Kumppanin vamhempien kanssa yhdessäasuminen

Huonosti meni.

Ei ikinä. Ei kumppanin vanhempien eikä kumppanin lasten eikä kumppanin muidenkaan sukulaisten tai ystävien kanssa.

Ei missään tapauksessa. Ei ikinä, ei mistään syystä. Ennen pitkää huomaat olevasi appivanhempien kotipiika ilman minkäänlaista yksityisyyttä. Erokin on parempi vaihtoehto.

Olisiko alapeukuttajalla positiivinen kokemus yhteisasumisesta jaettavana?

Samaan taloon ei mahdu kahta emäntää.

Vierailija kirjoitti:

Samaan taloon ei mahdu kahta emäntää.

Hyvon sanottu 😄. Enkä kyllä voisi tähän meidänkään osoitteeseen edes kuvitella tuollaista järjestelyä. Huhhu.

Vierailija kirjoitti:

Samaan taloon ei mahdu kahta emäntää.

Ei niin, ja luonnollisesti nuoremman odotettaisiin väistyvän sivurooliin.

Vierailija kirjoitti:

Huonosti meni.

Haluaisitko kertoa lisää?

Ap

Me jouduttiin aikoinaan asumaan kuukausi anopin nurkissa kun edellinen kämppä meni remonttiin, eikä päästy muuttamaan vielä uuteen. Luojan kiitos tämän oli ennen lapsia, että pystyi olemaan mahdollisimman paljon kaikkialla muualla kuin "kotona".

Ei todellakaan mitään hyvää sanottavaa, anoppi työsi nenänsä joka asiaan ja kyttäsi kaikkea mitä tehtiin. Ennemmin vaikka veneen alle kuin sinne enää koskaan päivä kahvia pidemmäksi aikaa.

Meillä anoppi otti vuorotteluvapaata ja tuli hoitamaan lapsia meille puoleksi vuodeksi, ettei nuorimman (ikää reilu vuosi) tarvinnut mennä vielä päivähoitoon. Ehdotti tätä itse. Asuu toisella paikkakunnalla, joten asui sitten meillä aina viikolla. Tämä sujui mainiosti ja olisin voinut jatkaa tätä vaikka pysyvästi. Oli kerrassaan ihanaa lähteä töihin ja jättää lapset kotiin nukkumaan ja tulla kotiin töiden jälkeen valmiille aterialle siistiin kotiin. Illalla oli sitten anopista vielä lenkkikaverikin minulle. Meillä persoonallisuudet sopivat hyvin yhteen ja toisaalta tämä oli väliaikaista, joten ei välttämättä olisi pitkällä tähtäimellä onnistunut näin hyvin.

Oman isän kanssa en voisi ikinä asua, mutta anopin ja apen kanssa kyllä voisin kuvitella asioista pystyttävän sopimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti meni.

Haluaisitko kertoa lisää?

Ap

Kuten arvata saattaa, koti oli appivanhempien. Meillä ei miehen kanssa ollut mitään sananvaltaa mihinkään. Anoppi määritteli ruoka-ajat ja sen mitä syötiin tai juotiin, niiden ulkopuolelta jos vaikka keitti "ylimääräiset" kahvit tai otti hedelmän välipalaksi, seurauksena oli kamala marina. Viikonloppuna oli turha kuvitellakaan nukkuvansa pidempään, kun viimeistään kahdeksalta anoppi oli jo imuroimassa ja jyskyttämässä meidän oveen kun piti osallistua siivoukseen (tai siis minun piti, miestenhän ei tarvitse siivota). Jos oltiin otettu alkoholia edellisenä iltana, siivous alkoi jo aiemmin. Pidempään valvominen oli myös aivan kamalaa, ihan sama kuinka hiljaisella yritettiin katsoa telkkaria, sitä piti aina käydä mielenosoituksellisesti hiljentämässä, kerran jopa niin että se oli jo kokonaan äänettömällä. Seksistä ei valitettu suoraan, mutta jos oltiin illalla harrastettu seksiä, seuraavana päivänä oli sitten kattilan kansien paiskomista jne luvassa. Ystäviä ei voinut kutsua, koska sellainen normaali aikuisten välinen ajan viettäminen siellä ei onnistunut. Tätä helvettiä kesti vuoden, lopulta lähdin sieltä yksin.

Mä olen asunut samassa talossa yli puoli vuotta appivanhempien kanssa. En suosittele kenellekään. Anoppi tunki nokkaansa joka asiaan, määräsi mitä keitetään, ei mitään kahdenkeskistä rauhaa miehen kanssa ym.

