Lue keskustelun säännöt.
Raskaus ja negatiiviset tunteet pelottavat
23.10.2020 |
Ihan ensimmäisenä toivoisinkin, että pidettäisiin ketju asiallisena. En kaipaa haukkuja.
Odotan kolmatta lastani rv 14, raskaus oli toivottu.
Nuorin lapsi on 1,5v, vanhin 7v.
Olen valtavan hämmentynyt omista tunnereaktioistani, joissa ei tunnu olevan mitään järkeä.
Yhtäkkiä tuntuu etten ole lainkaan onnellinen raskaudestani, vaikka nimenomaan toivoimme miehen kanssa kuopukselle sisarusta pienellä ikäerolla.
Ajoittain ahdistaa ja harmittaa koko asia, tulevaisuus taaperon ja vauvan kanssa on alkanut pelottaa.
Tiedän, että monilla on lapsia jopa alle vuodenkin ikäerolla, eikä kahden vuoden ikäero ole edes kovin pieni. Jostain syystä se kuitenkin pelottaa, mitä jos en osaa antaa molemmille tarvitsemaansa huomiota? Pelottaa, että jompikumpi pienistä saa liian vähän huomiotani, ja kärsii siitä.
Sen lisäksi pelottaa hieman oma jaksamiseni ja osaamiseni, miten toimia jos(ja kun) taapero kokee mustasukkaisuutta? Mitä jos en osaa.
Säälittää myös tämä vatsassani kasvava vauva, hän ansaitsisi 100% läsnäolevan äidin, joka laulaa ja silittelee masua, shoppailee vauvanvaatteita ja haaveilee vauvan tuoksusta.
Itse en edes tällä kertaa odota malttamattomana uusia viikkoja, vatsan kasvua tai vauvan syntymää.
Nämä tuntuvat ennemminkin vierailta ajatuksilta, jollain tavalla kaukaisilta.
En kaipaa haukkuja, häpeän omia tunteitani muutenkin aivan valtavasti. Olen täysin tietoinen, miten kamalalta tämä kuulostaa.
En ole puhunut asiasta kenellekään, tuntuisi tosi vaikealta mainita asiasta esim. neuvolassa.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä häpeä tunteitasi, koska ne ovat vain tunteita. Sitä paitsi se on jo hyvä, että olet tietoinen noista tunteistasi. Älä lyö itseäsi niillä, koska siitä ei ole mitään apua. Hyväksy ne! Sinun ei tarvitse muhia niissä ja ruokkia niitä, vaan anna niiden olla. Sellaista se on.
Ehkä sinulla on jotenkin liian suuret odotukset. Puhut siitä miten et ole 100 prosenttisesti läsnä äitinä, mutta ei kukaan pysty olemaan 100 prosenttisesti yhtään mitään. Mä odotan ensimmäistä lastani ja olen tästä tosi innoissani, mutta välillä mä ihan rehellisesti sanoen unohdan koko raskauden. Oho, söin salmiakkia ja inkivääriä, vaikka ei pitäisi! Nyt vituttaa niin, että voisin hypätä kalliolta! Lohduttaudun sillä, ettei ne pari salmiakkia nyt varmaan tuhoa sitä vauvaa ja se ärsytyskin oli vain lyhytaikaista ja nyt olen ihan tyytyväinen.