Onko masennus muotidiagnoosi?

itsellä on ekan kerran tullut masennus koska avomies pahoinpiteli niin pahasti usean kerran enkä enää uskaltanut edes nukkua sen jälkeen.

toinen oli synnytyksenjälkeinen masennus joka on hormoneista johtuva suurimmaksi osaksi joten en usko että lääkkeitä turhaan määrättiin.

on masennusta niin paljon? Vai liioitteletko hiukan - sekin on yleistä.



Ennen pärjättiin ilman lääkitystä, koska oli pakko. Myös ennen on tehty paljon itsemurhia, on ollut paljon väkivaltaa ja alkoholismia, millä on yritetty lääkitä sairautta tai jotka ovat olleet seurausta esim, masennuksesta ja muista mielenterveyden ongelmista. Suomalainen kasvatuskulttuuri on ollut hyvin kylmä ja lasta alistava ja lasta ymmärtämätön - poikkeustapauksia lukuunottamatta. Tunnekylmyyden avulla on yritetty selvitä.

Lääkittiin itseä viinalla, hakattiin ahdistuksen iskiessä perhettä, leimaannuttiin kylähulluksi, tehtiin itsemurha jne. Eikö ole hyvä, että ongelma tunnistetaan ja siihen on lääke?

määrätä. Ja syykin voi olla vaikka unettomuus, koska unilääkkeet eivät ole yhtä turvallisia. Jopa kipulääkkeiden sijaan voidaan määrätä masennuslääkkeitä, koska ne nostavat kivunsietokykyä ja ovat taas turvallisempia, kuin vahvimmat särkylääkkeet. Eli masennuslääkemääräys ei ole välttämättä masennusdiagnoosi.

Fyysisesti ehkä, mutta henkisesti työ oli paljon helpompaa ja lisäksi tulosvastuu oli paljon pienempi. Ihmiset saattoivat sitoutua työpaikkoihinsa jne., turvaverkot olivat lähellä, ts. samassa talossa asui useita sukupolvia ja lisäksi muita sukulaisia. Joka aikakaudella on omat ongelmansa. Turvaverkkojen puute, yksinpärjäämisen pakko, töissä dynaamisen ja visionäärisen tuloksenteon ylläpito/teeskentely ja materiaalisten kulissen ylläpito ja kovat vaatimukset, siinäpä nykyihmiselle haastetta ihan riittämiin.

ei siinä ollut mitään muodikasta tai hohdokasta. En vain kyennyt toimimaan normaalissa elämässä. Entisaikana olisin jo kuollut siihen tautiin, ettei olisi masennus ehtinyt yllättämään.

kaikki väsymys tulkitaan masennukseksi. Työuupumus eri asia kuin masennus.



Moni uupuu töissä, lasten kanssa tms. mut ihan levolla menisi ohi kun vain myöntäisi, ettei elämässä tarvitse suorittaa.



Masennus on vakava sairaus ja diagnosoinnin keveys tekee hallaa niille, jotka sitä oikeasti sairastavat.

Myös lasten kuolemat, jotka olivat yleisiä, ovat aika rankkoja juttuja, muun muassa. Eikä ennen ole pärjätty. On kuoltu nuorempana, mielenterveysongelmat ovat olleet rajumpia, väkivalta yleisempää, itsemurhat yleisempiä jne.

Masentuneiden määrä on tosiaan kasvanut, samalla kun esim. skitsofrenian määrä vähenee. Yhteiskunnallinen muutos selittänee asiaa.

Tuntuu, että joka toisella tutulla on jossain vaiheessa ollut lääkitystä. Olen alkanut funtsia, että taitaa tuo diagnoosi olla vähän turhan löysässä arvauskeskuksissa ja lääkitystä saa, kun on vähänkin vastoinkäymisiä. Mitenkäs ennen pärjättiin ilman lääkityksiä, vaikka olot olivat paljon raskaammat?

Suomessa on ollut euroopan eniten heroiinin käyttäjiä, alkoholin kulutus on ollut perinteemme jo pitkään, itsemurhat ovat edelleen kärkisijaa. Elettiin sitä ennenkin juu.

Miten ne olot olivat raskaammat kuin nyt? Fyysinen työ on ollut kovempaa, mutta henkinen rasittavuus elämässä on lisääntynyt huimasti ja jo lapset asetetaan kilpailuyhteiskunnan tulosvastuullisiksi jäseniksi. Työelämä on kiristynyt äärimmilleen ja vaatimukset alati uudistuvasta innovatiivisesta työntekijästä ovat suuret.

miten ennen oli kovempaa?

vuoden 1917 tietämissä ja sitä seuraavina vuosikymmeninä, etenkin 1940-luvulla oli takuulla kovat ajat, sitä ei kukaan voine kieltää. Niistä ajoista toipuminen on vienyt kauan ja vaikuttanut yhteiskunnalliseen eetokseen.



1960, 1970 ja 1980-luku noin yleistäen ovat olleet monessa mielessä helpompia aikoja, vaikka kyllähän sodan kokemukset ovat vielä silloinkin olleet läsnäolevia. Monethan orpoutuivat, vammautuivat ja monen lähiomainen kuoli. Kyllä sota jättää suuren turvattomuuden ja voimattomuuden tunteen, voitettukin sota.



90-luvulla oli lama, joka kosketti monia. Nyt taas työelämän pakkotahtisuus ja vaateet ovat monille henkisesti liikaa työn kuormittavuus vaikuttaa negatiivisesti

valtaosaan suomalaisia.



Uskon kyllä, että sota vie kokemuksena voiton kovuus-kilpailussa, vaikka onhan elämä hyvin haastavaa nykyisinkin ja kaikkea muuta kuin helppoa. Tosin elämään kuuluu niin paljon vaikeita asioita, mitkä ovat kaikille aikakausille yhteisiä (sairaudet ja kuolema), ettei elämä voi olla koskaan helppoa noin kokonaisuutenaan.

omaisuus jäi sinne ja piti aloittaa täysin tyhjästä. Viikon ikäisen vauvan kanssa lumihangessa värjöttely kun pommikoneen lensivät päältä oli varmasti ikimuistoista. Onneksi vauva ei kuollut sillä matkalla, vaikka sairastuikin vakavasti. Toisen suvun puolelta taas kuoli isä ja veli sodassa. Hääpäivä oli jo sovittu, mutta se muuttuikin hautajaisiksi.



Jotta kyllä se on ollut ennekin kovaa - ja työelämän vaatimukset, kyllä niitäkin on ollut.

on valitettavan monen kohdalla totisinta totta. Karmea kohtalo, kenelle se sattuu tulemaan. Toipuminen vie pitkään ja jotkut eivät toivu koskaan. Ei kannata leikitellä vakavalla asialla, sillä masennus voi vaania jo oven takana, kenellä hyvänsä.