Valehtelen usein yhdelle läheiselle koska hänen reaktiot on aina niin tuomitsevia

...

Lopeta se valehtelu. Helpommalla selviät.

Lapseni valehtelee minulle. Olen tarkka ihminen ja ahkera. Hän ottaa rennommin ja tulee paljon virheitä ja huteja.

Mua suututtaa ne virheet ja sitten hän valehtelee ikään kuin niitä ei olisi ja sitten suutun vielä enemmän.

Tätä on ollut pienestä pitäen ja nyt hän on teini. (Siis esim kotiintuloaika nuorempana. Jos sanoin, että tule klo 19 kotiin, niin ei tullut koskaan. Aina tunnin myöhässä. Jos soitin, että missä viivyt, niin valehteli olevan matkalla. Jos hain häntä autolla kaverilta, niin silloinkin sama juttum inhottavaa odottaa kaupungilla maksullisessa parkkiruudussa.

Ai niin, sanoin hänelle kerran syynkin. Että valehtelen sen hänen reagoinnin takia sillä haluan välttää sen raivon erilaisista asioista. Suuttui tietysti siitäkin, sanoi että vielä ylpeilen valehtelemisella.

Ap

Vihaan valehtelijoita. He eivät osaa ottaa vastuuta tekemisistään. En yhtään ihmettele, että läheisesi tuomitsee, selkeästi hän harmistuu valehtelustasi. On oikeasti hyvin rasittavaa onnistua saamaan valhe irti toisesta ja vielä kerta toisensa jälkeen. Rikkoo luottamuksen kokonaan. Itse olet tilanteesi aiheuttanut.

Olin lapsena vastaavassa kierteessä. Minulla on ankarat ja vanhanaikaiset vanhemmat, joilla on voimakkaat ja mustavalkoiset mielipiteet melkein kaikesta. Eivät sanoneet koskaan ääneen mitään sellaista, että me lapset olisimem tärkeitä tai arvokkaita, ja kaipasin hirveästi heidän hyväksyntäänsä.

Sitähän se sitten oli, että jos olin koulun jälkeen kävellyt luokkakaverien kanssa samaa matkaa lammelle ja leikkinyt siellä heidän kanssaan, kerroin siitä heille iloisena. Ja sitten: "Ei kai siellä ollut poikia?" Olihan siellä ollut, luokkamme tutut pojat.  "Ei", sanoin kuitenkin pelästyneenä ja vasta siitä ymmärsin, että poikien kanssa ei olisi saanut leikkiä. Muuten olisi tullut ehdoton kielto lähteä koulun jälkeen muualle kuin suoraan kotiin.

Vasta parikymppisenä ja taloudellisesti itsenäisenä aloin kunnolla haastaa heidän arvomaailmaansa. Silti minulle ei ole vieläkään helppoa tuosta vaan tipauttaa täysin omaa versiotani totuudesta keskusteluun, jos tiedän, että kuulija reagoi siihen voimakkaasti. Yritin niin pitkään luodata, että mitä toinen osapuoli haluaa kuulla ja kertoa tarinani sitä mukaillen. Mutta omalla äänellä puhuminen on kyllä loppupeleissä vapauttavaa.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsena vastaavassa kierteessä. Minulla on ankarat ja vanhanaikaiset vanhemmat, joilla on voimakkaat ja mustavalkoiset mielipiteet melkein kaikesta. Eivät sanoneet koskaan ääneen mitään sellaista, että me lapset olisimem tärkeitä tai arvokkaita, ja kaipasin hirveästi heidän hyväksyntäänsä.

Sitähän se sitten oli, että jos olin koulun jälkeen kävellyt luokkakaverien kanssa samaa matkaa lammelle ja leikkinyt siellä heidän kanssaan, kerroin siitä heille iloisena. Ja sitten: "Ei kai siellä ollut poikia?" Olihan siellä ollut, luokkamme tutut pojat.  "Ei", sanoin kuitenkin pelästyneenä ja vasta siitä ymmärsin, että poikien kanssa ei olisi saanut leikkiä. Muuten olisi tullut ehdoton kielto lähteä koulun jälkeen muualle kuin suoraan kotiin.

Vasta parikymppisenä ja taloudellisesti itsenäisenä aloin kunnolla haastaa heidän arvomaailmaansa. Silti minulle ei ole vieläkään helppoa tuosta vaan tipauttaa täysin omaa versiotani totuudesta keskusteluun, jos tiedän, että kuulija reagoi siihen voimakkaasti. Yritin niin pitkään luodata, että mitä toinen osapuoli haluaa kuulla ja kertoa tarinani sitä mukaillen. Mutta omalla äänellä puhuminen on kyllä loppupeleissä vapauttavaa.

Asia liittyy mielestäni myös tähän ilmiöön. Totaalista auktoriteettiä esittävälle ei kerrota enää totuutta, koska kaikki tietävät jo etukäteen mustavalkoisen suhtautumisen.

Vierailija kirjoitti:

Lopeta se valehtelu. Helpommalla selviät.

Lapseni valehtelee minulle. Olen tarkka ihminen ja ahkera. Hän ottaa rennommin ja tulee paljon virheitä ja huteja.

Mua suututtaa ne virheet ja sitten hän valehtelee ikään kuin niitä ei olisi ja sitten suutun vielä enemmän.

Tätä on ollut pienestä pitäen ja nyt hän on teini. (Siis esim kotiintuloaika nuorempana. Jos sanoin, että tule klo 19 kotiin, niin ei tullut koskaan. Aina tunnin myöhässä. Jos soitin, että missä viivyt, niin valehteli olevan matkalla. Jos hain häntä autolla kaverilta, niin silloinkin sama juttum inhottavaa odottaa kaupungilla maksullisessa parkkiruudussa.

Tämä kommentti toisaalta kyllä selittää asiaa. klo 19 on aikainen kotiintuloaika. Samoin oman läheisen vaatimukset ovat aina ankeita.

Ap

up