Susanna Penttilä - ERO!
Ero! Susanna Penttilän ja rokkarirakas Ronnien seitsemän vuoden suhde päättyi hitaasti: "Oli vaikeaa pysyä ystävinä ilman romantiikkaa"
Tänään klo 13:48
Yrittäjä Susanna Penttilä ja Ronnie Roos ovat eronneet kaikessa hiljaisuudessa.
Yrittäjä ja televisiokasvo Susanna Penttilä ja muusikko Ronnie Roos ovat eronneet seitsemän seurusteluvuoden jälkeen. Ensimmäisenä erosta kertoi Seiska. Penttilä vahvistaa asian Iltalehdelle.
– Olemme eronneet. Olemme edelleen hyviä ystäviä. Eroon ei liity draamaa, Penttilä vastaa ystävällisesti liikkeestään torstaina.
Rakkaussuhde muuttui vähitellen ystävyyssuhteeksi. Erosta on aikaa jo vuoden verran. Ex-parilla oli kuitenkin alkuun vaikeuksia ihan vain ystävyydessä pysyttäytymisessä.
– Meidän oli vaikea pysyä ystävinä ilman minkäänlaista romantiikkaa, Penttilä kertoo.
Keväällä Roos ja Penttilä kävivät pitkät keskustelut ja päättivät, että molemmat saavat jatkaa omiin suuntiinsa. Samalla romantiikka parin välillä jäi taakse.
– Olemme edelleen hyvissä väleissä, Penttilä kertoo nyt.
Roosilla ja Penttilällä on 17 vuotta ikäeroa. Suhde sai alkunsa, kun pariskunta tapasi toisensa helsinkiläisessä yökerhossa.
Suski olisi nyt vapailla markkinoilla! Upea tyylikäs nainen. Kelpaisi kyllä!
M35
Kommentit (30)
Tuo oli odotettavissa.
Ajattelin joku aika sitten, että Susanna on viettänyt hiljaiseloa jo kauan.
Nyt selvisi syykin.
Mutta, kaikkea hyvää heille molemmille.
Ap haluisi vaan päästä tuon akkelin pöksyihin koska sillä on isot kumitissit :D
Vanha nainen ei vaan pysty nuorta miestä pitämään tyytyväisenä
Vierailija kirjoitti:
Ap haluisi vaan päästä tuon akkelin pöksyihin koska sillä on isot kumitissit :D
Sitäkin. Mutta onhan Susanna näyttävä high class woman muutenkin.
Ronnie Roos on nyt mun.
~Queen of the Universe~
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap haluisi vaan päästä tuon akkelin pöksyihin koska sillä on isot kumitissit :D
Sitäkin. Mutta onhan Susanna näyttävä high class woman muutenkin.
Anteeksi, mutta missä kohtaa näet hänessä high classia??? Ai se, että hän on ollut pornolehdessä niin se on high class, ai se että on kumitissit on high class????? Ei hyvää päivää sentään.......................

Tyylikäs ja näyttävä. Hakkaa mennen tullen 99% ikäisistään naisista.
Minustakin Suski on tyylikäs ja kaunis muttei sentään high class koska hänellä ei ole mitään koulutusta eikä ehkä ole penaalin terävin kynä. Minusta laadukkuuteen kuuluu myös äly ja koulutus.
Mutta eipä varmaan Ronniekaan mikään tohtori ollut.
Mihinkään muuhun kantaa ottamatta. Rokkarirakas Ronnie Roos. Sanokaas ääneen. Kylläpä kuulostaa rouhealta.
En usko että Suskin on mitenkään vaikeaa poimia joku 30 v. hyvännäköinen mies mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin Suski on tyylikäs ja kaunis muttei sentään high class koska hänellä ei ole mitään koulutusta eikä ehkä ole penaalin terävin kynä. Minusta laadukkuuteen kuuluu myös äly ja koulutus.
Mutta eipä varmaan Ronniekaan mikään tohtori ollut.
Look who's talkin'.
Hälläkö siis on ollut jokin mies?
Tyylikäs? Onhan hänellä oma tyylinsä, mutta ei mitenkään hienostunut sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Hälläkö siis on ollut jokin mies?
20 vuotta nuorempi.
Vierailija kirjoitti:
Vanha nainen ei vaan pysty nuorta miestä pitämään tyytyväisenä
Sama se on toisinkin päin..
Vientiä varmasti riittää. Kaunis ja menestynyt nainen viedään käsistä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/a0811de1-b16c-4fcd-bccd-dcd555…