Lue keskustelun säännöt.
Siedän lapsipuoliani yhä vähemmän ja vähemmän
26.02.2009 |
Ja se harmittaa kovasti. He ovat nyt osoittaneet jo monen vuoden ajan, että olen heille ylimääräinen olento. Nykyään he suhtautuvat minuun mutkattomasti eivätkä arastele, mutta olen heille kuin joku vähän tiellä oleva huonekalu. Olen koettanut kovettaa mieleni ja hokea itselleni, että älä välitä, lapset on lapsia. Mies joskus spontaanisti sanoo, että häntä harmittaa kun hän näkee, että mä en mitään pahaa tee tai sano, mutta hänen lapsensa eivät koskaan ole tehneet elettäkään yhteistyön suuntaan. Vuosia kestävä ns dissaaminen on kuitenkin tehnyt tehtävänsä siinä mielessä, että mulla olisi niin sanotusti paljonkin hampaan kokossa. Pidän ne kuitenkin itselläni, mutta sen tämä olo on tehnyt, että yritän enemmän ja enemmän ns ulkoistaa itseäni, kun miehen lapset ovat paikalla. En vain enää jaksa sitä tylyyttä. Ei se ole ilkeyttäkään, vaan täydellistä välinpitämättömyyttä. Eikä se ole mukavaa omassa kodissa.
Kommentit (4)
Mieheni lapsi on omaani kauniimpi, rohkeampi, ja enemmän oma-aloitteinen. Ehkä joskus vielä opin rakastamaan omaakin lastani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika 9-vee on herttainen ja kiltti kaikille. Vähän liiankin kiltti joskus. Hänestä on helppo tykätä. Tyttä 11-vee on oikea äidintyttö ja dissannut mua alusta asti ihan kiukulla. Viisi vuotta siis jo.. Äitinsä kannustaa käytöstä ja (joo olen paha ihminen ,ja tyhmäkin kun kiusasin itseäni, ja katsoin kerran tekstiviestejä tytön puhelimesta)tekstiviesteissä lukee, että koita olla reipas tyttö, pian pääset kotiin. Älä välitä siitä x:stä. yms. Olen siis kammottava koska meillä kaikki lapset osallistuvat kotitöihin, omat, miehen ja yhteinen. Oli ihan kamalaa kuulemma kun joutui hiihtolomalla välillä tyhjentämään astianpesukoneen ja kerran(!) pesemään perunat. Vitsit mikä natsi olen:)
Ja joo, mieheni ei näe tai halua nähdä dissaamista. Mutta kun lasken plussat ja miinukset yhteen, niin lopputuloksena on kuitenkin kiva perhe ja joskus tyttökin erehtyy olemaan iloinen täällä kun tehdään jotain kivaa. Syytön se lapsi siihen on jos äiti nsä on katkera ja myrkyttää lapsen mielen. Mä en yritäkään lähteä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan vaan annan mennä omalla painollaan.
Kyllä mä haluaisin heistä pitää, mutta en tykkää olla - kuten mieheni sanoo - kodissani sisäkön roolissa. Mun mieheni välillä sanoo mulle, että sä taidat olla lapsille vähän kuin palvelija tai taloudenhoitaja. Että he kysyvät ehkä mitä ruokaa tänään, mutta kiinnostus jää siihen. Yksinkertaisesti, toi tyyppi on tyhmä ja tylsä. Ap
Minkä ikäisiä nämä miehesi lapset ovat?