Kumppanin vamhempien kanssa yhdessäasuminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole suomalainen vaan on kotoisin hyvin yhteisöllisestä ja perhekeskeisestä kulttuurista. Ko. maan kulttuuri on jännä, samaan aikaan vanhoillisen patriarkaalinen mutta toisaalta myös hyvin matriarkaalinen ja kotona tietyllä tavalla pojan äiti eli anoppi on perheen pomo. Osittain on ollut tuollaista yhteisasumista silloin kun olemme asuneet miehen kotimaassa (nyt emme asu kummankaan kotimassa  työstä riippuen, mutta jos asiat olisivat menneet toisin, voisin edelleen asua anopin helmoissa). Ennen kuin muutimme yhteen anoppilaan, minua peloteltiin kovasti miten joudun tyyliin kotiorjan asemaan ja tulee mustasukkaisuutta kuviosta anoppi-mies-minä.  Anoppi on nimittäin miehelleni hyvin rakas ja tärkeä, ja siitä tulisi ongelmia mikäli asettuisin hänen äitiään vastaan. 

Lopulta kaikki sujui kuitenkin hyvin. Anoppini kunnioitti minua, sillä tiesi minun olevan korkeasti koulutettu ja hän "vain" kotiäiti. Anoppi ei juurikaan halunnut minun tekevän kotitöitä, vaan pyysi miestäni hankkimaan kotiapulaisen, mikä ko. maassa ei ole mikään iso kustannus. Anoppi sen sijaan hoiti ruokapuolen, koska on ihan älyttömän hyvä kokki. Hän myös teki minulle vähemmän tulista ja maustettua ruokaa, lisäksi jopa teki minulle erilliset kasvisruoat vaikka perheensä on sekasyöjiä. Minä taas tein anoppiin vaikutuksen leipomalla pullaa, sämpylöitä, piirakoita jne. 

Välillä miehen hermot meinasivat kiristyä äitiinsä enemmän kuin minulla, sillä anoppi laittoi kaikenlaisia vaatimuksia miehelleni. Mm. edellytti, että mies toimii hänen henkilökohtaisena autokuskinaan ja nosti mekkalan aikaan, kun mies kerran tilasi äidilleen taksin sen sijaan, että olisi itse kuskannut. Mies ja äitinsä ottivat välillä kunnon huutomatseja mutta sopivat aina seuraavana päivänä. Selittivät sitä, että ovat nopeasti kiihtyvää sorttia koko perhe. Minusta oli ihan hauska seurata sitä vierestä. Eivät myöskään paheksuneet jos ilmoitin, että aion viettää viikonlopun omassa huoneessani koska tarvitsen omaa rauhaa. Pitivät sitä kai jotain länsimaalaisena erikoisuutena. Toisaalta luulenkin, että hyvät kokemukseni perustuvat siihen, että meillä oli eri kulttuuri ja sen varjolla puolin ja toisin oli jopa helpompi hyväksyä toisen erilaisuus ja jopa omituisuus. 

Ai niin, lisään vielä tähän kirjoitukseeni sen, että minulle oli iso apu siitä, että mieheni ei ole mikään tossukka, vaikka äiti on hänelle tärkeä. Tarvittaessa hän muistutti äidilleen, että koti on HÄNEN ostamansa ja hän on se, keneltä raha tulee, ei äidiltä. Tällaisen "isomman" matsin jälkeen anoppi saattoi murjottaa pari päivää mutta sitten kaikki taas palautui normaaliksi. Eli ap: riippuu paljon siitä, millainen miehesi on. Jos hän on loppupeleissä äidin pikkupoika, joka ei voi tarvittaessa sanoa äidilleen ei, on tilanne varmasti hankala. Mutta jos hän osaa laittaa omalta ja teidän molempien osalta rajoja omille vanhemmilleen, eti tilanne ole välttämättä ollenkaan toivoton. 

Onko miehesi eteläaasiasta? Minun on. Olen itse avarakatseinen, mutta samalla erittäin länsimaalainen ja erityisen pohjoismaalainen mitä tulee yksityisyyteen. En elä ajatuksessa että mies muuttaisi mieltään vanhempiensa kanssa asumisesta ("äitini kuolee jos näin ei käy"), vaan yritän elää ajatuksen kanssa että suhde päättyy kun asumiskuvio tulee ajankohtaiseksi. Tästä ollaan kyllä myös puhuttu. Nostan sinulle isosti hattua että olet pystynyt tuohon.

