksia, on ollut näistä epämukavista yllätyksistä (etenkin tuon veritulppariskin osalta) pahoillaan ja nyreänä, että ei halua tällaisia ongelmia lapsellemme. En halua minäkään, mutta enpä minä raskaaksi tullessani tuosta veritulppageenistä tiennyt, kun isä ei pitänyt tarpeeksi tärkeänä kertoa, että tällainen voi olla, saatikka selvittää sitä testeillä (ei ole siis testannut edes itseään, mutta kaikilla muilla isän sisaruksilla tämä geeni on, joten vaadin terveyskeskuksessa testejä ja eiköhän se napsahtanut tämäkin nakki niskaan). Kyllä ketutti moneen otteeseen ja nyt kun joudun pistämään sentin pituisella neulalla raskauden loppuun saakka ja 6 viikkoa synnytyksen jälkeen verenohennuslääkettä, joka maksaa 150e/kk, kiukuttaa entistä enemmän.

Itse meinasin kyllä oman lapsen testauttaa viimeistään teini-iän kynnyksellä, jolloin ehkäisyasiat ovat ajankohtaisia, koska e-pillereitä ja muita hormonivalmisteitahan ei tämän geenimutaation takia saa käyttää ja onneksi en ole käyttänytkään. Ajatus siitä, että olisin voinut hyvässä uskossa syödä pillereitä kymmenen vuotta ja saada veritulpan niiden takia (pillerit nostaa veritulppariskiä itsessäänkin, mutta tämän geenin kanssa riski on monikymmenkertainen), ahdistaa aika lailla ja isän välinpitämättömyys asian suhteen vielä enemmän. Omaa lastani en ikinä altistaisi tällaiselle riskille, vaan meinasin tehdä hyvissä ajoin selväksi, että suvussa on tällaisia ongelmia ja selvittää napsahtaako nakki lapsellekin. Jos ei napsahda, niin hyvä vain ja jos tämä geeni sitten löytyy, tietääpähän hyvissä ajoin varautua asiaan ja informoida lasta, tai siinä vaiheessa teini-ikäistä riskeistä.

Sitten vastauksena itse kysymykseen, vaikka olisin tiennyt tästä geenistä, olen ikäni haaveillut omasta perheestä, joten en sairauden vuoksi jättäisi silti lapsia hankkimatta, mutta nyt kun tiedän, että geenillä on iso todennäköisyys periytymiselle, voin varautua asiaan, selvittää sen hyvissä ajoin ja ohjeistaa lastani sen sijaan, että tekisin niin kuin isäni ja ummistaisin silmäni kuvitellen, ettei siitä mitään haittaa ole (vaikka hänen kahdella veljellään on jo ollut veritulppa...) kun ei ole itselle iskenyt. Sama homma adhd:n ja esimerkiksi mielenterveysongelmien kanssa. Ei välttämättä perhettä perustaessa voi tietää onko vanhemmalla joku perinnöllinen sairaus, joka sitten periytyy lapselle. Siihen nähden, että tulee tällaisia ikäviä yllätyksiä, on parempi olla tietoinen sairauksista, koska jos sitten niitä lapsia päättää siitä tietoisena hankkia, ainakin voi varautua siihen hyvissä ajoin, että saattaa lapsellekin tulla.

Eli ei niitä yllätysmunia ole vain Tinder-miehillä, vaan ylläreitä tulee meille 10 vuotta parisuhteissakin olleille.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama kuin kysymys kuurojen oikeudesta saada synnyttää jälkeläisiä. Sterilisaatiotako ajattelette?

ADHD on niin alidiagnosoitua aikuisten osalta, ettei voida tietää kenet tulisi sterilisoida. ADD-naisten suhteen tämä prosenttiluku on todella korkea.

Taustatietona kerrottakoon, että itselläni on siis ADHD ja olen raskaana. Keskustelut, joissa sanotaan, ettei ADHD:t saisi hankkia lapsia, osuu siis aina hieman herkkään kohtaan.

Ap

Ja raskaus oli suunniteltu aviomiehen kanssa eikä randomin tindermiehen panon seurauksena... :D

Geenipatteristo, jossa seulotaan kaikki sairaudet.

Kaikille pakollinen, testi 16-vuoden ikäisenä.

Tulos: vauva tai ei vauvaa.

