Onko sukulaisista pakko ”tykätä” tai edes tulla heidän kanssa toimeen?

Verenhän sanotaan olevan vettä sakeampaa. Minä kuitenkin alan olla sitä mieltä, ettei minun enää tarvitse tullaan äitini puolen sukulaisten kanssa. Ollenkaan.

He ovat loukanneet minua supisemalla selkäni takana ja ovat itse asiassa syrjineet minua siitä asti, kun olin lapsi. Kun olen aikuistunut, ovat he jokainen muita sisartenlapsia kohtaan oikeita pyhimyksiä, mutta minä olen se mustalammas.

Olen ainoa sisartenlapsista, joka on yliopistossa. Ainoa, joka on käynyt lukion. Ainoa serkuskatraasta, joka on koskaan menestynyt missään ja saanut kehuja eskarista lähtien. Ja silti en koskaan ole kehuskellut tai puhunut tällaisista asioista ääneen, en ole verrannut, eli en ole käyttäytynyt moukkamaisesti tai alentuvasti.

Äitini ei puolusta minua, ei ole oikeastaan kenenkään puolella. Eikä hänen tarvitsekaan, pärjään tämän asian kanssa yksinkin.

KUNHAN ei tarvitsisi nähdä tätejäni ja enojani jouluna eikä juhannuksena.

Eli: voinko kieltäytyä tapaamasta heitä? Voinko sanoa valehtelematta, etten halua olla missään kontaktissa? Onko ok jättäytyä ulkopuolelle, varsinkin kun sinne on niin kovasti koko ajan työnnetty?

Onko teillä esimerkkejä miten olette itse ratkaisseet vastaavat hiljaiset draamat?