Ap

On Aasiasta, mutta ei etelä-Aasiasta. Minä olen perustemperamentiltani varmaankin aika hyvin mukautuva ja joustava, ja se ominaisuus on korostunut iän myötä. Parikymppisenä tosin jo soluasuminenkin ahdisti mutta siitä huolimatta tuo anoppilassa asuminen ei tuottanut ongelmia. Iso rooli oli sillä, että mies teki hyvät ennakkovaroittelut, mm. siitä että minun kulttuuri on erilainen ja että minä tarvitsen omaa aikaa ja tilaa. Onneksi miehellänikin on oman ajan ja tilan kaipuu, joten hän ymmärtää sen hyvin. Lisäksi meillä oli riittävän iso asunto, eli tilaa oli fyysisestikin reilusti. Tärkeintä oli kuitenkin se, että vaikka äiti on miehelleni tärkeä, hän ei kuitenkaan ole äidin tossun alla kulttuurin matriarkaalisista piirteistä huolimatta. 

Me asuimme lapsettomina appivanhempien luona puoli vuotta. Mieheni firma meni konkurssiin 90-luvun lamassa...

.Elätin häntä, asuimme Kaivopuiston kupeessa Helsingissä hankkimassani asunnossa ennen anoppilaan muuttoa. Mies masentui unelmansa romahdettua. Yritin pitää häntä pystyssä ja koin siinä kahden vuoden kuluessa mini burnoutin, jolloin sitten laitettiin lopuksi kaikki haisemaan ja relattiin puoli vuotta landella.

Se oli hienoa aikaa. Appivanhemmat ovat kulttuurialan ihmisiä, huumorintajuisia, joviaaleja ja ihania luonteeltaan. Siitä sitten mentiin molemmat oman alamme töihin ja muutimme lopulta takaisin pääkaupunkiseudulle. Saimme tyttären, ja taloudelliesta pakosta äitiysloman jälern olin vain kolme kuukautta vanhempainvapaalla. Anoppini asui meillä pitkään arkisin ennen päiväkodin aloitusta, ja sen jälkeen oma äitini auttoi, jotta päiväkotipäivät eivät pikkuisella olisi liikaa venyneet. En voi edelleenkään kylliksi kiittää heitä.

Omat kokemukseni ovat ihania. He auttoivat uhraten oman vapaa-aikansa, ja saivat tietty heitä aina rakastavan lapsenlapsen.

Ei onnistu, eikä edes omien vanhempien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole suomalainen vaan on kotoisin hyvin yhteisöllisestä ja perhekeskeisestä kulttuurista. Ko. maan kulttuuri on jännä, samaan aikaan vanhoillisen patriarkaalinen mutta toisaalta myös hyvin matriarkaalinen ja kotona tietyllä tavalla pojan äiti eli anoppi on perheen pomo. Osittain on ollut tuollaista yhteisasumista silloin kun olemme asuneet miehen kotimaassa (nyt emme asu kummankaan kotimassa  työstä riippuen, mutta jos asiat olisivat menneet toisin, voisin edelleen asua anopin helmoissa). Ennen kuin muutimme yhteen anoppilaan, minua peloteltiin kovasti miten joudun tyyliin kotiorjan asemaan ja tulee mustasukkaisuutta kuviosta anoppi-mies-minä.  Anoppi on nimittäin miehelleni hyvin rakas ja tärkeä, ja siitä tulisi ongelmia mikäli asettuisin hänen äitiään vastaan. 

Lopulta kaikki sujui kuitenkin hyvin. Anoppini kunnioitti minua, sillä tiesi minun olevan korkeasti koulutettu ja hän "vain" kotiäiti. Anoppi ei juurikaan halunnut minun tekevän kotitöitä, vaan pyysi miestäni hankkimaan kotiapulaisen, mikä ko. maassa ei ole mikään iso kustannus. Anoppi sen sijaan hoiti ruokapuolen, koska on ihan älyttömän hyvä kokki. Hän myös teki minulle vähemmän tulista ja maustettua ruokaa, lisäksi jopa teki minulle erilliset kasvisruoat vaikka perheensä on sekasyöjiä. Minä taas tein anoppiin vaikutuksen leipomalla pullaa, sämpylöitä, piirakoita jne. 