Vierailija kirjoitti:

Me jouduttiin aikoinaan asumaan kuukausi anopin nurkissa kun edellinen kämppä meni remonttiin, eikä päästy muuttamaan vielä uuteen. Luojan kiitos tämän oli ennen lapsia, että pystyi olemaan mahdollisimman paljon kaikkialla muualla kuin "kotona".

Ei todellakaan mitään hyvää sanottavaa, anoppi työsi nenänsä joka asiaan ja kyttäsi kaikkea mitä tehtiin. Ennemmin vaikka veneen alle kuin sinne enää koskaan päivä kahvia pidemmäksi aikaa.

Mikä siinä muuten onkin, että ne oman lapsen asiat yhtäkkiä kiinnostaa niin paljon enemmän ja kaikkeen pitää puuttua, jos asuu samassa taloudessa? Vai onko se sitä, kun kerrankin "voi"? Voin kuvitella helpotulsen tunteen kun pääsit pois.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä anoppi otti vuorotteluvapaata ja tuli hoitamaan lapsia meille puoleksi vuodeksi, ettei nuorimman (ikää reilu vuosi) tarvinnut mennä vielä päivähoitoon. Ehdotti tätä itse. Asuu toisella paikkakunnalla, joten asui sitten meillä aina viikolla. Tämä sujui mainiosti ja olisin voinut jatkaa tätä vaikka pysyvästi. Oli kerrassaan ihanaa lähteä töihin ja jättää lapset kotiin nukkumaan ja tulla kotiin töiden jälkeen valmiille aterialle siistiin kotiin. Illalla oli sitten anopista vielä lenkkikaverikin minulle. Meillä persoonallisuudet sopivat hyvin yhteen ja toisaalta tämä oli väliaikaista, joten ei välttämättä olisi pitkällä tähtäimellä onnistunut näin hyvin.

Oman isän kanssa en voisi ikinä asua, mutta anopin ja apen kanssa kyllä voisin kuvitella asioista pystyttävän sopimaan.

Wau. Mieletöntä. Uskoisin että olet harvinainen poikkeus, mutta ihanaa kuulla myös positiivinen tarina!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti meni.

Haluaisitko kertoa lisää?

Ap

Kuten arvata saattaa, koti oli appivanhempien. Meillä ei miehen kanssa ollut mitään sananvaltaa mihinkään. Anoppi määritteli ruoka-ajat ja sen mitä syötiin tai juotiin, niiden ulkopuolelta jos vaikka keitti "ylimääräiset" kahvit tai otti hedelmän välipalaksi, seurauksena oli kamala marina. Viikonloppuna oli turha kuvitellakaan nukkuvansa pidempään, kun viimeistään kahdeksalta anoppi oli jo imuroimassa ja jyskyttämässä meidän oveen kun piti osallistua siivoukseen (tai siis minun piti, miestenhän ei tarvitse siivota). Jos oltiin otettu alkoholia edellisenä iltana, siivous alkoi jo aiemmin. Pidempään valvominen oli myös aivan kamalaa, ihan sama kuinka hiljaisella yritettiin katsoa telkkaria, sitä piti aina käydä mielenosoituksellisesti hiljentämässä, kerran jopa niin että se oli jo kokonaan äänettömällä. Seksistä ei valitettu suoraan, mutta jos oltiin illalla harrastettu seksiä, seuraavana päivänä oli sitten kattilan kansien paiskomista jne luvassa. Ystäviä ei voinut kutsua, koska sellainen normaali aikuisten välinen ajan viettäminen siellä ei onnistunut. Tätä helvettiä kesti vuoden, lopulta lähdin sieltä yksin.

No huhhuh 🙄. Ja he oli ihan suomalaisia? Ei varmaan tee tuon jälkeen mieli olla pakollista enempää tekemisissä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä olen asunut samassa talossa yli puoli vuotta appivanhempien kanssa. En suosittele kenellekään. Anoppi tunki nokkaansa joka asiaan, määräsi mitä keitetään, ei mitään kahdenkeskistä rauhaa miehen kanssa ym.

Kamalaa 😬. Itsellähän on vielä eri kulttuuri kyseessä joten tiedän että hankaluuksia olisi enemmän kuin tarpeeksi.