Tätäkö haluatte? Oikeasti.

Miten selvittätte kumppaninne ja suvun terveystiedot?

Voiko esim. psykologi tehdä lapsia puolison kanssa, jonka vanhemmilla ja sisaruksilla on mielenterveydellisiä sairauksia? Osaako hänkään varoa?

Kannattaako joku pakkosterilointia?

Vierailija kirjoitti:

ADHD ei minusta ole edes kovin paha asia, sen kanssa voi hyvin oppia elämään, vaikka lapsuus olisikin hankalaa. Aikuisena jotkut adhd:sta kärsivät näkevät sen positiivisena asiana, esim. reaktioherkkyys autolla ajaessa on parempi (eräs diagnosoitu työkaveri itse sanoi näin, vaikka minusta ajotyyli oli silti kaahaamista, jollaista en soisi näkevän keskustassa).

Muiden sairauksien osalta olen joutunut itse miettimään asiaa niin, että geenejään ei voi valita. Minulle selvisi vasta raskausaikana, että minulla on veritulpille altistava faktori V:n geenimutaatio, jonka periytyvyys lapselle on varsin todennäköistä, ja että kun nyt sain (myös geeneistä) raskaudiabeteksen, on todennäköistä että sairastun diabetekseen itsekin myöhemmin ja että kun mennään jo kolmannessa sukupolvessa diabeteksen kanssa, lapsikin tulee sen todennäköisesti saamaan. Toivottavasti kuitenkin vasta vanhemmalla iällä, koska en toivoisi sitä itsellenikään riesaksi.

Minähän en geeneilleni mahda mitään, mutta mies, jonka suvussa ei ole sairauksia, on ollut näistä epämukavista yllätyksistä (etenkin tuon veritulppariskin osalta) pahoillaan ja nyreänä, että ei halua tällaisia ongelmia lapsellemme. En halua minäkään, mutta enpä minä raskaaksi tullessani tuosta veritulppageenistä tiennyt, kun isä ei pitänyt tarpeeksi tärkeänä kertoa, että tällainen voi olla, saatikka selvittää sitä testeillä (ei ole siis testannut edes itseään, mutta kaikilla muilla isän sisaruksilla tämä geeni on, joten vaadin terveyskeskuksessa testejä ja eiköhän se napsahtanut tämäkin nakki niskaan). Kyllä ketutti moneen otteeseen ja nyt kun joudun pistämään sentin pituisella neulalla raskauden loppuun saakka ja 6 viikkoa synnytyksen jälkeen verenohennuslääkettä, joka maksaa 150e/kk, kiukuttaa entistä enemmän.

Itse meinasin kyllä oman lapsen testauttaa viimeistään teini-iän kynnyksellä, jolloin ehkäisyasiat ovat ajankohtaisia, koska e-pillereitä ja muita hormonivalmisteitahan ei tämän geenimutaation takia saa käyttää ja onneksi en ole käyttänytkään. Ajatus siitä, että olisin voinut hyvässä uskossa syödä pillereitä kymmenen vuotta ja saada veritulpan niiden takia (pillerit nostaa veritulppariskiä itsessäänkin, mutta tämän geenin kanssa riski on monikymmenkertainen), ahdistaa aika lailla ja isän välinpitämättömyys asian suhteen vielä enemmän. Omaa lastani en ikinä altistaisi tällaiselle riskille, vaan meinasin tehdä hyvissä ajoin selväksi, että suvussa on tällaisia ongelmia ja selvittää napsahtaako nakki lapsellekin. Jos ei napsahda, niin hyvä vain ja jos tämä geeni sitten löytyy, tietääpähän hyvissä ajoin varautua asiaan ja informoida lasta, tai siinä vaiheessa teini-ikäistä riskeistä.