Välillä miehen hermot meinasivat kiristyä äitiinsä enemmän kuin minulla, sillä anoppi laittoi kaikenlaisia vaatimuksia miehelleni. Mm. edellytti, että mies toimii hänen henkilökohtaisena autokuskinaan ja nosti mekkalan aikaan, kun mies kerran tilasi äidilleen taksin sen sijaan, että olisi itse kuskannut. Mies ja äitinsä ottivat välillä kunnon huutomatseja mutta sopivat aina seuraavana päivänä. Selittivät sitä, että ovat nopeasti kiihtyvää sorttia koko perhe. Minusta oli ihan hauska seurata sitä vierestä. Eivät myöskään paheksuneet jos ilmoitin, että aion viettää viikonlopun omassa huoneessani koska tarvitsen omaa rauhaa. Pitivät sitä kai jotain länsimaalaisena erikoisuutena. Toisaalta luulenkin, että hyvät kokemukseni perustuvat siihen, että meillä oli eri kulttuuri ja sen varjolla puolin ja toisin oli jopa helpompi hyväksyä toisen erilaisuus ja jopa omituisuus. 

Ai niin, lisään vielä tähän kirjoitukseeni sen, että minulle oli iso apu siitä, että mieheni ei ole mikään tossukka, vaikka äiti on hänelle tärkeä. Tarvittaessa hän muistutti äidilleen, että koti on HÄNEN ostamansa ja hän on se, keneltä raha tulee, ei äidiltä. Tällaisen "isomman" matsin jälkeen anoppi saattoi murjottaa pari päivää mutta sitten kaikki taas palautui normaaliksi. Eli ap: riippuu paljon siitä, millainen miehesi on. Jos hän on loppupeleissä äidin pikkupoika, joka ei voi tarvittaessa sanoa äidilleen ei, on tilanne varmasti hankala. Mutta jos hän osaa laittaa omalta ja teidän molempien osalta rajoja omille vanhemmilleen, eti tilanne ole välttämättä ollenkaan toivoton. 

Onko miehesi eteläaasiasta? Minun on. Olen itse avarakatseinen, mutta samalla erittäin länsimaalainen ja erityisen pohjoismaalainen mitä tulee yksityisyyteen. En elä ajatuksessa että mies muuttaisi mieltään vanhempiensa kanssa asumisesta ("äitini kuolee jos näin ei käy"), vaan yritän elää ajatuksen kanssa että suhde päättyy kun asumiskuvio tulee ajankohtaiseksi. Tästä ollaan kyllä myös puhuttu. Nostan sinulle isosti hattua että olet pystynyt tuohon.

Ap

On Aasiasta, mutta ei etelä-Aasiasta. Minä olen perustemperamentiltani varmaankin aika hyvin mukautuva ja joustava, ja se ominaisuus on korostunut iän myötä. Parikymppisenä tosin jo soluasuminenkin ahdisti mutta siitä huolimatta tuo anoppilassa asuminen ei tuottanut ongelmia. Iso rooli oli sillä, että mies teki hyvät ennakkovaroittelut, mm. siitä että minun kulttuuri on erilainen ja että minä tarvitsen omaa aikaa ja tilaa. Onneksi miehellänikin on oman ajan ja tilan kaipuu, joten hän ymmärtää sen hyvin. Lisäksi meillä oli riittävän iso asunto, eli tilaa oli fyysisestikin reilusti. Tärkeintä oli kuitenkin se, että vaikka äiti on miehelleni tärkeä, hän ei kuitenkaan ole äidin tossun alla kulttuurin matriarkaalisista piirteistä huolimatta. 

Nuorena sitä on yleensä joustavampi ja mukautuvampi. Minä em ole enää parikymppimen ja olen asunut paljon yksin joten muuttaminen saman katon alle lähinnä kauhistuttaa ja vieläpä henkilöiden kanssa jotka eivät ymmärrä eri kulttuureja (ei kokemusta muista kulttuureista).