Ap

Mieheni ei ole suomalainen vaan on kotoisin hyvin yhteisöllisestä ja perhekeskeisestä kulttuurista. Ko. maan kulttuuri on jännä, samaan aikaan vanhoillisen patriarkaalinen mutta toisaalta myös hyvin matriarkaalinen ja kotona tietyllä tavalla pojan äiti eli anoppi on perheen pomo. Osittain on ollut tuollaista yhteisasumista silloin kun olemme asuneet miehen kotimaassa (nyt emme asu kummankaan kotimassa  työstä riippuen, mutta jos asiat olisivat menneet toisin, voisin edelleen asua anopin helmoissa). Ennen kuin muutimme yhteen anoppilaan, minua peloteltiin kovasti miten joudun tyyliin kotiorjan asemaan ja tulee mustasukkaisuutta kuviosta anoppi-mies-minä.  Anoppi on nimittäin miehelleni hyvin rakas ja tärkeä, ja siitä tulisi ongelmia mikäli asettuisin hänen äitiään vastaan. 

Lopulta kaikki sujui kuitenkin hyvin. Anoppini kunnioitti minua, sillä tiesi minun olevan korkeasti koulutettu ja hän "vain" kotiäiti. Anoppi ei juurikaan halunnut minun tekevän kotitöitä, vaan pyysi miestäni hankkimaan kotiapulaisen, mikä ko. maassa ei ole mikään iso kustannus. Anoppi sen sijaan hoiti ruokapuolen, koska on ihan älyttömän hyvä kokki. Hän myös teki minulle vähemmän tulista ja maustettua ruokaa, lisäksi jopa teki minulle erilliset kasvisruoat vaikka perheensä on sekasyöjiä. Minä taas tein anoppiin vaikutuksen leipomalla pullaa, sämpylöitä, piirakoita jne. 

Välillä miehen hermot meinasivat kiristyä äitiinsä enemmän kuin minulla, sillä anoppi laittoi kaikenlaisia vaatimuksia miehelleni. Mm. edellytti, että mies toimii hänen henkilökohtaisena autokuskinaan ja nosti mekkalan aikaan, kun mies kerran tilasi äidilleen taksin sen sijaan, että olisi itse kuskannut. Mies ja äitinsä ottivat välillä kunnon huutomatseja mutta sopivat aina seuraavana päivänä. Selittivät sitä, että ovat nopeasti kiihtyvää sorttia koko perhe. Minusta oli ihan hauska seurata sitä vierestä. Eivät myöskään paheksuneet jos ilmoitin, että aion viettää viikonlopun omassa huoneessani koska tarvitsen omaa rauhaa. Pitivät sitä kai jotain länsimaalaisena erikoisuutena. Toisaalta luulenkin, että hyvät kokemukseni perustuvat siihen, että meillä oli eri kulttuuri ja sen varjolla puolin ja toisin oli jopa helpompi hyväksyä toisen erilaisuus ja jopa omituisuus. 

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole suomalainen vaan on kotoisin hyvin yhteisöllisestä ja perhekeskeisestä kulttuurista. Ko. maan kulttuuri on jännä, samaan aikaan vanhoillisen patriarkaalinen mutta toisaalta myös hyvin matriarkaalinen ja kotona tietyllä tavalla pojan äiti eli anoppi on perheen pomo. Osittain on ollut tuollaista yhteisasumista silloin kun olemme asuneet miehen kotimaassa (nyt emme asu kummankaan kotimassa  työstä riippuen, mutta jos asiat olisivat menneet toisin, voisin edelleen asua anopin helmoissa). Ennen kuin muutimme yhteen anoppilaan, minua peloteltiin kovasti miten joudun tyyliin kotiorjan asemaan ja tulee mustasukkaisuutta kuviosta anoppi-mies-minä.  Anoppi on nimittäin miehelleni hyvin rakas ja tärkeä, ja siitä tulisi ongelmia mikäli asettuisin hänen äitiään vastaan. 

Lopulta kaikki sujui kuitenkin hyvin. Anoppini kunnioitti minua, sillä tiesi minun olevan korkeasti koulutettu ja hän "vain" kotiäiti. Anoppi ei juurikaan halunnut minun tekevän kotitöitä, vaan pyysi miestäni hankkimaan kotiapulaisen, mikä ko. maassa ei ole mikään iso kustannus. Anoppi sen sijaan hoiti ruokapuolen, koska on ihan älyttömän hyvä kokki. Hän myös teki minulle vähemmän tulista ja maustettua ruokaa, lisäksi jopa teki minulle erilliset kasvisruoat vaikka perheensä on sekasyöjiä. Minä taas tein anoppiin vaikutuksen leipomalla pullaa, sämpylöitä, piirakoita jne. 

