Lue keskustelun säännöt.
Todella vapautunut tunne eron jälkeen
Ällistynyt
14.08.2020 |
Tällaiseen en ole törmännyt koskaan ennen. Vähintään olen itkenyt särkyneitä unelmia ja ikävää, jota potenut toista kohtaan. Nyt ainoa tunne on välillä kalvava pelko yksin pärjäämisestä, vaikka tiedän, että pärjään. Ei ole ikävä, ei sureta. Suhde oli äärimmäisen raskas ja tapahtui asioita, jotka eivät objektiivisesti katsottunakaan ole hyväksyttyjä.
Suhteen loppuvaiheessa koin pelkotiloja, äärimmäistä vaillejäämistä ja yksinäisyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, hylkäämistä, välinpitämättömyyttä, tunteideni mitätöintiä, narsistiksi leimaamista, arvostuksen ja kunnioituksen puutetta jne. Tällöin olin äärimmäisen ahdistunut, pelokas ja surullinen. Myös vihainen, todella katkera.
Voiko tämä eroprosessi hoitua henkisellä tasolla näin yksinkertaisesti?
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet ehkä jo suhteen aikana alitajuisesti käsitellyt asiaa. Itselleni kävi samoin, raskaan suhteen jälkeen tunsin vain helpotusta. Erosta jo kolme vuotta, enkä hetkeäkään ole katunut.
Sen sijaan nyt kun erosin reilun puolen vuoden suhteesta, tuntuu että seinät kaatuu päälle ja hukun yksinäisyyteen. Ero tuli itselleni melko lailla puskista, eikä oikein helpota tieto, ettei tuo suhde olisi pitemmän päälle toiminut. Noh kai tästäkin vielä noustaan.
Kyllä ilman muuta, tsemppiä!
Mulla kävi just samoin. Olit halunnut alitajuisesti pois suhteesta. Siksi nyt tuntuu hyvältä.
Mahtavaa että noin käy! Vähän sama tarina, sen enempää erittelemättä, mutta väärinkohdeltu. Tosi sekavat tunteet vielä, vielä olen "nyyhkyti nyy", vaikka järki sanoo toista. Mennään eteen päin päivästä toiseen. Tunnen yksinäisyyttä ja yksinjäämisen pelkoa. Salamannopeita häivähdyksiä voi välillä olla, että jes! pääsin eroon kusipäästä.
Ymmärränkö siis oikein, että sinulla oli eron jälkeen ikävä? Kiinnostaisi ap tietää miten kauan seurustelitte ja miten kauan on erosta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnistunut ero on kuin pääsisi vihdoin eroon siitä rakkaasta lempinojatuolista missä olikin lutikoita.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa että noin käy! Vähän sama tarina, sen enempää erittelemättä, mutta väärinkohdeltu. Tosi sekavat tunteet vielä, vielä olen "nyyhkyti nyy", vaikka järki sanoo toista. Mennään eteen päin päivästä toiseen. Tunnen yksinäisyyttä ja yksinjäämisen pelkoa. Salamannopeita häivähdyksiä voi välillä olla, että jes! pääsin eroon kusipäästä.
Ymmärränkö siis oikein, että sinulla oli eron jälkeen ikävä? Kiinnostaisi ap tietää miten kauan seurustelitte ja miten kauan on erosta?
En ole Ap, vaan ensimmäinen kommentoija. Tilanteesi kuulostaa niin samalta kuin omani. Tiedän ettei suhde olisi toiminut, mies ei ollut valmis sitoutumaan vaikka minusta tykkäsikin, kohteli miten huvittaa, oikeastaan olin hänelle jonkinlainen viihdyke. Silti itken perään vielä, vaikka tiedän että parempi näin. Kyllä me tästä vielä noustaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa että noin käy! Vähän sama tarina, sen enempää erittelemättä, mutta väärinkohdeltu. Tosi sekavat tunteet vielä, vielä olen "nyyhkyti nyy", vaikka järki sanoo toista. Mennään eteen päin päivästä toiseen. Tunnen yksinäisyyttä ja yksinjäämisen pelkoa. Salamannopeita häivähdyksiä voi välillä olla, että jes! pääsin eroon kusipäästä.
Ymmärränkö siis oikein, että sinulla oli eron jälkeen ikävä? Kiinnostaisi ap tietää miten kauan seurustelitte ja miten kauan on erosta?
En ole Ap, vaan ensimmäinen kommentoija. Tilanteesi kuulostaa niin samalta kuin omani. Tiedän ettei suhde olisi toiminut, mies ei ollut valmis sitoutumaan vaikka minusta tykkäsikin, kohteli miten huvittaa, oikeastaan olin hänelle jonkinlainen viihdyke. Silti itken perään vielä, vaikka tiedän että parempi näin. Kyllä me tästä vielä noustaan!
Kyllä. Oma exäni on oikeasti ihan sekaisin ja luultavasti piittaamaton moraalisäännöistä. Mutta silti mukamas, jos oltais jatkettu, niin olisi tavoille oppinut (ajatukseni sanoo). Mutta eihän tuo pidä edes paikkaansa! Huoh.
Kauankos sinulla on erosta? Itse siis jätin..
Nostoo! Heti ensimmäisenä aamulla tuli eroasiat mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun lopulta erosin kymmenen vuotta kestäneestä avioliitosta, niin tuntui kuin valtava taakka olisi pudonnut harteilta. Viimeiset vuodet olivat olleet niin raskaita, että kun ensimmäisenä iltana omaan asuntoon muuttamisen jälkeen istuin sohvalle niin aloin vain itkeä.
Väsymyksestä, pettymyksistä, vaikeuksista, peloista.......vaikka mistä. Nukahdin itkuun.