Näin niin kuin yleisellä tasolla on silti vaikea käsittää miten se olisi yhtään vähemmän vanhemmista huolehtimista jos asuu vaikka puolen kilometrin päässä mutta näjee päivittäin. Tiedän vain, että tällainen olisi uhraus, ei enää mitään "joustavuutta" tai kompromissi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole suomalainen vaan on kotoisin hyvin yhteisöllisestä ja perhekeskeisestä kulttuurista. Ko. maan kulttuuri on jännä, samaan aikaan vanhoillisen patriarkaalinen mutta toisaalta myös hyvin matriarkaalinen ja kotona tietyllä tavalla pojan äiti eli anoppi on perheen pomo. Osittain on ollut tuollaista yhteisasumista silloin kun olemme asuneet miehen kotimaassa (nyt emme asu kummankaan kotimassa  työstä riippuen, mutta jos asiat olisivat menneet toisin, voisin edelleen asua anopin helmoissa). Ennen kuin muutimme yhteen anoppilaan, minua peloteltiin kovasti miten joudun tyyliin kotiorjan asemaan ja tulee mustasukkaisuutta kuviosta anoppi-mies-minä.  Anoppi on nimittäin miehelleni hyvin rakas ja tärkeä, ja siitä tulisi ongelmia mikäli asettuisin hänen äitiään vastaan. 

Lopulta kaikki sujui kuitenkin hyvin. Anoppini kunnioitti minua, sillä tiesi minun olevan korkeasti koulutettu ja hän "vain" kotiäiti. Anoppi ei juurikaan halunnut minun tekevän kotitöitä, vaan pyysi miestäni hankkimaan kotiapulaisen, mikä ko. maassa ei ole mikään iso kustannus. Anoppi sen sijaan hoiti ruokapuolen, koska on ihan älyttömän hyvä kokki. Hän myös teki minulle vähemmän tulista ja maustettua ruokaa, lisäksi jopa teki minulle erilliset kasvisruoat vaikka perheensä on sekasyöjiä. Minä taas tein anoppiin vaikutuksen leipomalla pullaa, sämpylöitä, piirakoita jne. 

Välillä miehen hermot meinasivat kiristyä äitiinsä enemmän kuin minulla, sillä anoppi laittoi kaikenlaisia vaatimuksia miehelleni. Mm. edellytti, että mies toimii hänen henkilökohtaisena autokuskinaan ja nosti mekkalan aikaan, kun mies kerran tilasi äidilleen taksin sen sijaan, että olisi itse kuskannut. Mies ja äitinsä ottivat välillä kunnon huutomatseja mutta sopivat aina seuraavana päivänä. Selittivät sitä, että ovat nopeasti kiihtyvää sorttia koko perhe. Minusta oli ihan hauska seurata sitä vierestä. Eivät myöskään paheksuneet jos ilmoitin, että aion viettää viikonlopun omassa huoneessani koska tarvitsen omaa rauhaa. Pitivät sitä kai jotain länsimaalaisena erikoisuutena. Toisaalta luulenkin, että hyvät kokemukseni perustuvat siihen, että meillä oli eri kulttuuri ja sen varjolla puolin ja toisin oli jopa helpompi hyväksyä toisen erilaisuus ja jopa omituisuus. 

Ai niin, lisään vielä tähän kirjoitukseeni sen, että minulle oli iso apu siitä, että mieheni ei ole mikään tossukka, vaikka äiti on hänelle tärkeä. Tarvittaessa hän muistutti äidilleen, että koti on HÄNEN ostamansa ja hän on se, keneltä raha tulee, ei äidiltä. Tällaisen "isomman" matsin jälkeen anoppi saattoi murjottaa pari päivää mutta sitten kaikki taas palautui normaaliksi. Eli ap: riippuu paljon siitä, millainen miehesi on. Jos hän on loppupeleissä äidin pikkupoika, joka ei voi tarvittaessa sanoa äidilleen ei, on tilanne varmasti hankala. Mutta jos hän osaa laittaa omalta ja teidän molempien osalta rajoja omille vanhemmilleen, eti tilanne ole välttämättä ollenkaan toivoton. 