Välillä miehen hermot meinasivat kiristyä äitiinsä enemmän kuin minulla, sillä anoppi laittoi kaikenlaisia vaatimuksia miehelleni. Mm. edellytti, että mies toimii hänen henkilökohtaisena autokuskinaan ja nosti mekkalan aikaan, kun mies kerran tilasi äidilleen taksin sen sijaan, että olisi itse kuskannut. Mies ja äitinsä ottivat välillä kunnon huutomatseja mutta sopivat aina seuraavana päivänä. Selittivät sitä, että ovat nopeasti kiihtyvää sorttia koko perhe. Minusta oli ihan hauska seurata sitä vierestä. Eivät myöskään paheksuneet jos ilmoitin, että aion viettää viikonlopun omassa huoneessani koska tarvitsen omaa rauhaa. Pitivät sitä kai jotain länsimaalaisena erikoisuutena. Toisaalta luulenkin, että hyvät kokemukseni perustuvat siihen, että meillä oli eri kulttuuri ja sen varjolla puolin ja toisin oli jopa helpompi hyväksyä toisen erilaisuus ja jopa omituisuus. 

Ai niin, lisään vielä tähän kirjoitukseeni sen, että minulle oli iso apu siitä, että mieheni ei ole mikään tossukka, vaikka äiti on hänelle tärkeä. Tarvittaessa hän muistutti äidilleen, että koti on HÄNEN ostamansa ja hän on se, keneltä raha tulee, ei äidiltä. Tällaisen "isomman" matsin jälkeen anoppi saattoi murjottaa pari päivää mutta sitten kaikki taas palautui normaaliksi. Eli ap: riippuu paljon siitä, millainen miehesi on. Jos hän on loppupeleissä äidin pikkupoika, joka ei voi tarvittaessa sanoa äidilleen ei, on tilanne varmasti hankala. Mutta jos hän osaa laittaa omalta ja teidän molempien osalta rajoja omille vanhemmilleen, eti tilanne ole välttämättä ollenkaan toivoton. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole suomalainen vaan on kotoisin hyvin yhteisöllisestä ja perhekeskeisestä kulttuurista. Ko. maan kulttuuri on jännä, samaan aikaan vanhoillisen patriarkaalinen mutta toisaalta myös hyvin matriarkaalinen ja kotona tietyllä tavalla pojan äiti eli anoppi on perheen pomo. Osittain on ollut tuollaista yhteisasumista silloin kun olemme asuneet miehen kotimaassa (nyt emme asu kummankaan kotimassa  työstä riippuen, mutta jos asiat olisivat menneet toisin, voisin edelleen asua anopin helmoissa). Ennen kuin muutimme yhteen anoppilaan, minua peloteltiin kovasti miten joudun tyyliin kotiorjan asemaan ja tulee mustasukkaisuutta kuviosta anoppi-mies-minä.  Anoppi on nimittäin miehelleni hyvin rakas ja tärkeä, ja siitä tulisi ongelmia mikäli asettuisin hänen äitiään vastaan. 

Lopulta kaikki sujui kuitenkin hyvin. Anoppini kunnioitti minua, sillä tiesi minun olevan korkeasti koulutettu ja hän "vain" kotiäiti. Anoppi ei juurikaan halunnut minun tekevän kotitöitä, vaan pyysi miestäni hankkimaan kotiapulaisen, mikä ko. maassa ei ole mikään iso kustannus. Anoppi sen sijaan hoiti ruokapuolen, koska on ihan älyttömän hyvä kokki. Hän myös teki minulle vähemmän tulista ja maustettua ruokaa, lisäksi jopa teki minulle erilliset kasvisruoat vaikka perheensä on sekasyöjiä. Minä taas tein anoppiin vaikutuksen leipomalla pullaa, sämpylöitä, piirakoita jne. 

Välillä miehen hermot meinasivat kiristyä äitiinsä enemmän kuin minulla, sillä anoppi laittoi kaikenlaisia vaatimuksia miehelleni. Mm. edellytti, että mies toimii hänen henkilökohtaisena autokuskinaan ja nosti mekkalan aikaan, kun mies kerran tilasi äidilleen taksin sen sijaan, että olisi itse kuskannut. Mies ja äitinsä ottivat välillä kunnon huutomatseja mutta sopivat aina seuraavana päivänä. Selittivät sitä, että ovat nopeasti kiihtyvää sorttia koko perhe. Minusta oli ihan hauska seurata sitä vierestä. Eivät myöskään paheksuneet jos ilmoitin, että aion viettää viikonlopun omassa huoneessani koska tarvitsen omaa rauhaa. Pitivät sitä kai jotain länsimaalaisena erikoisuutena. Toisaalta luulenkin, että hyvät kokemukseni perustuvat siihen, että meillä oli eri kulttuuri ja sen varjolla puolin ja toisin oli jopa helpompi hyväksyä toisen erilaisuus ja jopa omituisuus. 

