RAVINTOLOIDEN ULINA
Ihan muutama pointti näille iltaravintoloiden rajoituksista ulisijoille.
Ensinnäkin työntekijät :
1) Olisitte liittyneet liittoon ja työttömyyskassaan silloin maaliskuussa, niin olisitte nyt oikeutettuja ansiosidonnaiseen.
2) Ottakaa pää pois sieltä p eestänne ja miettikää hetki sen asian äärellä, että tienaatte monin paikoin enemmän kuin ne ihmiset, kenen työ ON oikeasti yhteiskunnallisesti tärkeää , kuten lähihoitajat ja sairaanhoitajat, jotka joutuvat elämään korona-aikana valtavan paineen alla
Muut kuin ravintola-alantyöntekijät:
Miten se teitä niin paljon liikuttaa jos ravintolat on kiinni? Kaikki iltaravintoloiden ”kantikset ja fanit” - ette taida tajuta että te olette vain rahantulolähde ravintolalle. Se ihkudaa ihana huippu yökerhon omistaja ei välitä teistä pätkän vertaa. Se välittää teidän rahoista. Ihmeellinen kiima suojella yksityistä yritystoimintaa?
Yöravintoloiden omistajat: tough luck. Sitä saa mitä tilaa. Yökerhot on yrityksinä muutenkin moraalittomimmasta päästä. Teette rahaa ihmisten persoudella alkoholiin, häpeilemättä. Olette osana monen henkilökohtaisen tragedian synnyssä. Yritystoimintanne perustuu siihen, että saatte tarjoiltua mahdollisimman paljon syöpää aiheuttavaa maksamyrkkyä ihmisille.
Ja ihan kaikille aiheesta ulisijoille vielä: maailmassa on muitakin kuin te.
Kommentit (418)
Tämä ravintolaukon ulina alkaa jo ärsyttää.
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Eniten naurattaa ravintolamaailman edustajien märinä siitä, miksi muka ravintoloiden omavalvonta ja toimenpiteet eivät riitä. Ai mikä omavalvonta? Mitkä toimenpiteet? Pari käsidesipulloa, joista toinen tyhjä? Ja porukka kylki kyljessä kiinni ilman että kukaan puuttuu asiaan? Näitä ahneita paskiaisia ei kiinnosta MIKÄÄN muu kuin oma liikevaihto, asiakkaiden terveys on täysin toissijainen asia. Kiinni vaan joka juottola, jos konkurssi vie heikot niin uusia tulee tilalle ennen pitkää niin kauan kuin markkinassa on tilaa ja tilanne normalisoituu.
Tuntuu että nykyään vähän joka toinen ulisee ja kitisee.
Maata ei voi pyörittää pelkällä julkishallinnolla, se on selvä. Mutta ärsyttää se, että korona onkin nyt jokin ihan eri asia kuin muut työttömyyttä aiheuttavat asiat. Koronan takia työttömäksi joutumisella ei ole eroa aiempiin syihin, jos on menettänyt työnsä itsestä riippumattomista syistä.
Maapallo tarvitsi kyllä taantuman. Ihmiset pärjäisivät, jos eivät kuvittelisi tarvitsevansa kaikkea turhaa, mitä maailmassa tuotetaan ihan liikaa.
Kuulun liittoon. 20v töissä iltaravintolassa enkä päivääkään työtön. Nyt 9 kk lomautettuna tänä vuonna. Tulot laskeneet 15000€ tänä vuonna normaalista.
Että semmosta.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun liittoon. 20v töissä iltaravintolassa enkä päivääkään työtön. Nyt 9 kk lomautettuna tänä vuonna. Tulot laskeneet 15000€ tänä vuonna normaalista.
Että semmosta.
Niin? Tuollaista on kuule kokeneet monet 30 ja 40 vuodenkin uran jälkeen. Perustele, miksi sinä olet parempi työtön kuin aiemmin esim. konkurssin vuoksi työttömäksi joutuneet? Ihan samalla sinulle voi sanoa, että vaihda alaa tai etsi työtä alalta, missä niitä on, kuten minulle sanottiin kun perinteikäs suuri vanha firma kaatui kokonaan alta. Mulla oli jo kaksi tutkintoa silloinkin.

Paskat sulla mitään tutkintoja ole :D

Konkurssi sen vuoksi, että bisnes ei kannata on aivan eri asia, kuin konkurssi sen vuoksi, että hallitus ei anna toimia. Jälkimmäinen olisi voitu estää eikä työntekijöiden tarvitsisi olla päivääkään palkatta.
Kaikki on nyt epävarmaa.
Jokainen säästää nyt rahojaan, välttää turhia
kontakteja ja panostaa terveyteensä.
Kuppilassa istuminen on viimenen asia mikä
nyt kiinnostaa.