Onko miehesi eteläaasiasta? Minun on. Olen itse avarakatseinen, mutta samalla erittäin länsimaalainen ja erityisen pohjoismaalainen mitä tulee yksityisyyteen. En elä ajatuksessa että mies muuttaisi mieltään vanhempiensa kanssa asumisesta ("äitini kuolee jos näin ei käy"), vaan yritän elää ajatuksen kanssa että suhde päättyy kun asumiskuvio tulee ajankohtaiseksi. Tästä ollaan kyllä myös puhuttu. Nostan sinulle isosti hattua että olet pystynyt tuohon.

Ap

On Aasiasta, mutta ei etelä-Aasiasta. Minä olen perustemperamentiltani varmaankin aika hyvin mukautuva ja joustava, ja se ominaisuus on korostunut iän myötä. Parikymppisenä tosin jo soluasuminenkin ahdisti mutta siitä huolimatta tuo anoppilassa asuminen ei tuottanut ongelmia. Iso rooli oli sillä, että mies teki hyvät ennakkovaroittelut, mm. siitä että minun kulttuuri on erilainen ja että minä tarvitsen omaa aikaa ja tilaa. Onneksi miehellänikin on oman ajan ja tilan kaipuu, joten hän ymmärtää sen hyvin. Lisäksi meillä oli riittävän iso asunto, eli tilaa oli fyysisestikin reilusti. Tärkeintä oli kuitenkin se, että vaikka äiti on miehelleni tärkeä, hän ei kuitenkaan ole äidin tossun alla kulttuurin matriarkaalisista piirteistä huolimatta. 

Nuorena sitä on yleensä joustavampi ja mukautuvampi. Minä em ole enää parikymppimen ja olen asunut paljon yksin joten muuttaminen saman katon alle lähinnä kauhistuttaa ja vieläpä henkilöiden kanssa jotka eivät ymmärrä eri kulttuureja (ei kokemusta muista kulttuureista).

Näin niin kuin yleisellä tasolla on silti vaikea käsittää miten se olisi yhtään vähemmän vanhemmista huolehtimista jos asuu vaikka puolen kilometrin päässä mutta näjee päivittäin. Tiedän vain, että tällainen olisi uhraus, ei enää mitään "joustavuutta" tai kompromissi.

Ap

Ymmärrän. Paljon riippuu miehesi perheestä ja siitä, millainen kulttuurien ymmärtäminen heillä on. Tärkeää myös oman itsen tuntemus ja sitä sinulla on. Jos intuitiosi varoittaa, ettei tuollainen asumisjärjestely sovi sinulle, sitä intuitiota kannattaa kuunnella joidenkin muiden ihmisten hyvistä kokemuksista huolimatta. Itse aikanaan suhtauduin yhteisasumiseen avoimin mielin, eikä se tuntunut uhraukselta, ei edes kompromissilta vaan jopa ihan mielenkiintoiselta elämänmuutokselta. Uhraukseen en olisi minäkään suostunut. Kuulostaa myös siltä, että miehesi on tässä se joustamaton, jos hänelle ei kelpaa tuo ehdottamasi puolen kilometrin päässä asuminen. Mieheni kysyi minulta aikanaan, että hankitaanko oma erillinen asunto mutta minä taas tarkan markan naisena sanoin, että mitä sitä turhaa, muutetaan yhteen vaan ja katsotaan miten käy. 

Mutta minua kiinnostaisi tietää, miten koet kuitenkin teidän seurustelunne, jos siis tuo kuvailemasi skenaario tulee tapahtumaan? Eli se, että mies vaatii sinua muuttamaan vanhempiensa kanssa yhteen ja sinä tiedät, että siinä kohtaa eroatte? Odotatko kuitenkin sitä, että miehesi antaisi periksi tässä asiassa? Koska minusta tuntuisi sydäntä raastavalle seurustella rakkaan ihmisen kanssa ja tietää, että suhde tulee ennemmin tai myöhemmin päättymään tietyn asian vuoksi eroon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ei ole suomalainen vaan on kotoisin hyvin yhteisöllisestä ja perhekeskeisestä kulttuurista. Ko. maan kulttuuri on jännä, samaan aikaan vanhoillisen patriarkaalinen mutta toisaalta myös hyvin matriarkaalinen ja kotona tietyllä tavalla pojan äiti eli anoppi on perheen pomo. Osittain on ollut tuollaista yhteisasumista silloin kun olemme asuneet miehen kotimaassa (nyt emme asu kummankaan kotimassa  työstä riippuen, mutta jos asiat olisivat menneet toisin, voisin edelleen asua anopin helmoissa). Ennen kuin muutimme yhteen anoppilaan, minua peloteltiin kovasti miten joudun tyyliin kotiorjan asemaan ja tulee mustasukkaisuutta kuviosta anoppi-mies-minä.  Anoppi on nimittäin miehelleni hyvin rakas ja tärkeä, ja siitä tulisi ongelmia mikäli asettuisin hänen äitiään vastaan. 