Sitten vastauksena itse kysymykseen, vaikka olisin tiennyt tästä geenistä, olen ikäni haaveillut omasta perheestä, joten en sairauden vuoksi jättäisi silti lapsia hankkimatta, mutta nyt kun tiedän, että geenillä on iso todennäköisyys periytymiselle, voin varautua asiaan, selvittää sen hyvissä ajoin ja ohjeistaa lastani sen sijaan, että tekisin niin kuin isäni ja ummistaisin silmäni kuvitellen, ettei siitä mitään haittaa ole (vaikka hänen kahdella veljellään on jo ollut veritulppa...) kun ei ole itselle iskenyt. Sama homma adhd:n ja esimerkiksi mielenterveysongelmien kanssa. Ei välttämättä perhettä perustaessa voi tietää onko vanhemmalla joku perinnöllinen sairaus, joka sitten periytyy lapselle. Siihen nähden, että tulee tällaisia ikäviä yllätyksiä, on parempi olla tietoinen sairauksista, koska jos sitten niitä lapsia päättää siitä tietoisena hankkia, ainakin voi varautua siihen hyvissä ajoin, että saattaa lapsellekin tulla.

Eli ei niitä yllätysmunia ole vain Tinder-miehillä, vaan ylläreitä tulee meille 10 vuotta parisuhteissakin olleille.

Minulla on sama mutaatio. Onhan se hieman haastava, mutta kaikkeen sopeutuu, enkä koe ongelmia hirveän vaikeina. Toki ne on ärsyttäviä ja piikitys on hirveän kallista (miksi muuten noihin ei saa Kelakorvausta, vaikka ilman lääkettä voisi kuolla?). Mutta arvostan ja ymmärrän mutaation, koska se on ominaisuus, joka on säilynyt meidän geeniperimässä siksi, että se on aikoinaan säästänyt sitä kantavien hengen.

Ymmärrän myös ADHD:n. Se on ollut tärkeä piirre joskus luola-aikana, mutta nyt se ominaisuus on pikemminkin hankala, kun pitäisi osata istua paikallaan koulussa. Minulle ADHD on silti myös siunaus enkä vaihtaisi sitä pois. Lääkkeiden avulla pystyn toimimaan kuten normaalitkin ihmiset ja ilman lääkkeitä minulla on paljon kykyjä, joita arvostan.

Asiat ei koskaan ole vain pelkkää huonoa tai hyvää, vaan kaikessa on molempia puolia. Pitää vain nähdä ne. En edes miettisi voinko lisääntyä vai en. Toivottavasti kenellekään esim ADHD ei ole niin paha asia, että saattaisi jättää lapset sen vuoksi tekemättä.

Käsittääkseni AD/HD voi ilmetä lapsessa ja aikuisessa eri tavoilla. Ei siis ole mitään yhtä mallia vaan voi ilmetä vaikeampana tai helpompana. Näin olle ei etukäteen voi tietää. Kyseinen oireyhtymä vaikeimmassa muodossaan voi olla erittäin suuri haaste koulussa, jossa pitäisi köytännössä 12 vuotta kyetä toimimaan ryhmässä, tehdä töitä aikataulun mukaan ja hillitä impulssikontrolliaan. Toivon sinulle hyvää jatkossa.

No itse en tee lapsia, kun mulla on adhd. En vain jaksaisi lapsia, tarvitsen paljon aikaa töistä palautumiseen, mulle on myös yöunet tosi tärkeät ja rutiinit ylipäätänsä, sen lisäksi toiminnanohjauksen vaikeudet aiheuttavat sen, että yksinasuessakin asunto on usein hieman epäsiisti, jos täällä olisi joku toinenkin vielä sotkemassa, niin täällä olisi täysi kaaos enkä taatusti jaksaisi siivota senkään vertaa. En myöskään tykkää ruuanlaitosta/saa sitä aikaiseksi, eikä mielestäni ole oikein altistaa pientä lasta pelkälle einesten syönnille.

Siihen päälle vielä adhd:n perinnöllisyys, eli en haluaisi tietentahtoen vaarantaa lapsen hyvinvointia sillä, että hän perisi adhd:n ja joutuisi päiväkodissa silmätikuksia ja koulunkäyntikin olisi hankalaa, riski tulla koulukiusatuksi tai olla koulukiusattu olisi myös suuri, syrjätymisriski myöhemminkin suuri, mikäli tukitoimet pettävät tai mikäli lapsen adhd onkin hyvin vakavaoireinen (jolloin työkyvyttömyys olisi jo varma asia).

