Kertokaa kauhutarinoita!

Vessassa haisi pahalta. Ihan kuin pahahenki olisi siellä vaanimassa uhriaan. En uskaltanut katsoa peiliin.. jospa se kakkademoni olisi katsonut sieltä minua silmiin ruskeilla silmillään. Hrrrr!

Pieni tyttö havahtui yöllä siihen, että hänen äitinsä kutsui häntä alakerrassa. Kun hän lähti kävelemään kohti rappusia, vetäisi hänen äitinsä hänet omaan makuuhuoneeseensa ja kuiskasi: "Minäkin kuulin sen."

Heräsin yöllä rapinaan säkyni alla, katsoin sinne ja siellähän minä olin.

Vierailija kirjoitti:

Heräsin yöllä rapinaan säkyni alla, katsoin sinne ja siellähän minä olin.

Minäkin olin siellä.

Vierailija kirjoitti:

Pieni tyttö havahtui yöllä siihen, että hänen äitinsä kutsui häntä alakerrassa. Kun hän lähti kävelemään kohti rappusia, vetäisi hänen äitinsä hänet omaan makuuhuoneeseensa ja kuiskasi: "Minäkin kuulin sen."

Mä oon kyl tuon tarinan lukenut niin, että tuo toinen äidin ääni kuuluu kaapista. Eikä kukaan vedä ketään mihinkään. Nämä parin lauseen kauhutarinatkin kyllä osaa olla pelottavia :D

Kun asuin pienenä Teksasissa, näin toistuvasti samaa unta. Unessa kävelin kotikaupunkini katua pitkin ja mies käveli minua vastaan. Joskus hän oli vanhempi ja joskus nuorempi. Hänellä ei ollut aina samoja kasvoja, mutta tiesin että hän oli sama mies. Hän läheni ja läheni, ja minulla oli tunne että jotain pahaa tapahtuisi, mutta heräsin aina ennen kohtaamistamme. Herätessäni olin kauhuissani. Eräänä yönä unessani, me vihdoinkin kohtasimme ja minä puhuin hänelle.

"Mikä sinun nimesi on?"

Hän sanoi, "Olen Sammy."

Sitten heräsin ja olin niin peloissani etten voinut enää mennä nukkumaan. Menin siskoni huoneeseen ja sanoin: "Voisinko tulla nukkumaan viereesi? Näin painajaista."

Siskoni sanoi, "Oliko se Sammy?"

"Mitä sanoit? Miten tiedät Sammyn?"

Siskoni vastasi, "En tiedäkkään. Mutta sinä toit juuri hänet kanssasi huoneeseen."

Laitoin valot päälle ja huomasin että siskoni nukkui.

Vierailija kirjoitti:

Kun asuin pienenä Teksasissa, näin toistuvasti samaa unta. Unessa kävelin kotikaupunkini katua pitkin ja mies käveli minua vastaan. Joskus hän oli vanhempi ja joskus nuorempi. Hänellä ei ollut aina samoja kasvoja, mutta tiesin että hän oli sama mies. Hän läheni ja läheni, ja minulla oli tunne että jotain pahaa tapahtuisi, mutta heräsin aina ennen kohtaamistamme. Herätessäni olin kauhuissani. Eräänä yönä unessani, me vihdoinkin kohtasimme ja minä puhuin hänelle.

"Mikä sinun nimesi on?"

Hän sanoi, "Olen Sammy."

Sitten heräsin ja olin niin peloissani etten voinut enää mennä nukkumaan. Menin siskoni huoneeseen ja sanoin: "Voisinko tulla nukkumaan viereesi? Näin painajaista."

Siskoni sanoi, "Oliko se Sammy?"

"Mitä sanoit? Miten tiedät Sammyn?"

Siskoni vastasi, "En tiedäkkään. Mutta sinä toit juuri hänet kanssasi huoneeseen."

Laitoin valot päälle ja huomasin että siskoni nukkui.

Hui saakeli :D

Laittaessani lastani nukkumaan, hän sanoi minulle:

- Isä, voitko katsoa sänkyni alle? Ettei siellä ole mörköjä.

Katsoessani sängyn alle, näen hänet sängyn alla peloissaan:

- Isä, joku on sängyssäni.

