Lue keskustelun säännöt.
Keneltä nelikymppiset naiset saatte tukea?
04.10.2020 |
Pitkä avioliitto on kulahtanut ja vapaiden miesten ihailevat katseet on siirtyneet nuorempiin. Teini-ikäiset lapset löytää äidistä viat ja kapinoi. Töissä juuri 40 v naisen harteille kasataan vastuita koska et ole enää liian nuori etkä kokematon etkä vielä liian vanha työhön. Ystävät on kyynistyneet ja muuttuneet myrkyllisiksi omien etujen tavoittelijoiksi. Omat vanhemmat alkaa olla huolehdittavia ja tuki on kääntynyt lapselta vanhemmille päin. Netissä nykyään jos avautuu hetkistä asioistaan, haukutaan asioitaan avannut lyttyyn. En ihmettele että terapiasta on tullut niin yleistä, sieltäkö vain saa tukea?
Kommentit (50)
Hyviltä ystäviltä ja siskolta. Työkavereilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-miesystävältäni. Nykyinen mieheni ei ole ollenkaan yhtä ymmärtäväinen ja huomaavainen vaikka kyllä häneltäkin tukea saan.
Itsemyötätunnosta, uskosta Jeesukseen, sekä aina joskus joltain ystävältä/läheiseltä mutta sen varaan en enää laske.
Ei minun elämä ole tuollaista. On muutama hyvä ystävä. Toimiva työyhteisö. Aviomies jolta saan läheisyyttä. Enää ei ahdistella.
Elämä on ihan jees.
Mieheltäni, lapsiltani, ystäviltäni, sisaruksilta, vanhemmiltani, sukulaisilta ja myös ostopalveluista. Eipä voi valittaa. ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tietenkään avaudu kenellekään ja kuormita muita. Yritän tehdä jotain kivempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehiltä on naisten turha odottaa todellista tukea missään vaiheessa - heistä ei siihen ole. Olen saanut vaikea sairauteni keskellä tukea muutamalta ystävältä, terapeutilta ja papilta.
Puolisolta, vanhemmilta, aikuiselta lapselta. Töissä on osattava pitää rajansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin ihan miettimään... Puolisoa kiinnostan, mutta hän ei pysty tukemaan minua, vaan minä tuen häntä. Ystäviä ei ole. Töissä olen yksin ja vertaistuki on kiven alla.
Työpsykologi kuuntelee. Eräs työnohjaaja on ihana, mutta hävettää kaataa hänen niskaansa asiat eikä kai yksityiselämän ongelmat hänelle kuulukaan. Jatkuvasti on olo, että olen räjähtämäisillään oleva astia, joka kaipaa turvallista olkapäätä, joka ei kiirehdi kuuntelemisen kanssa, välittää aidosti ja antaa minulle ratkaisuja ja ohjeita.
Oikeastaan ainoa purkautumiskanava on tämä palsta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En keltään
Ja vituttaa että joillain on vanhempia, sisaruksia, ystäviä, lapsia ja ties ketä kumminkaimoja auttamassa ja kuuntelemassa kun minulla ei ole
En keltään. Äitini on muistisairas, isä huonokuntoinen. Tytärtä en halua kuormittaa. Sisaruksiin etäiset välit. Ei läheisiä ystäviä.
Mieheltäni ja parilta ystävältä saan tukea jos sitä tarvitsen. Lapset ovat nyt kaikki neljä eri asteisia teinejä ja minun ja miehen tehtävä on tukea heitä. Meillä on nelikymppisinä asiat hoidettuna ja elämä kunnossa.
Minä itse olen itseni tuki. Muuten en ymmärrä ap:n "vapaiden miesten katseita". Minulla on aina herra ihailijoita, niin nuorempia kuin vanhempiakin. He tuovat tylsään arkeen sitä pientä lisämaustetta :) Jos miesten katseet on niin tärkeitä niin olisiko syytä pitää ulkonäöstään huolta niin näyttääkin joltakin.
En keneltäkään, kuten en aiemminkaan.
(Erikoinen ajatuskin, että joku tukisi minua. Miltä se mahtaisi tuntua?)
Sisaruksilta 💖