en kehtaa kertoa isovanhemmille enkä sukulaisille

olis vastaava tilanne, voisin kuvitella sukuni säälittelevän, ja päivittelevän asiaa..ja ennenkaikkea he yhdessä puhelinlangat laulaen etsisivät syyllistä siihen.."se johtuu varmasti siitä..ja siitä.." tai "Minä sillon vähän jo arvelin kun.." .



Mä en kertoisi omalle suvulle, heiltä ei varsinaista tukea saisi.. Kyllähän he aktiivisesti soittelisivat ja tiedustelisivat kuulumisia, eli ts. hakisivat lisätietoa syyhyn..



Olen kyllä vanhempieni kanssa hyvissä väleissä, mutta he eivät pitäisi tietoa omanaan..

Vanhempana sinun velvollisuutesi on suojata lastasi. Mitään ei todellakaan tarvitse kertoa, jos epäilet ettei kertominen ole hyväksi lapsellesi. Jos asian salailu häiritsee sinua, hakeudu itse esim terapeutille, jonka kanssa voit keskustella mieltäsi painavista asioista. Kaikilla ei ole luotettavaa ystävää tai sukulaisia, joiden kanssa keskustella ja silloin ammattiauttaja on erinomainen vaihtoehto.

suvulle teidän perheen asioista kertoa? mitä ne teidän asiat niille kuuluu?



Tärkeimmät ihmiset mun käsittääkseni on isovanhemmat, joille kuuluu korkeintaan kertoa eikä koko suku.



Koko suku silloin odottaa, että kerrot aina kaikki asiasi heti, jos olet tuolla asenteella kertomassa tuota ongelmaakin auliisti, joka ei mun mielestä kuulu heille millään tavalla.



Ei kai ne sukulaisesi ole jokaista omaa liikettään sulle aina kertomassa, kun heillä on joku ongelma?



Mä ymmärrän kyllä lähimmät eli isovanhemmat jos he ovat kertomassa joskus asioistaan, mutta en muita sukulaisia kun heillä on kuitenkin niin oma elämänsä, joka ei liity omaan.

että yksityisasioista ei tarvitse todellakaan kertoa muille. Se ei ole salailua tai valehtelua, vaan tervettä.



Ei lapsellesi ole hyötyä siitä, että hänestä juoruillaan ja asiaa päivitellään. Itse kärsin lapsettomuudesta monta vuotta, eikä olisi tullut mieleenkään antaa aihetta suvulle mässäiltäväksi.

Ei sinun niille ole pakko kertoa jos et halua. Meillä eskarilainen käy psykologilla eikä tosiaankaan olla siitä muille puhuttu. Ei se niille kuulu.

Meillä ainakin oltaisiin heti syyttelemässä, että periytyy minulta ei mieheltäni.

Toisaalta onko oikein opettaa lapselle, että asiassa on jotain hävettävää? Avoimuus voi olla helpompaa.



Millä tavoin lapsenne oireilee?

itselläni oli kerran vastaavan tyyppinen tilanne ja koin, että asian piilottelu vei niin paljon energiaa, että sen kertominen avoimesti vapautti tuon energian hyödyllisempään kohteeseen.



Jos haluat kertoa, kirjoita sähköposti tai kirje. Neutraali tapa ilmoittaa asioita eikä tarvitse kertomishetkellä olla kasvokkain. Joka osapuoli saa miettiä asiaa rauhassa ja sen jälkeen tavatessa sitten näkee, miten toinen osapuoli suhtautuu.