Soitteleeko äitisi sinulle päivittäin, sinä aikuinen nainen?

Onko ap sun isä kuollut? Mun molemmat vanhemmat on elossa, en tiedä kuinka kauan vielä mutta soittelevat useasti. Ei onneksi päivittäin. Kyllä minunkin vanhemmat elää mun ja aikuisten lasteni kautta.

Ei, mutta whatsappailemme aika lailla joka päivä. Silloin kun ei ollut lapsia tahti oli vähän harvempi, nyt haluaa mielellään lasten kuulumisia.

Vierailija kirjoitti:

Onko ap sun isä kuollut? Mun molemmat vanhemmat on elossa, en tiedä kuinka kauan vielä mutta soittelevat useasti. Ei onneksi päivittäin. Kyllä minunkin vanhemmat elää mun ja aikuisten lasteni kautta.

Isäni ei ole kuollut, mutta erosivat äitini kanssa jo kymmeniä vuosia sitten.

Ap

Ei onneksi. Olen 24 ja sisarukseni (19 & 17) asuvat vielä kotona. Äiti soittaa ehkä kerran viikossa

Ei soita, eikä viestittele. Koskaan ei tiedä missä päin maailmaa huitelee.

On sinänsä tuttua, oma äiti elää vahvasti minun ja sisareni ja hänen lastensa kautta. Jäi leskeksi isämme kuoltua jo vuosia sitten eikä ainakaan mitään vakituista miessuhdetta ole ollut sen jälkeen, ehkä ei minkäänlaista. Jäi jo eläkkeellekin.

Kyllä mielelläni puhelimessa juttelenkin, mutta olen sanonut että en joka päivä ehdi enkä jaksa. Ajattelen että on parempi vetää rajoja hyvissä ajoin kuin odottaa että itseltä menee hermot. Itse voi tehdä siinä parhaansa että yrittää olla mahdollisimman ystävällinen, mutta ei pidä ajatella olevansa vastuussa toisen aikuisen ihmisen tunteista ja elämänsisällöstä. Yksin asumaan jäänyttä ihmistä ei tietenkään pidä hylätä, mutta hänen pitää myös itse löytää tapoja hankkia täytettä elämäänsä.

Ja ihan hyvin äitikin tekemistä keksii ja pärjäilee, vaikka joskus huonompina päivinä surkutteleekin "turhaa" elämäänsä ja sitä miten "kukaan ei tarvitse häntä". (Ei teknisesti ottaen tarvitsekaan, mutta äiti ei ihan ymmärrä että ihmissuhteissa ei ole siitä tarvitsemisesta kysymys.) En vähättele mitään tunnetiloja, mutta en myöskään ota niitä sillä tavalla liian vakavasti, että alkaisin kuvitella ja pelätä että äiti on niin surkeana koko ajan jos en ole aina saatavilla. Kuitenkin hän ison osan ajasta touhuileekin ja on tyytyväinen kun saa asioita aikaiseksi.

Ei soittele mutta viestittelee päivittäin kuulunmmisia kysellen perheemme whatsapp ryhmäss. En yhtään jaksaisi joka päivä selostaa tekemisiäni ja se tuntuu todella pahalta sekä tekee huonon omantunnon. Joskus olen ärähtänytkin ja nykyisin minusta sanotaan sitten että "siltä ei kannata kysellä mitään, hermostuu vaan". Ihanaa on että on välittävät vanhemmat ja yhtälailla minäkin välitän perheestäni mutten jaksaisi päivittäistä yhteydenpitoa.

Minä olen äiti, joka tytär 30 vee. Molemmin puolin soitellessa, kysytään, onko toisella aikaa jutella. Aina ei ole, ja se on ihan ok. Ei soitella läheskään joka päivä mutta viestitellään tiheään, joskus vain kuvilla sienisaaliista, lapsista (siis hänen lapset) jne.

Olen aina uskonut, että onnellisella äidillä on onnelliset lapset ja elänyt myös omaa elämää jo silloin, kun lapseni olivat pieniä. Tytär on minulle tärkeä, mutta ei suinkaan ainut hyvä ja tärkeä ihmissuhteeni.

Voit ihan itse määritellä kuinka paljon pidät yhteyttä. Nyt kuulostaa siltä, että äitisi määrittelee asian.

Käyttää tehokkaita keinoja sinun sitomiseesi itseensä- kuolemalla puhuminen ja ”ei ole muuta elämää” Kuin te lapset. Manipuloi teitä itseensä kiinni.

Einole normalaalia siinä kohtaa ja varsinkin, jos lapsi ilmaisee, kuten olet tehnyt, että et halua joka päivä soitella. Ihmissuhteisiin kuule se, että osaa antaa toiselle tilaa, tämän sitä kaivatessa, eikä ripustautuminen tee hyvää.

Hän ei sitä lopeta, hän ei muutu.

Jos haluat tilaa, vedä rajat. Et vastaa puhelimeen, muulloin kun se sinulle sopii. Hän tietysti loukkaantuu ja koittaa saada sinut takaisin ”ruotuun”, voi keksiä mitä erikoisimpia keinoja tähän, mutta suosittelisin katkaisemaan napanuoran ja elämään omaa elämää. Tämä ei tarkoita vanhemman hylkäämistä, vaan rajallista kanssakäymistä, sinun ehdoilla myös.

Jospa vaan vastaisitte kerran viikossa.