Lopulta kaikki sujui kuitenkin hyvin. Anoppini kunnioitti minua, sillä tiesi minun olevan korkeasti koulutettu ja hän "vain" kotiäiti. Anoppi ei juurikaan halunnut minun tekevän kotitöitä, vaan pyysi miestäni hankkimaan kotiapulaisen, mikä ko. maassa ei ole mikään iso kustannus. Anoppi sen sijaan hoiti ruokapuolen, koska on ihan älyttömän hyvä kokki. Hän myös teki minulle vähemmän tulista ja maustettua ruokaa, lisäksi jopa teki minulle erilliset kasvisruoat vaikka perheensä on sekasyöjiä. Minä taas tein anoppiin vaikutuksen leipomalla pullaa, sämpylöitä, piirakoita jne. 

Välillä miehen hermot meinasivat kiristyä äitiinsä enemmän kuin minulla, sillä anoppi laittoi kaikenlaisia vaatimuksia miehelleni. Mm. edellytti, että mies toimii hänen henkilökohtaisena autokuskinaan ja nosti mekkalan aikaan, kun mies kerran tilasi äidilleen taksin sen sijaan, että olisi itse kuskannut. Mies ja äitinsä ottivat välillä kunnon huutomatseja mutta sopivat aina seuraavana päivänä. Selittivät sitä, että ovat nopeasti kiihtyvää sorttia koko perhe. Minusta oli ihan hauska seurata sitä vierestä. Eivät myöskään paheksuneet jos ilmoitin, että aion viettää viikonlopun omassa huoneessani koska tarvitsen omaa rauhaa. Pitivät sitä kai jotain länsimaalaisena erikoisuutena. Toisaalta luulenkin, että hyvät kokemukseni perustuvat siihen, että meillä oli eri kulttuuri ja sen varjolla puolin ja toisin oli jopa helpompi hyväksyä toisen erilaisuus ja jopa omituisuus. 

Ai niin, lisään vielä tähän kirjoitukseeni sen, että minulle oli iso apu siitä, että mieheni ei ole mikään tossukka, vaikka äiti on hänelle tärkeä. Tarvittaessa hän muistutti äidilleen, että koti on HÄNEN ostamansa ja hän on se, keneltä raha tulee, ei äidiltä. Tällaisen "isomman" matsin jälkeen anoppi saattoi murjottaa pari päivää mutta sitten kaikki taas palautui normaaliksi. Eli ap: riippuu paljon siitä, millainen miehesi on. Jos hän on loppupeleissä äidin pikkupoika, joka ei voi tarvittaessa sanoa äidilleen ei, on tilanne varmasti hankala. Mutta jos hän osaa laittaa omalta ja teidän molempien osalta rajoja omille vanhemmilleen, eti tilanne ole välttämättä ollenkaan toivoton. 

Onko miehesi eteläaasiasta? Minun on. Olen itse avarakatseinen, mutta samalla erittäin länsimaalainen ja erityisen pohjoismaalainen mitä tulee yksityisyyteen. En elä ajatuksessa että mies muuttaisi mieltään vanhempiensa kanssa asumisesta ("äitini kuolee jos näin ei käy"), vaan yritän elää ajatuksen kanssa että suhde päättyy kun asumiskuvio tulee ajankohtaiseksi. Tästä ollaan kyllä myös puhuttu. Nostan sinulle isosti hattua että olet pystynyt tuohon.

