Lue keskustelun säännöt.
Miksi parisuhteessa riidellään, mutta ystävien kanssa ei?
Nimimerkki
09.10.2020 |
Parisuhteessa riitely on muuten aivan perseestä. Kokemusta on. Tai enimmäkseen mun kohdalla se on mennyt niin, että oon kuunnellut, kun toinen on purkanut muhun kaikki negatiiviset tunteensa. Se tuntuu siltä, niinku ne pahat fiilikset oksennettas sun päälle ja paskinta siinä on ehkä se, että sen jälkeen sillä toisella on ihan hyvä olo, kun on saanut oksennuksen ulos ja olo on nyt kevyt ja puhdistunut. Mut sä ite istut edelleen lamaantuneena sohvalla yltäpäältä oksennuksessa etkä tiedä miten saat sen pyyhittyä pois. Tiedät kuitenkin, että kyllä se aikanaan kuivuu tai lähtee pesussa, mutta että se oksennuksen haju pinttyy suhun ja leijuu sun ympärillä vielä kauan.
Outoa on se, että mä en oikeestaan koskaan riitele mun ystävien kanssa. Ei meillä koskaan ole mitään syytä riidellä. Haluaisin ymmärtää jotenkin paremmin tätä ystävyyssuhteen ja parisuhteen dynamiikan eroa. Miksi sille parisuhteen toiselle osapuolelle on välillä niin veemäinen ja paska, mutta ystäville haluaa aina pyrkiä olemaan se paras versio itsestä? Mulla on sellanen ajatus siihen liittyen, että kun parisuhteessahan se toinen ihminen on vähän niin kuin sun jatke. Tavallaan. Tai siis että muut ihmiset tekee sun puolison tai millä nimellä nyt haluaakaan kutsua, perusteella jotain päätelmiä ja luo mielikuvia susta. Että se toinen tekee sun imagon jotenkin haavoittuvaksi olemalla sun puoliso. Se edustaa sun valintaa. Vähän niin kuin vaikka ammatti tai harrastukset. Se, miten tää nyt liittyy mihinkään ei oo mullekaan ihan selkeetä, kunhan vaan heitin ajatuksen ilmoille. No, kuitenkin. Se, millasia ystäviä sulla on ei kuitenkaan kerro susta niin paljon mun mielestä, kuin se millanen sun puoliso on. Kun se puoliso kertoo vähän myös sun markkina-arvosta. Enkä nyt puhu vaan ulkonäöllisesti vaan muutenkin. Vaikka toki ensisijasesti ulkonäöllisesti, koska oon pinnallinen paska. Ylipäätään ystäviä ei yleensä valita ulkonäön perusteella, vaikka kyllä silläkin merkitystä on, sitä ei voi kiistää. Tai ainakaan mä en voi. Mut se ei todellakaan oo siinä se tärkein asia tai ees top-10 joukossa. Se jos sun ystävä on sua vaatimattomamman näköinen on oikeestaan yleensä vaan hyvä asia ainakin tällaselle heikon itsetunnon omaavalle omaan napaan tuijottelijalle. Mutta kumppanin suhteen se ei mee ihan näin, just ton markkina-arvon vuoksi. Tän selostuksen pointti on kai se, että parisuhteessa siihen kumppaniin kohdistetaan enemmän odotuksia, kuin ystäviin. Ja sitten jos/kun se kumppani ei aina vastaa niitä odotuksia, se v*tuttaa. Ja sitten tätä kumppania halutaan jotenkin muuttaa ja mikäpä sen paskempaa, kuin se että et kelpaa sille toiselle sellasena kuin oot.