Jokaisen on kuitenkin itse puntaroitava asioita ja mietittävä sitä omaa moraalia, että antaako se periksi, sekin on totta, että kyllä tuo lisääntyy kaikki vakavasti mt-ongelmaiset ja narkkarit yms. kin, joten kyllähän niitä autettavia lapsia syntyy kuitenkin, mutta jos haluaa asiaa oikeasti ja aidosti järkeillä, niin hyvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD ei minusta ole edes kovin paha asia, sen kanssa voi hyvin oppia elämään, vaikka lapsuus olisikin hankalaa. Aikuisena jotkut adhd:sta kärsivät näkevät sen positiivisena asiana, esim. reaktioherkkyys autolla ajaessa on parempi (eräs diagnosoitu työkaveri itse sanoi näin, vaikka minusta ajotyyli oli silti kaahaamista, jollaista en soisi näkevän keskustassa).

Muiden sairauksien osalta olen joutunut itse miettimään asiaa niin, että geenejään ei voi valita. Minulle selvisi vasta raskausaikana, että minulla on veritulpille altistava faktori V:n geenimutaatio, jonka periytyvyys lapselle on varsin todennäköistä, ja että kun nyt sain (myös geeneistä) raskaudiabeteksen, on todennäköistä että sairastun diabetekseen itsekin myöhemmin ja että kun mennään jo kolmannessa sukupolvessa diabeteksen kanssa, lapsikin tulee sen todennäköisesti saamaan. Toivottavasti kuitenkin vasta vanhemmalla iällä, koska en toivoisi sitä itsellenikään riesaksi.

Minähän en geeneilleni mahda mitään, mutta mies, jonka suvussa ei ole sairauksia, on ollut näistä epämukavista yllätyksistä (etenkin tuon veritulppariskin osalta) pahoillaan ja nyreänä, että ei halua tällaisia ongelmia lapsellemme. En halua minäkään, mutta enpä minä raskaaksi tullessani tuosta veritulppageenistä tiennyt, kun isä ei pitänyt tarpeeksi tärkeänä kertoa, että tällainen voi olla, saatikka selvittää sitä testeillä (ei ole siis testannut edes itseään, mutta kaikilla muilla isän sisaruksilla tämä geeni on, joten vaadin terveyskeskuksessa testejä ja eiköhän se napsahtanut tämäkin nakki niskaan). Kyllä ketutti moneen otteeseen ja nyt kun joudun pistämään sentin pituisella neulalla raskauden loppuun saakka ja 6 viikkoa synnytyksen jälkeen verenohennuslääkettä, joka maksaa 150e/kk, kiukuttaa entistä enemmän.

Itse meinasin kyllä oman lapsen testauttaa viimeistään teini-iän kynnyksellä, jolloin ehkäisyasiat ovat ajankohtaisia, koska e-pillereitä ja muita hormonivalmisteitahan ei tämän geenimutaation takia saa käyttää ja onneksi en ole käyttänytkään. Ajatus siitä, että olisin voinut hyvässä uskossa syödä pillereitä kymmenen vuotta ja saada veritulpan niiden takia (pillerit nostaa veritulppariskiä itsessäänkin, mutta tämän geenin kanssa riski on monikymmenkertainen), ahdistaa aika lailla ja isän välinpitämättömyys asian suhteen vielä enemmän. Omaa lastani en ikinä altistaisi tällaiselle riskille, vaan meinasin tehdä hyvissä ajoin selväksi, että suvussa on tällaisia ongelmia ja selvittää napsahtaako nakki lapsellekin. Jos ei napsahda, niin hyvä vain ja jos tämä geeni sitten löytyy, tietääpähän hyvissä ajoin varautua asiaan ja informoida lasta, tai siinä vaiheessa teini-ikäistä riskeistä.

Sitten vastauksena itse kysymykseen, vaikka olisin tiennyt tästä geenistä, olen ikäni haaveillut omasta perheestä, joten en sairauden vuoksi jättäisi silti lapsia hankkimatta, mutta nyt kun tiedän, että geenillä on iso todennäköisyys periytymiselle, voin varautua asiaan, selvittää sen hyvissä ajoin ja ohjeistaa lastani sen sijaan, että tekisin niin kuin isäni ja ummistaisin silmäni kuvitellen, ettei siitä mitään haittaa ole (vaikka hänen kahdella veljellään on jo ollut veritulppa...) kun ei ole itselle iskenyt. Sama homma adhd:n ja esimerkiksi mielenterveysongelmien kanssa. Ei välttämättä perhettä perustaessa voi tietää onko vanhemmalla joku perinnöllinen sairaus, joka sitten periytyy lapselle. Siihen nähden, että tulee tällaisia ikäviä yllätyksiä, on parempi olla tietoinen sairauksista, koska jos sitten niitä lapsia päättää siitä tietoisena hankkia, ainakin voi varautua siihen hyvissä ajoin, että saattaa lapsellekin tulla.