Räkälät ja juottolat saakin sulkea. Niitä on ihan liikaa eivätkä ne edistä hyvinvointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun liittoon. 20v töissä iltaravintolassa enkä päivääkään työtön. Nyt 9 kk lomautettuna tänä vuonna. Tulot laskeneet 15000€ tänä vuonna normaalista.
Että semmosta.
Niin? Tuollaista on kuule kokeneet monet 30 ja 40 vuodenkin uran jälkeen. Perustele, miksi sinä olet parempi työtön kuin aiemmin esim. konkurssin vuoksi työttömäksi joutuneet? Ihan samalla sinulle voi sanoa, että vaihda alaa tai etsi työtä alalta, missä niitä on, kuten minulle sanottiin kun perinteikäs suuri vanha firma kaatui kokonaan alta. Mulla oli jo kaksi tutkintoa silloinkin.
Konkurssi sen vuoksi, että bisnes ei kannata on aivan eri asia, kuin konkurssi sen vuoksi, että hallitus ei anna toimia. Jälkimmäinen olisi voitu estää eikä työntekijöiden tarvitsisi olla päivääkään palkatta.
Työttömäksi silloinkin ihmiset on joutuneet ilman omaa syytä, tai silloin kun Suomesta toiminnat lopetetaan jne. Mutta - aina on ollut niitä, jotka luulevat olevansa parempia työttömiä kuin muut työttömät. Nyt on taas pieni "koronatyöttömät on parempia työttömiä" henki, mutta johan tämä asenne oli elokuussa laskemassa. En halua kellekään työttömyyttä, mutta itsensä pitäminen muita työttömiä parempana, varsinkin kun on alalta, josta voi pyrkiä eteenpäin, ylittää ymmärrykseni.
Sen verran korjaan virheellistä aloitustasi, että ravintola-alalla työskentelevät eivät todellakaan tienaa monin verroin enemmän kuin mainitsemasi sairaanhoitajat, päinvastoin. Ja turha tulla pätemään, että sinä tiedät. Olen ollut ravintola-alalla töissä 40 vuotta niin omaan kyllä paremman faktatiedon kuin sinä.
On käsittämätöntä, että joku kokee oikeudekseen solvata jonkun muun työn tekijää. Jokainen on palkkansa ja työpaikkansa ansainnut, ihan riippumatta siitä mitä tekee.
Yhteiskunta ei pyöri sillä tavalla, että vain ne "tärkeän" työn tekijät tekevät töitä. Mikäli muut palkansaajat ja yritykset ajetaan konkursseihin, niin kohta ei ole enää verotuloja, joista ne sinun "tärkeän" työn tekijät saavat palkkansa.
Jokainen vähääkään järkeä omaava ymmärtää, että mitä enemmän työttömiä, sitä enemmän kasvaa veronkorotusten paine ja lopulta myös tullaan tilanteeseen, että niitä julkisia palveluitakin joudutaan leikkaamaan ja rajulla kädellä.
Verotuloista kun maksetaan ne sairaanhoitajienkin palkat, poliisien palkat, palomiesten palkat ja monen muun .
Miten vaikuttaa minun elämääni?
Ajan rekkaa. Ilman minua ja muita ei ruoka kulje pellolta tehtaaseen ja tehtaalta kauppaan. Työni on vuorotyötä, ajan aikaisia aamuja ja joskus koko yön. Yleensä ostan kahvini ja muutakin ruokaa abc:ltä kun vaikea on kuljettaa pitkissä työvuoroissa edes termarissa sitä kahvia. Eväitä tietysti voin ottaa, mutta hankalia nekin pitkien vuorojen takia.
Baareissa en käy, mutta olisi kiva saada se aamupala vuoron keskellä syödä kuten tähänkin asti.
Mitäs jos vietäisiin toimistotyöläisiltäkin lounasravintolat ja muutkin ravintolapalvelut ja vietäisiin myös toimistojen jääkaapit ja mikrot pois käytöstä? Tasapuolisuutta.
Mä en käy baareissa eli sikäli ei ole omaa lehmää ojassa, mutta en oikein tajua miksei ravintola-ala saisi tuoda ahdinkoaan julki. Epäilen myös että tienaavatko ravintoloissa työskentelevät enemmän kuin sairaanhoitajat. Noin yleisesti kuitenkin ajattelen että ihan minkä tahansa alan äkillinen massatyöttömyys on kansantaloudellisesti paha juttu. Meille tulee tästä koronasta iso lasku ja sitä maksamaan tarvitaan verotuloja ja -maksajia.
Poliisista kommentoivat myös näitä rajoitteita ja sanoivat että tämä johtaa siihen että juominen siirtyy kotiin ja määrät kasvavat ja sen myötä järjestyshäiriöt ja esim. perheväkivalta. Tämä nähtiin keväällä. Tämä ei tietysti ole mikään syy pitää ravintoloita auki, mutta toi hyvin esiin sen, että ei se alkoholin juominen tarvitse sitä ravintolaa. Ihan samalla tavalla voidaan urpoilla ja unohtaa turvavälit esimerkiksi kotibileissä.