Ap

On Aasiasta, mutta ei etelä-Aasiasta. Minä olen perustemperamentiltani varmaankin aika hyvin mukautuva ja joustava, ja se ominaisuus on korostunut iän myötä. Parikymppisenä tosin jo soluasuminenkin ahdisti mutta siitä huolimatta tuo anoppilassa asuminen ei tuottanut ongelmia. Iso rooli oli sillä, että mies teki hyvät ennakkovaroittelut, mm. siitä että minun kulttuuri on erilainen ja että minä tarvitsen omaa aikaa ja tilaa. Onneksi miehellänikin on oman ajan ja tilan kaipuu, joten hän ymmärtää sen hyvin. Lisäksi meillä oli riittävän iso asunto, eli tilaa oli fyysisestikin reilusti. Tärkeintä oli kuitenkin se, että vaikka äiti on miehelleni tärkeä, hän ei kuitenkaan ole äidin tossun alla kulttuurin matriarkaalisista piirteistä huolimatta. 

Nuorena sitä on yleensä joustavampi ja mukautuvampi. Minä em ole enää parikymppimen ja olen asunut paljon yksin joten muuttaminen saman katon alle lähinnä kauhistuttaa ja vieläpä henkilöiden kanssa jotka eivät ymmärrä eri kulttuureja (ei kokemusta muista kulttuureista).

Näin niin kuin yleisellä tasolla on silti vaikea käsittää miten se olisi yhtään vähemmän vanhemmista huolehtimista jos asuu vaikka puolen kilometrin päässä mutta näjee päivittäin. Tiedän vain, että tällainen olisi uhraus, ei enää mitään "joustavuutta" tai kompromissi.

Ap

Ymmärrän. Paljon riippuu miehesi perheestä ja siitä, millainen kulttuurien ymmärtäminen heillä on. Tärkeää myös oman itsen tuntemus ja sitä sinulla on. Jos intuitiosi varoittaa, ettei tuollainen asumisjärjestely sovi sinulle, sitä intuitiota kannattaa kuunnella joidenkin muiden ihmisten hyvistä kokemuksista huolimatta. Itse aikanaan suhtauduin yhteisasumiseen avoimin mielin, eikä se tuntunut uhraukselta, ei edes kompromissilta vaan jopa ihan mielenkiintoiselta elämänmuutokselta. Uhraukseen en olisi minäkään suostunut. Kuulostaa myös siltä, että miehesi on tässä se joustamaton, jos hänelle ei kelpaa tuo ehdottamasi puolen kilometrin päässä asuminen. Mieheni kysyi minulta aikanaan, että hankitaanko oma erillinen asunto mutta minä taas tarkan markan naisena sanoin, että mitä sitä turhaa, muutetaan yhteen vaan ja katsotaan miten käy. 

Mutta minua kiinnostaisi tietää, miten koet kuitenkin teidän seurustelunne, jos siis tuo kuvailemasi skenaario tulee tapahtumaan? Eli se, että mies vaatii sinua muuttamaan vanhempiensa kanssa yhteen ja sinä tiedät, että siinä kohtaa eroatte? Odotatko kuitenkin sitä, että miehesi antaisi periksi tässä asiassa? Koska minusta tuntuisi sydäntä raastavalle seurustella rakkaan ihmisen kanssa ja tietää, että suhde tulee ennemmin tai myöhemmin päättymään tietyn asian vuoksi eroon. 

Hyvää pohdintaa, kiitos. Samoilla linjoilla. Itseä pitää kuunnella.

Yhteisasuminen tulisi olemaan takuulla vaikeaa. Toisen vanhemman kanssa ei olisi edes yhteistä kieltä. Tälläkin hetkellä vanhempi elää täysin poikansa kautta. Puheluita on useampi päivässä. Olen yrittänyt herätellä miestä miettimään myös omaa onnellisuutta (en puhu nyt vain tästä tilanteesta) mutta ei näe kuviossa metsää puilta.

Onhan tämä ajoittain raastavaa. Ehkä sydämeni ei tässä ole täysin mukana, koska ero on ilmiselvä asia. Minä olen tehnyt selväksi etten tule ikinä pyytämään häntä tekemään valintaa tällaisessa asiassa, vasn että erotaan. Mies tosin luulee että muutan mieleni, mutta olen painottanut etten muuta. Kyllähän tässä miettii, että mikä järki hommassa.

Ap

Ei onnistuisi meillä. Anoppi on niin täräkkä täti, etten kestäisi. Sanoa täräyttää ihan suoraan. Sota tulisi.

Up