Minkälainen oli/on sinun hamsterisi?

Ne on ihan vekkuleita kavereita.
Meillä hamsteri kuoli 2-vuotiaana, oli terve yksilö, ja hauska.
Sen nimi oli Lili, no toiset kutsuivat Lilliksi. Lapset eivät taineet päästä sopuun nimestä, mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten ei se Liliä haitannut.

Meidän Lili tuli ihan pikkuisena meille, eläinkaupasta, joululahjaksi meidän perheelle.
Pidettiin paljon sylissä, ja tuli mielellään syliin. Kun se oli isompi, se aloitti karkailun, mutta kukapa sitä viihtyisi vaan häkissä.
Oli meinaa karkailun mestari, ei koskaan öisin kuultu, miten se vapaaksi ittensä sai ja millä tavoin se loikkas lattialle.
Häkki ei ollut maantasalla, joten se jotenkin on hypännyt lattialle.
Kerran yksi lapsista näki, kun Lili kiipesi seinää pitkin ylös korkealle, sieltä vaatekaapin päälle ja loikkas sieltä alas.

Lilin lempipiilopaikat meillä oli nojatuolin sisällä, kerran istuin nojatuoliin ja hetken päästä ihmettelin, mikä siellä selässä kutittaa, no se oli Lili. Se vei sinne kaikkia herkkuja.
Toinen lempipiilopaikka oli yhden lapsen huoneessa olevan kirjoituspöydän laatikko, sieltä kun kerran sitten löysin kaverin, se oli tehnyt oman pesän ja nukkui siellä. Oli niin unisen näköinen kaveri.
Sieltäkin aina välillä hänet löysimme.
Yhden vessan nurkkaan oli viety pesätarpeita, ehkä se oli Lilin mielestä mainio nukkumapaikka myös.
Usein öisin kuitenkin heräsimme siihen, kun Lili oli järsimässä ovea tms ja juoksenteli meidän makuhuoneessa.
Sitä sitten keskellä yötä metsästimme ja kannettiin takas häkkiin.

Lämpiminä kesäpäivinä annoimme Lilin olla nurmikolla vapaana, ei karannut minnekkään ja pysytteli lähellämme koko ajan. Näytti ainakin nauttivan siitä.

Lili oli meidän kaikkien kaveri, yhdessä siivosimme häkin ja virittelimme aina uusia juttuja ja isompaa häkkiä, että pikku hamsterilla olisi kivaa eikä tulisi tylsää.

Kun Lili lähestyi kahta vuotta, mietin usein, että pian saattaa kuolla, kun kaksi vuotta on aika normaali elinikä hamstereille.
Ja niin siinä kävi eräänä päivänä, että näimme hänen jättäneen meidät.
Onneksi pienimmät lapset eivät olleet silloin paikalla, kävimme puolisoni kanssa kahden hautaamassa pikku kaverin.

Tuosta on jo jonkun aikaa mutta välillä mietin meidän pikku ystäväämme. Uutta emme ainakaan hetkeen aio ottaa, mutta ehkäpä sitten joskus taas.
Nämäkin pienet otukset kun tarvitsevat sitä huomiota, vaikka jyrsijöitä vain ovatkin.