Miten ihmeessä yksinäiset ja masennukseen taipuvaiset ihmiset selviää Suomen ankeasta syksystä ja talvesta??

Itse, kun olin erittäin syvästi masentunut, en ihan edes tajunnut vuodenaikoja, kaikki oli harmaata puuroa.

Masentuneet, kuten minäkin, yleensä pitävät juuri syksystä ja talvesta, koska se yleinen synkkyys sopii omaan mielenmaisemaan. Kevät ja kesä taas ovat vaikeita. Poikkeuksia tietenkin on, eivät kaikki ole samanlaisia tietenkään.

Osa ei selviä ja niitä onkin aina keväisin muutama sata vähemmän.

Osa joutuu tekemään itsemurhan. Suomihan on historiallisesti johtanut maailman itsemurhatilastoja Japanin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneet, kuten minäkin, yleensä pitävät juuri syksystä ja talvesta, koska se yleinen synkkyys sopii omaan mielenmaisemaan. Kevät ja kesä taas ovat vaikeita. Poikkeuksia tietenkin on, eivät kaikki ole samanlaisia tietenkään.

Minulla sama. Kesä on hirveää. Tuntuu, että erityisesti esktrovertit saavat energiaa auringosta, valosta ja lämmöstä. Itse olen hyvinvoiva ja rauhallinen mitä kylmemmäksi ja pimeämmäksi maailma käy. Kesällä lasken vaan päiviä, että milloin tämä kidutus on ohi. Kesä masentaa. Tunnen pari muutakin samanlaista, jotka heräävät eloon ja voivat paremmin syksy-talvikautena.

En tiedä mutta terapiaa en ainakaan suosittele.

Itsekin kuulun näihin, joille syksyn pimenevät illat tuovat helpotusta. Ulkona on kivempi käydä, kun siellä ei ole juuri muita ihmisiä ja niitäkään muutamaa muuta ei juuri näe pimeässä. Märkä ilma tuntuu hyvältä kasvoilla.

Muiden, ns. normaalien, ihmisten syysvalitusta kuunnellessa tulee kotoisa ja myötätuntoinen olo: ehkä mä en olekaan ainoa tässä maailmassa, jonka elämä on tuskallista ja turhan tuntuista.

Keväisin ekstrovertit alkavat imeä energiaa auringosta ja masentuneista.

citalopram 10mg

netflix

leipominen

lenkille gorevaatteissa vaikka räntää päin

ja vielä lasi punkkua ja joskus baileys-snapsi

Näillä selviän, masennus on vain keskivaikea, mutta krooninen.

Mitäs se syksy muka vaikuttaa vakavasti masentuneelle. Hänellehän elämä on aina yhtä synkkää, olipa kesä, kevät, talvi tai syksy.

Huomaan, etä  toisinaan helpompana tuntea masennuksen suunaisista oireiiden, kuten voimakasta alakuloa  ja synkkyytä sykysisin ja hämryyden lisäänyessä kuin keväsin jolloin ei saisi kuulemma "masentaa" kun aurinko paistaa päivä päivältä enemmän ja pitäsi iloita valon määrän lisääntymisestä. Mutta sen sijaan käykin niin, että mitä enemmän aurinko paistaa ja valo lisääntyy, niin sitä enemmän kokee olevansa itse yksin kaiken varjossa ja syrjässä. 

Vierailija kirjoitti:

citalopram 10mg

netflix

leipominen

lenkille gorevaatteissa vaikka räntää päin

ja vielä lasi punkkua ja joskus baileys-snapsi

Näillä selviän, masennus on vain keskivaikea, mutta krooninen.

brintellix

villasukat

hyvät kirjat

tunnelmavalot

lemmikit

kropan hemmottelu: kuuma jalkakylpy, kehon kuivaharjaus, naamasauna ja hoitovoiteet

Siinä se menee kun välillä ryyppää.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneet, kuten minäkin, yleensä pitävät juuri syksystä ja talvesta, koska se yleinen synkkyys sopii omaan mielenmaisemaan. Kevät ja kesä taas ovat vaikeita. Poikkeuksia tietenkin on, eivät kaikki ole samanlaisia tietenkään.

Tämä aikalailla. Nautin ulkona liikkumisesta syksyllä ja talvella kun ei ole paljoa muita ihmisiä. Kevät ja kesä julkisilla paikoilla ahdistaa.

Syksyn hämärä ja pimeys on turvallinen suojapeitto, johon käärityä. Miten kaunis usvainen hämärä nytkin metsän rajassa! Tihkusateessa ihanaa kävellä ja nuuhkia kosteaa raikasta ilmaa. Tulla kotiin, keittää kaakaota, hyvä voileipä, kynttilä palamaan, villasukat jalkaan, lohduttava kirja syliin. Itse rakastan syksyä, minusta syksy on lempeä ja voimaa antava. Voimia ap.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs se syksy muka vaikuttaa vakavasti masentuneelle. Hänellehän elämä on aina yhtä synkkää, olipa kesä, kevät, talvi tai syksy.

En uskaltaudu vastaamaan yhdenkään vakavasti masentuneen puolesta.. Mutta lieviä ja keskivaikeita masennnuksen oireita joiain keroja kokeneena, voin jatkaa omasta puoelsatani että se, että yleisesti on ollut monin paikoin synkkää ja ankeaa on antanu, jotenkin hämmenävällä tavalla jotain joka on aika lähellä vertaistukea. Ei ole täysin yksin ja syrjäytetty, se joka on jäänyt kaiken varjoon, vaan voi ainakin hetkittäin tuntea sulautuvansa osaksi ympäristöä, olla melkein kuin muut. Ei enää se, jota kukaan ei huomaa tai näe saati kohtaa. Tai joka ei itse osaa ja kykene kohtaamaan, kun kaikki pakenee ympäriltä. Oman riitämättömyyden tunne on ollut hyvin vahva. 

Ulkona pimeässä sateessa seisoskelu. Koko syksy ja talvi. Lyhyt kaupunkiloma jouluna Amsterdamissa. Kesällä yövuoroa töissä ja päivät sisällä verhot kiinni horrostaen.

"yksinäiset ja masennukseen taipuvaiset ihmiset" = suomalaiset. No helvetin huonosti. eikös täällä itselopetusprosentit ole maailman kärkiluokkaa.

Mulla kyllä kevät on pahin. Näkee kuinka kaikki alkaa kukoistaa ja ihmiset ovat iloisia, pariskunnat kävelee käsi kädessä. Ja se tukala kuumuus ahdistaa kun on jo valmiiksi ahdistunut. Syksyllä olo vasta helpottaa.

Kaamos masennus on käsittääkseni eri asia kuin normi masennus.

Ei minua syksy eikä talvi masenna, eikä mikään muukaan vuodenaika. Ne ovat pahemmat asiat, jotka masentavat.