Eli ei niitä yllätysmunia ole vain Tinder-miehillä, vaan ylläreitä tulee meille 10 vuotta parisuhteissakin olleille.

Minulla on sama mutaatio. Onhan se hieman haastava, mutta kaikkeen sopeutuu, enkä koe ongelmia hirveän vaikeina. Toki ne on ärsyttäviä ja piikitys on hirveän kallista (miksi muuten noihin ei saa Kelakorvausta, vaikka ilman lääkettä voisi kuolla?). Mutta arvostan ja ymmärrän mutaation, koska se on ominaisuus, joka on säilynyt meidän geeniperimässä siksi, että se on aikoinaan säästänyt sitä kantavien hengen.

Ymmärrän myös ADHD:n. Se on ollut tärkeä piirre joskus luola-aikana, mutta nyt se ominaisuus on pikemminkin hankala, kun pitäisi osata istua paikallaan koulussa. Minulle ADHD on silti myös siunaus enkä vaihtaisi sitä pois. Lääkkeiden avulla pystyn toimimaan kuten normaalitkin ihmiset ja ilman lääkkeitä minulla on paljon kykyjä, joita arvostan.

Asiat ei koskaan ole vain pelkkää huonoa tai hyvää, vaan kaikessa on molempia puolia. Pitää vain nähdä ne. En edes miettisi voinko lisääntyä vai en. Toivottavasti kenellekään esim ADHD ei ole niin paha asia, että saattaisi jättää lapset sen vuoksi tekemättä.

Ohis.

Klexaneen ei saa Kela-korvausta, mutta Innohepistä saa -40 %, että jos lääkitys on jatkuvaa, voisi pyytää lääkäriä vaihtamaan tuohon Kela-korvattavaan versioon? Innohep myös vasta-aineella peruttavissa, jos tarvitseekin vaikka äkillisesti epiduraalin (lähinnä omaa tulevaa synnytystä ajatellen), jota ei saisi muuten, ellei ole 12h mennyt edellisestä pistoksesta. Muuten toimii samalla lailla kuin Klexane.

Eri asia sitten tietenkin, jos käytössä on Marevan tai joku muu varfariinivalmiste. Niiden korvattavuudesta en tiedä, mutta oli mummolla käytössä.

Onneksi lääkärini oli kaukaa viisas ja määräsi minulle tuon Innohepin ihan sen korvattavuuden takia, vaikka alunperin suunnitteilla oli Klexane. Insuliineihin menee jo 80e/kk korvauksineen (minulla on myös raskausdiabetes), joten säästän pitkän pennin Kela-korvauksella ja silti menee tolkuttomat määrät rahaa lääkkeisiin. Monesti olen kiittänyt onneani siitä, että olen töissä. En tiedä miten työttömällä riittäisi rahat tällaiseen edes tilapäisesti, kaikki kun ei sitä palstalla paljon puhuttua toimeentulotukea saa, esim. jos puoliso on töissä, eikä omia lääkkeitään voi puolisollakaan maksattaa. Onni onnettomuudessa insuliinit jää synnytyslaitokselle, ja Innohepinkin voi lopettaa 6 viikkoa synnytyksen jälkeen.

t. aiempi

Kun Suomessa vielä haukutaan näitä niin muualla maailmalla ovat haluttua väkeä. Adhd ihmiset ovat luovia ja tehokkaita.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaako joku pakkosterilointia?

Tietyissä tapauksissa kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Geenipatteristo, jossa seulotaan kaikki sairaudet.

Kaikille pakollinen, testi 16-vuoden ikäisenä.

Tulos: vauva tai ei vauvaa.

Tätäkö haluatte? Oikeasti.

Jep, ja laitetaanhan vielä päälle vaatimus riittävälle pituudelle ja vaikkapa hiusten päässä pysymiselle. Tämähän olisi ollut erään viime vuosisadalla eläneen viiksimiehen unelma.