Huomionkipeys

Suomessa on outo näkymättömyyden ihannoinnin kulttuuri. Jos joku on esillä, häntä pidetään huonona ihmisenä teki mitä tahansa. Hanurista.

Koska se oli säälittävää, lapsellista ja narsistista.

Mun mielestä on ihan ok olla somessa huomionkerjääjä, niinhän me kaikki tavallaan ollaan, jotka siellä on. (Joo joo, jotkut on vain harrastuksen tms takia jne, menkää kiillottamaan sädekehäänne tuonne takavasemmalle kiitos).

Oikeassa elämässä huomionhakuisuus on kyllä ärsyttävää. Juttu ei lähde lentoon, kun sen pitää aina palata siihen samaan henkilöön jne.

Vierailija kirjoitti:

Koska se oli säälittävää, lapsellista ja narsistista.

Miksi se on säälittävää? Ihmisissä on erilaisia säröjä jokaisessa. Toiset kaipaavat omaa tilaa erityisen paljon, jotkut tekevät hulluna töitä "ansaitakseen" jonkun muka-arvostuksen, ja joku kolmas tarvitsee erityisen paljon huomiota.

Jos rehellisiä ollaan, niin huomionkipeitä kaikki ovat. Toiset vähemmän ja toiset enemmän. Eihän aikuinenkaan tarvitse puolisoltaan kehuja sinänsä, mutta huomionkipeänä tykkää ja haluaa niitä välillä. Sairaalloinen huomionkipeys on toki eri asia.

Tyyppiesimerkki huomionkipeästä tapauksesta:

Kato mua-kato mua-KATO MUA!!!!Minä olen tässä minä-minä-minä, minä ja minun mielipiteeni. Mikset sä kato mua. Mä tuun sun eteen seisoo, katotsä sitte? Nyt et kattonu nätisti, nyt mä kyllä itken. Minä olen maailman napa, kun minä (muuten ihan random) ilmestyn paikalle minut pitää huomata.

Tämmönen äippä n.30 v. pyöri jaloissa tänään. Ei muuta ku häkkiin ja kalterit kiinni. Banaaneja iltapalaks.

Ei ole väärin ja me usein unohdamme antaa huomiota toisillemme. Amerikkalaisissa lihava-ohjelmissa sanotaan usein sille 300-kiloiselle, että olet meille rakas. Olkoon totta tai ei,se näyttää hyvältä.

Itsestähän sen huomioinnin piotäisi lähteä, mutta monella on kaipaus siihen, että joku muukin huomioisi,tulisi nähdyksi sellaisena kuin on.