Sitten aamulla nousin ylös ja aloitin uuden elämän rakentamisen.
Minusta tuntuu, että itkin vääryyksiä jo suhteen aikana. Muistan lukemattomia kertoja, kun asiat menivät todella väärin ja minun täytyi vaan kestää kaikki. Koin äärimmäistä vihaa, joka lopulta muuttui itkuksi.
Voihan se mennä niinkin, että en enää rakastanut miestäni ja kävin tätä toista henkistä prosessia (sairas puoliso ja parisuhde) läpi jo suhteessa. Enhän minä kuukausiin enää halunnut toista koskettaa, saatika harrastaa seksiä hänen kanssaan. Ahdisti mennä kotiin ja ylipäänsä olla samassa tilassa toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos suhde oli huono niin helpotus on looginen reaktio. Minullakin oli todella vaikea suhde, kauan tehtiin eroa, olin todella ahdistunut ja sain fyysisiä sydänkipuja eksän käytöksen takia. Kun ero sitten tuli, itkin viikon ja sen jälkeen puhkesin kukkaan. Aloin hymyillä pitkästä aikaa ja heräsin jotenkin takaisin eloon. Kaveritkin olivat lähinnä onnellisia minun puolestani. Sukulaiset eivät olleet tienneet mitään ongelmista, joten heille tuli järkytyksenä ero ja sitä yllättävän pian seurannut uusi parisuhde. Se oli sinänsä harmi, sillä puolisoni sai laastarin leiman alkuun, mutta lopulta varmaan huomasivat sukulaisetkin että sovittiin uuden kanssa paremmin yhteen.
Itse erosin siinä vaiheessa, kun parisuhteessa oli vielä romanttista rakkautta, siis seksiäkin - sehän se suhteen liima olikin. Olin vaan todennut miehen epäluotettavaksi. Ehkä oma vikani tässä on ylianalysointi, asiat pyörii lähinnä ajatuksissa. Pitäisi tulla enemmän tunnetta mukaan.
#6,9
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ihan fyysisesti tunsin painon putoavan harteilta kun olin exälle sanonut, että nyt riittää.
Suhde oli miehen taholta lähinnä raivostumista pikkuasioista, ryyppäämistä ja ainaista anteeksipyytelyä kun taas kerran meni yli. Yli kolme vuotta sitä kuitenkin viitsin katsella.
Muistan hautaan asti sen rauhan, tyyneyden ja vapaan olon kun jäin sohvalle istumaan miehen lähtiessä ovet paukkuen pois.
Kertaakaan en itkenyt eron jälkeen, olin henkisen työn tehnyt jo kuukausia aiemmin.
6,9 jne. lähti suhteesta siis reilun vuoden jälkeen. Enemmän varmaan "itken" asioita asioina kuin miehen perään sinänsä - hänellähän oli jo toinen valmiiksi katsottuna, petti kuitenkin tätä uuttaa minun kanssani ja kaikkea muuta sellaista että kuka nyt oikeasti haluaisi olla sellaisen kanssa!
18 vuotta liittoa takana, jossa hyvä alku oli jo vuosia takana. Tilalle oli tullut miehen tissuttelu joka sitten meni joka vuosi hiljalleen huonompaan suuntaan. Kunnes olin koko ajan ahdistunut ja nurkkaan ajettu. Mitään läheisyyttä tai luottamusta ei ollut ollut enää noin kolmeen vuoteen, ja eroajatukset olivat käyneet mielessä viikottain. Vain lapsi piti minut yrittämässä. Lopulta tein päätöksen tempaista itseni irti kerrasta, ja tein sen myös lapsen hyväksi. Päätin että hän tulee kasvamaan raittiissa ja turvallisessa kodissa.
Hetkeäkään ei ole tarvinnut katua, helpotus oli valtava ja itkin helpotuksesta. Meni jonkun aikaa etten säpsähtänyt ääniin ja uskoin että olen rauhassa omassa kodissa.
Suvulta olin häpeän takia peitellyt ongelmaa, joten se tuli heille yllätyksenä. Myös siksi uusi raitis kumppani sai ensin laastarin leiman. Nyt on jo sukulaisetkin sanoneet miten mukava hän on. Meillä on jo monta vuotta ollut lämmintä, luottavaista, turvallista ja helppoa. En tiennyt että suhde voi oikeasti olla helppo.
Tosiaan hetkeäkään en ole katunut enkä varsinkaan ikävöinyt. Surrut kyllä, lähinnä sitä millaiseksi joskus nuorena toivoin sen elämän yhdessä muotoutuvan, vanhenemisineen ja mummoloineen. Mutta se oli unelma ja todellisuus osoittautui olevan muuta.
Kyllä helpotus voi olla ihan pysyvä olotila.
Kun erosin toimimattomasta suhteesta henkisesti väkivaltaisesta avopuolisosta itkin suhteen loppuaikana paljon ja mietin, uskallanko erota. Kun uskalsin, en itkenyt enää kertaakaan vaan olin helpottunut ja aloitin uuden elämän suoraan miettimättä enää vanhaa. Olin tehnyt sen eteen kaiken voitavani eikä se toiminut.
Olet ehkä jo suhteen aikana alitajuisesti käsitellyt asiaa. Itselleni kävi samoin, raskaan suhteen jälkeen tunsin vain helpotusta. Erosta jo kolme vuotta, enkä hetkeäkään ole katunut.
Sen sijaan nyt kun erosin reilun puolen vuoden suhteesta, tuntuu että seinät kaatuu päälle ja hukun yksinäisyyteen. Ero tuli itselleni melko lailla puskista, eikä oikein helpota tieto, ettei tuo suhde olisi pitemmän päälle toiminut. Noh kai tästäkin vielä noustaan.