Voisko sellainen ihminen jolla on tarkka psykologinen silmä
ansaita sillä ominaisuudellaan jotenkin rahaa? Jossain semmoisessa duunissa mikä ei vaadi myymistä, huijaamista eikä pitkää koulutusta (esim. psykologi).
Kommentit (17)
jossa ihmeteltiin miksei porukat karanneet. Mä laitoin siihen oikeastaan ekana yhden selityksen ja nyt sit huomaan iltiksen sivuilta että olin oikeassa. Ylipäänsä pystyn hyvin päättelemään motiiveja ihmisten toiminnan takana.
ja silloin on mahdollista työskennellä esim. pariterapiassa, perheterapiassa tai vastaavantyyppisissä tehtävissä.
Tottakai tarkkaa psykologista silmää voi käyttää myös monissa muissa ammateissa hyödyksi. Tai elämässä ylipäätään.
Ja tulipa muuten mieleen, että kun Tanja ja Olli Saarela menivät naimisiin, ennustin täällä liiton kestoksi noin puolitoista vuotta. Ja just niin kauan se sit käsittääkseni myös kesti, ennen kuin laitettiin eropaperit vetämän. Nyt sitten ovat palanneet yhteen, mutta aika hyvin, vai mitä ;). ap
Pari tulee sisään, ja ap paukauttaa, " ja teille veikkaan kaksi vuotta avioliittoa, sitten tuo ilmiselvä pettäjäsika menee huoriin, ja sulle hyvä emäntä tulee masennus. Seuraava!"
Vierailija:
Pari tulee sisään, ja ap paukauttaa, " ja teille veikkaan kaksi vuotta avioliittoa, sitten tuo ilmiselvä pettäjäsika menee huoriin, ja sulle hyvä emäntä tulee masennus. Seuraava!"
Joo, kuulostaa hyvältä. Muuten, silloin kun oli se Sinkkuäidille sulhanen mä en edes katsonut koko ohjelmaa kertaakaan ja silti tiesin jonkun kolmen sekunnin kanavasurffauksen perusteella että Reetan sulhossa on jotain isosti mätänä (vrs. ihana mies -hehkutus täällä). Sit näin pätkän jossa Reeta kertoi jostain kamalasta hotelliyöstä jolloin mies oli vetänyt kännit ja huoritellut ja silloin ajattelin että mitäs mä sanoin...
ap
olin ihan äimänä siitä että suurin osa ihmisistä oli sitä mieltä että se oli aito. Mä tiesin että sen on epäaito parin ekan " repliikin" jälkeen.
Vierailija:
Hih, et vain ole S..., kuulostat vain ihan mun kaverilta. :)
...vai pessimismistinen skeptikko? Ootko joskus bongannut jotain positiivista tarkalla psykologisella silmälläsi?
Vierailija:
...vai pessimismistinen skeptikko? Ootko joskus bongannut jotain positiivista tarkalla psykologisella silmälläsi?
Mutta positiiviset jutut on paljon tylsempiä. Tyyliin äiti Teresa on hyvä ihminen :).
Vierailija:
Voi edetä urallaan, usein siisnä tarvitaan hyvää psykologista silmää esim. esimiesasemiin, jos sitä tarkoitat.
Mieleeni tuli lukiessani Voicen muka pettämisen paljastumista koskevaa ketjua, että jos yhdeksän kymmenestä ei tajua että juttu oli huijaus edes kuunneltuaan koko stoorin läpi ja keskustelun feikkiys oli minulle täysin selvää jo parin ekan lauseen jälkeen, niin eikö tuontapainen ymmärtäminen sujuu multa jotenkin luonnostaan? Olis kiva jos olis jossain hyvä vaivattomasti, eikös sellaista kannattaisi käyttää hyväkseen. Mut eipä taida olla tälle kaupallista sovellusta keksitty.
Vierailija:
Ja tulipa muuten mieleen, että kun Tanja ja Olli Saarela menivät naimisiin, ennustin täällä liiton kestoksi noin puolitoista vuotta. Ja just niin kauan se sit käsittääkseni myös kesti, ennen kuin laitettiin eropaperit vetämän. Nyt sitten ovat palanneet yhteen, mutta aika hyvin, vai mitä ;). ap
Siihenhän niiden suosio perustuu että ennustaja osaa sanoa ne jutut mitä soittaja odottaa, eikä siihen että näkisi oikeasti toisen tulevaisuuden.
On menestynyt yrittäjänä ja käyttää tätä kykyään lähinnä myyntityössä omassa liikkeessään. Sieltä harva kävelee ulos ostamatta mitään kun mies aina sanoo niille just sen mitä haluavat kuulla.
Huomasin kyllä että ap viestissä sanottiin ettei myymistä, ajattelin silti kertoa.
elämässä vai vaan vain vieraiden julkkisten suhteen?
Jos on ihan oikeasti on siitä hyötyä missä tahansa alalla, jossa olet tekemisissä ihmisten kanssa.
Jos jälkimmäinen voit kai myydä juttuja juorulehdille jo etukäteen, tuskin muuta hyötyä olisi.
Tulen hyvin toimeen asiakkaiden kanssa, varsinkin niiden joita muut ihmiset pitää vaikeina. Muut jutut sitten risoo tässä nykyisessä työssäni ja olen miettinyt että pitäiskö vaihtaa ammattia, ruveta tekemään jotain muuta. En silti ole kovin sosiaalinen ihminen, joten en nauti mistään ylettömästä asiakaspavelusta. ap
Vierailija:
jossa ihmeteltiin miksei porukat karanneet. Mä laitoin siihen oikeastaan ekana yhden selityksen ja nyt sit huomaan iltiksen sivuilta että olin oikeassa. Ylipäänsä pystyn hyvin päättelemään motiiveja ihmisten toiminnan takana.
mitä tarkoitat " tarkalla psykologisella silmällä" ? Esimerkkejä taidoistasi?