Ai niin, lisään vielä tähän kirjoitukseeni sen, että minulle oli iso apu siitä, että mieheni ei ole mikään tossukka, vaikka äiti on hänelle tärkeä. Tarvittaessa hän muistutti äidilleen, että koti on HÄNEN ostamansa ja hän on se, keneltä raha tulee, ei äidiltä. Tällaisen "isomman" matsin jälkeen anoppi saattoi murjottaa pari päivää mutta sitten kaikki taas palautui normaaliksi. Eli ap: riippuu paljon siitä, millainen miehesi on. Jos hän on loppupeleissä äidin pikkupoika, joka ei voi tarvittaessa sanoa äidilleen ei, on tilanne varmasti hankala. Mutta jos hän osaa laittaa omalta ja teidän molempien osalta rajoja omille vanhemmilleen, eti tilanne ole välttämättä ollenkaan toivoton. 

Onko miehesi eteläaasiasta? Minun on. Olen itse avarakatseinen, mutta samalla erittäin länsimaalainen ja erityisen pohjoismaalainen mitä tulee yksityisyyteen. En elä ajatuksessa että mies muuttaisi mieltään vanhempiensa kanssa asumisesta ("äitini kuolee jos näin ei käy"), vaan yritän elää ajatuksen kanssa että suhde päättyy kun asumiskuvio tulee ajankohtaiseksi. Tästä ollaan kyllä myös puhuttu. Nostan sinulle isosti hattua että olet pystynyt tuohon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti meni.

Haluaisitko kertoa lisää?

Ap

Kuten arvata saattaa, koti oli appivanhempien. Meillä ei miehen kanssa ollut mitään sananvaltaa mihinkään. Anoppi määritteli ruoka-ajat ja sen mitä syötiin tai juotiin, niiden ulkopuolelta jos vaikka keitti "ylimääräiset" kahvit tai otti hedelmän välipalaksi, seurauksena oli kamala marina. Viikonloppuna oli turha kuvitellakaan nukkuvansa pidempään, kun viimeistään kahdeksalta anoppi oli jo imuroimassa ja jyskyttämässä meidän oveen kun piti osallistua siivoukseen (tai siis minun piti, miestenhän ei tarvitse siivota). Jos oltiin otettu alkoholia edellisenä iltana, siivous alkoi jo aiemmin. Pidempään valvominen oli myös aivan kamalaa, ihan sama kuinka hiljaisella yritettiin katsoa telkkaria, sitä piti aina käydä mielenosoituksellisesti hiljentämässä, kerran jopa niin että se oli jo kokonaan äänettömällä. Seksistä ei valitettu suoraan, mutta jos oltiin illalla harrastettu seksiä, seuraavana päivänä oli sitten kattilan kansien paiskomista jne luvassa. Ystäviä ei voinut kutsua, koska sellainen normaali aikuisten välinen ajan viettäminen siellä ei onnistunut. Tätä helvettiä kesti vuoden, lopulta lähdin sieltä yksin.

Tämä oli, kuin suoraan omasta menneisyydestäni. Oli pakko tarkistaa päivämäärä, ettei ollut oma kirjoitukseni. Aivan täysin samanlaista. Ei olisi tullut mieleenkään mennä jääkaapille tai keitellä itse kahvia. Kaikki piti tehdä niin, kuin siellä tehtiin. Kerätä koko marja-aika marjoja. Lopetin itse koko marjojen syönnin. Tuli joku psykologinen vihasuhde marjoihin. Siivota olisi pitänyt koko ajan ja vaikka siivosi mitään ei oltu tarpeeksi hyvin siivottu. Kaikki asiat kyseltiin ja eteenpäin kaikille kerrottiin. Ei minkäänlaista yksityisyyttä.

Älä pilaa omaa ainutlaatuista elämääsi menemällä toisten kotiin. Se koti ei ikinä tule olemaan sinun kotiisi. Tulet aina olemaan vieras toisen kodissa. Tämän jälkeen muutenkaan ei tule olemaan hyvää suhdetta appivanhempiin. Omalla kohdalla loppui tasan siihen, kun sen oven takana kiinni laitoin.