Ravintoloille asetetut rajoitukset ovat hyvin maltillisia ja välttämättömiä. AP on aivan oikeassa siinä että ravintoloitsijat u l i s e v a t tyhjästä.
Rajoitus koskee muka ruokaravintoloitakin? Kuinka moni tekisi ravintoloissa ruokatilauksia vielä iltakymmenen jälkeen? Varsinkin kun asiakkaatkin tietävät tasan tarkkaan aukiolorajoitukset.
Ja entäpä 50 prosentin asiakasmäärärajoitus? Se nyt on aivan pakollinen vähimmäistoimenpide jotta asiakkaat eivät joudu istumaan liian lähellä liian monen vieraan seurueen kanssa. Siinä on riskiä jo aivan tarpeeksi kun oma pöytäseurue on tappituntumalla.
Ravintolailtoja kaipaavat osaavat kyllä sopeutua. Kun viinaa ei enää saa aamuun saakka, niin ravintolaan mennään jo illalla eikä vasta puoliyön jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun liittoon. 20v töissä iltaravintolassa enkä päivääkään työtön. Nyt 9 kk lomautettuna tänä vuonna. Tulot laskeneet 15000€ tänä vuonna normaalista.
Että semmosta.
Niin? Tuollaista on kuule kokeneet monet 30 ja 40 vuodenkin uran jälkeen. Perustele, miksi sinä olet parempi työtön kuin aiemmin esim. konkurssin vuoksi työttömäksi joutuneet? Ihan samalla sinulle voi sanoa, että vaihda alaa tai etsi työtä alalta, missä niitä on, kuten minulle sanottiin kun perinteikäs suuri vanha firma kaatui kokonaan alta. Mulla oli jo kaksi tutkintoa silloinkin.
Konkurssi sen vuoksi, että bisnes ei kannata on aivan eri asia, kuin konkurssi sen vuoksi, että hallitus ei anna toimia. Jälkimmäinen olisi voitu estää eikä työntekijöiden tarvitsisi olla päivääkään palkatta.
Tätä perustelua minä aina jaksan ihmetellä näissä matkailu- ja ravintola-alan avautumisissa. Kuvitteletteko te, että hallitus ihan kiusallaan rajoittaa joidenkin yritysten toimintaa? Kyllä hallituksen ja koko valtion tavoite on varmasti mahdollisimman korkea työllisyysaste ja se, että yritykset ovat toimintakykyisiä, kannattavia ja työllistäviä. Mutta nyt on meneillään maailmanlaajuinen pandemia, jonka leviämistä pyritään ehkäisemään eri keinoin. Ei Suomen hallitus ole ainoa, joka on rajoittanut esim. ravintoloiden toimintaa. Joissakin maissa kaikki ravintolat, kahvilat ym. on määrätty suljettavaksi kokonaan. Kyllä ravintoloille ja niissä käyville asiakkaille on annettu kesäkuusta lähtien aikaa toimia ravintolassa niin, että virus ei tiloissa pääse leviämään. Vaan toisin on käynyt, joten ravintoloiden toimintaa täytyy rajoittaa koronan leviämisen ehkäisemiseksi, kun ravintolat ja asiakkaat eivät itse osaa toimia tilanteen vaatimalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun liittoon. 20v töissä iltaravintolassa enkä päivääkään työtön. Nyt 9 kk lomautettuna tänä vuonna. Tulot laskeneet 15000€ tänä vuonna normaalista.
Että semmosta.
Eli sinut on lomautettu jo ennen koronaa.
Toivottavasti hallitus ei ala pelastamaan ravintoloita, tai lapin turistirysiä. Palkansaajana ja veronmaksajana ei kiinnosta maksaa yrittäjille tukia. Yrittäjyys on riski, joka nyt saattaa konkretisoitua. Siksi en ole valinnut yrittäjyyttä. Mutta saatan sen kyllä tehdä, jos tappiot maksatetaan veronmaksajilla, mutta voitot saa kääriä omaan taskuun.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että nykyään vähän joka toinen ulisee ja kitisee.
Niin, kuten ap.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun liittoon. 20v töissä iltaravintolassa enkä päivääkään työtön. Nyt 9 kk lomautettuna tänä vuonna. Tulot laskeneet 15000€ tänä vuonna normaalista.
Että semmosta.
Niin? Et kai luullutkaan että työttömänä saa saman verran rahaa kuin töissäollessa. Tsiisus.
Kiitos.
Olisiko sulla vielä jotain argumenttia antaa asiaan liittyen?
Siis miksi ravintola-alan yrittäjien yritysten menestys on tärkeämpää kuin muiden yritysten, miksi ravintola-alan työntekijän tulo on tärkeämpi kuin toisen eri alalla olevan ihmisen joka on joutunut lomautetuksi Koronan vuoksi, mikä yhteiskunnallinen merkitys iltaravintoloiden toiminnalla on isossa mittakaavassa esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin kannalta yms 😊