Kommentit (4)
Puolisoni kanssa minä jaan konkreettisesti elämäni. Ystävät kulkevat rinnalla, he minua tukien ja minä heitä. Jos jonkun ystäväni kanssa jakaisin samanlaisen suhteen kuin parisuhde, tulisi riitoja varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumppanin kanssa jaetaan koko elämä, pitää järjestää asiat yhdessä ja tehdä luultavasti paljon kompromisseja. Kumppanilta odottaa paljon, täydellistä yhteensopivuutta kohtuuttomimmillaan. Ystävät eivät ole niin tiiviisti koko ajan läsnä, heidän ei tarvitse jakaa koko arvomaalimaasi ja ne ärsyttävät piirteet eivät ole koko ajan siinä silmiesi edessä. Kuvaamasilaiset parisuhteen riidat johtuvat usein siitä, että odotukset yhteisen elämän sujumisesta eivät kohtaa. Ystävien kanssa sinun ei tarvitse yrittää jakaa koko elämää, voit vaikka ihan toiselta kysymättä muuttaa toiselle paikkakunnalle ja ystävyys jatkuu siitä huolimatta (ainakin normaalisti näin, onhan niitä draamapiirejäkin olemassa).
Ohiksena inhoan oksennuksen käyttämistä tunteiden metaforana. Tai likapyykki on toinen inhokki. Ihan kuin tunteet olisivat jotain saastaista, psyyken eritteitä. Toki kovasanaisesta riitelystä tulee itse kullekin huono olo, mutta tunteista pitäisi kyllä voida avoimesti puhua parisuhteessa eikä ottaa toisen avautumista "oksentamisena".
Omassa onneksi jo päättyneessä parisuhteessa tuo negatiivisten tunteiden ilmaiseminen oli nimenomaan sitä, että padottiin ensin sisälle se kaikki negatiivinen, mikä johti siihen, että jossain vaiheessa se kaikki tuli ulos aivan tilanteeseen nähden liian voimakkaalla tavalla. Minusta se vain tuntui siltä, kuin se toinen olisi oksentanut päälleni. Lisäksi tähän joko liittyy tai on liittymättä se, että pelkään itse oksentamista, kuin myös jossain määrin riitelyä.
Mutta yleisesti ottaen toki negatiivisetkin tunteet on voitava ilmaista, eikä siinä mitään väärää lähtökohtaisesti ole.
Aloittaja
(JATKUU)
Ylipäätään riidan syntymiseen tuskin tarvii aina olla mitään erityistä syytä, vaan riittää se sellanen epämääräinen negatiivinen energia, joka sitten purkautuu jossain vaiheessa. Ja mitä enemmän niitä asioita on ja mitä kauemmin se energia on patoutunut sisällä, sitä isompi se ulos ryöpsähtävä oksennus lopulta on. Sekin riippuu ihmisestä, että miten siinä toisen oksentaessa reagoi. Mä yleensä lamaannun, mutta joku toinen olisi saattanut alkaa oksentaa yhtä kovaa tai jopa kovempaa. Tällaiset ihmiset varmaan saatuaan kaiken ulos huomaavat molemmat olevansa oksennuksen kuorruttamia ja voi jopa olla, että ne smägmät sitten mennään yhdessä myös pesemään pois. Tai voi käydä jopa niin, että se koko tilanne on lopulta niin koominen ja molemmilla helpottunut olo, että se tilanne alkaa naurattaa molempia. Toisaalta voi käydä myös niin, että sitten aletaan väkisin pyyhkimään oksennusta pois omista vaatteista siihen toiseen. Mutta entä sitten jos kumpikaan ei koskaan oksenna kunnolla? Välillä joku asia saa toisen röyhtäilemään, mihin toinen sitten joko röyhtäilee takaisin tai ei reagoi mitenkään. Tai antaa toiselle Rennien, kun kyllä tuollainen röyhtäily saattaa johtua vain närästyksestä. Tai saattaapa tämä toinen kehottaa vain juomaan vähemmän hiilihapotettuja juomia. Onko tällöin kyse siitä, että näillä ihmisillä on niin terveelliset elämäntavat ja on vältytty sairauksilta niin hyvin, että ei koskaan oikeastaan edes okseta? Tai osaavatko ne jotenkin helpottaa sitä oloa niin, että tarvetta totaaliselle purkautumiselle ei tule? Kukapa tietää, ehkä ne käyvät sen sijaan ripuloimassa. Heh.
Mitä mieltä sä oot, miksi ystäviltä kestetään enemmän, kuin puolisolta?