Miksi kolmekymppisten ja nelikymppisten lapsiperheissä on perinteistä luovuttu? Yhteisestä päivällisestä esim.
Mitkä kaikki seikat on johtaneet näin voimakkaaseen muutokseen?
Ihmisethän ovat aina syöneet tuhansia vuosia yhdessä aamiaisen, lounaan, päivällisen ja illallisen.
Tuskin nyt puolipakolliset ylityöt sentään on syynä tähän?
Kommentit (16)
Täh? Olen nelikymppinen perheenäiti, ja joka päivä syödään yhdessä. Samoin kaveriperheissä.
Lapsuudenkodissani sen sijaan ei syöty ikinä yhdessä eikä edes opetettu käyttämään veistä ja haarukkaa.
Vuorotyö, kännykät, TV, harrastukset. Tässä varmaan niitä syitä. Minusta yhdessä syömisen perinne on kiva ja harmillista jos se katoaa.
Tunnistan ilmiön joissain määrin lähipiirissä, mutta vähemmistöä ainakin omissa ympyröissä nämä ovat. Valtaosa syö edelleen perheen kanssa yhdessä, kuten minäkin. Olen kolmekymppinen perheenäiti.
Syyksi kuitenkin voisin epäillä ainakin osittain kiirettä - harrastukset ja työt tulee ja menee, ruokaa otetaan polttoaineeksi niihin kuka milloinkin, kun ehtii. Monien perheiden elämä on hyvin hetkistä.
Kyllä me syödään aina kuin vaan voidaan eli lähes joka päivä
Mä meen viiteen, mies kuuteen, lapset kouluun kasiin, ysiin tai kymppiin. Mä kotona klo 13 maissa, lapset tipotellen ja kun mies kotiutuu olen jo nukkumassa. Kerran kuussa sunnuntai vapaa niin silloin kyllä syömme yhdessä.
Meillä pyritään syömään aamupala ja päivällinen yhdessä. Ei ihan joka päivä toteudu harrastusten tai töiden takia, mutta useimmiten kyllä. Yhdessä voi toki viettää muutenkin aikaa, ei se ole pakko tapahtua pöydän ääressä. Käytännön kannalta itse koe yhteiset ruokahetket helpoimmiksi.. Eipä tarvitse pyyhkiä pöytää kuin sen yhden kerran :D
Meillä yritetään syödä viikonloppuna. Työpäivät on liian pitkiä.
Myös joulusta ja muista pyhistä osittain luovuttu. Lapsille asia on selitetty että ollaan ateisteja, mutta oikeesti talous ja aika ei anna periksi.
Sinällään harmittaa, mutta olemme moderneja joustavia vanhempia. Ajattelemme säästää ne juhlapyhien rahat lapsille.
Olisko muutos kiinni ihan elämäntapojen ja ajankäytön muutoksesta? Ennen mentiin ja tultiin suht samaan rytmiin, nykyisin on vuorotyötä, liukumaa, harrastuksia...
Meillä syödään yleensä aina päivällinen yhdessä. Lapsi on vasta neljä vuotias, joten hänen ruokailusta pitää huolehtia, samalla syö muukin perhe.
Ruokailu pitäisi rauhoittaa ruokailulle. Siitä on ihan tutkimuksia, että jos tekee samalla muuta tulee ahmittua enemmän ruokaa, mikä sitten johtaa lopulta ylipainoon. Jos ruokahetki on pelkkää ruokailua, niin aivot tajuavat aikaisemmin kylläisyyden.
Tässä on se veteen piirretty viiva joka erottaa liberaalit ja konservatiivit.
Mikäli ette syö samaan aikaan, niin olette liperaaleja!
En ole aikuisella iällä syönyt kotona varmaan koskaan pöydän ääressä. Siinähän alkaa vaan työasiat pyöriä mielessä jos ei ole mitään muuta tehtävää kuin se syöminen. Parempi katsoa telkkua tai selailla nettiä samalla.
Ai.
Minä elin lapsuuteni 80-90 luvulla, eikä meillä koskaan ollut yhteisiä ruoka-aikoja.
Vanhemmat oli päivät töissä, illat maatilan hommissa, yöt nukuttiin.
Jokainen söi sitten kun se oli mahdollista.
Koska on keksitty mikroaaltouunit, pakastimet ym. ruokahuoltoa helpottavat laitteet. Lämmin ruoka tulee nopeasti eikä sen nauttiminen tiettyyn aikaan vaadi sitä, että joku henkilö on juuri sitä ennen valmistanut sen, tehnyt tulet jne.
Niinpä ihmisten ei enää tarvitse järjestää tekemisiään ruoka-aikojen mukaan, vaan ruokailu tapahtuu silloin, kun kullekin parhaiten sopii.
Jos mietin meidän perheen muita perinteitä kuin yhdessä syömistä niin onhan niitä muutoksia. Meillä ei ole mitään tarvetta päästä mökille, maalle tai ylipäätään pois kaupungista, kaupungissa voi viettää vapaa-aikaa. Saunassa käydään silloin kun tuntuu, lauantait ei ole automaattisesti saunapäiviä. Siivouspäivää ei ole, siivotaan kun tarve on. Vanhemmillakin on harrastuksia ja omia menoja, 90-luvulla vanhempani eivät harrastaneet mitään, ehkä kävivät satunnaisesti lenkillä. Juhlapyhien vietto ei ole vuodesta toiseen samaa, ollaan oltu kotona, reissussa, laskettelemassa sekä ystävien luona, omassa lapsuudessa oltiin juhlat aina kotona omalla porukalla.
Harrastukset ja työajat suurimpana syynä. Minulla on tunnin työmatka, olen kotona yleensä noin klo 19. Tuohon aikaan teini on jo matkalla harrastukseen joka alkaa 19:30. Palaa yhdeksän jälkeen takaisin. Mies tekee 9-17 työaikaa ja hän ja teini syövätkin usein yhdessä kuuden aikoihin. Joskus kokeiltiin myös sitä että syötiin illallinen kaikki yhdessä vasta ysin jälkeen, mutta kyllä se tuntui liian myöhäiseltä.
No, meillä ei syödä pöydän ääressä koska sitä ei koeta tarpeelliseksi. Syömme usein sohvalla ja katsomme ohjelmia yhdessä tai sitten jokainen syö missä syö. Olemme perheenä tiivis yksikkö noin muuten, ja jatkuvasti tekemisissä toistemme kanssa, joten en koe ruokailun olevan niin merkityksellinen tapahtuma. Lisäksi kun toinen lapsista on autisti, hänen kanssaan ei todellakaan vietetä mitään mukavia pöytäkeskusteluja.