Pitkän ja rankan työpäivän jälkeen tulin väsyneenä kotiin ja näin vaimoni rauhoittelevan lastamme. En tiedä kumpi oli karmeampaa, kuolleen vaimon ja kuolleen lapsen näkeminen vai se, että joku oli tuonut ruumiit asuntooni. Hyrr

3. persoonani kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin yöllä rapinaan säkyni alla, katsoin sinne ja siellähän minä olin.

Minäkin olin siellä.

Oliko tämä yksi niistä kerroista, jolloin tuli empiirisesti todistettua että farkut jalassa nukkuminen aiheuttaa päänsärkyä?

Haju tuli ennen pierua, pieraisin vuorokauden kuluttua hajusta joka edelleen leijaili samassa tilassa, kun pieraisin haju loppui

Hallitus jatkaa vielä viisi vuotta.

Viimeinen asia jonka näin, oli herätyskellossa vilkkuva aika 12:07. Sen jälkeen hän painoi pitkät ja mätänevät kyntensä selkääni pitkin, tukahduttaen toisella kädellä huutoni. Istuin sängylläni helpottuneena että se oli vain uni, kunnes katsoin herätyskelloani. 12:06. Kuulin komeroni oven avautuvan.

Koirallani on tapana nuolla varpaitani pöydän alla. Nostin katseeni ja näin; koira oli toisessa huoneessa ja tuijotti minua jähmettyneenä.

Olin ollut hereillä tunteja. Kello oli 5.30, enkä voinut tehdä mitään. Tiedätkö, mikä oli pahin asia? Olin samassa huoneessa kuin vanhempani. He katsoivat minua, enkä voinut kuin katsoa takaisin ja yrittää olla huutamatta tai itkemättä. Heidän silmänsä olivat tarkentuneet minuun, heidän suunsa olivat auki. Ilmassa leijui vahva veren haju ja olin lamautunut pelosta.

Jos antaisin mitenkään olettaa, etten ollut enää unessa, kuolisin. Minä kuolisin, ja kukaan ei voisi minua pelastaa. Olin yrittänyt keksiä tietä ulos, mutta ainut ideani oli kiirehtiä huoneeni ovelle, sitten ulko-ovelle, ja huutaa apua. Se oli tyhmä idea, mutta jos jäisin tänne, en tiedä mitä tapahtuisi. Varmasti kuolisin, eikö niin? Se odotti, että heräisin näkemään sen mestariteoksen.

Tämä olisi varmasti viimeinen rauhallinen hetki elämässäni vähään aikaan, joten antakaa minun kertoa mitä tapahtui.

Noin kolme tuntia sitten kuulin huutoja toiselta puolelta taloa. Nousin katsomaan, mitä siellä tapahtui, mutta kun avasin huoneeni oven, näin, että käytävä oli täynnä veriroiskeita. Kompuroin takaisin sänkyyn, piilouduin peiton alle ja yritin vakuuttaa itseäni takaisin uneen, että tämä oli vain hyvin todentuntuinen uni.

Mutta sitten kuulin, kuinka huoneeni ovi avautui. Olin kauhuissani oleva lapsi, joten tietenkin kurkistin peiton alta, jotta näkisin mitä huoneessa tapahtui. Näin jonkin kiskovan kuolleita vanhempiani huoneeseen. Se ei ollut ihminen. Se oli karvaton, sillä ei ollut silmiä eikä vaatteita. Se käveli kuin luolamies, selkä köyryssä, kun se kiskoi vanhempiani. Mutta se olento oli paljon viisaampi kuin luolamies: se tiesi, mitä oli tekemässä.

Se otti isäni ensin ja asetteli hänet sänkyni reunalle, laittoi hänet katsomaan minuun päin. Sitten se laittoi äitini tuolille ja siirsi sitä kunnes myös äitini katsoi minuun. Sitten se alkoi hieroa käsiään seinään, piirsi symbolin, jota en ikinä ole nähnyt uudestaan, jota en ole pystynyt löytämään tähän päivään saakka. Se teki jotain, mitä se luultavasti kutsuisi mestariteoksekseen, ja kirjoitti sen jälkeen seinään jonkin viestin, jota en silloin pimeydessä pystynyt lukemaan.

Sitten se raahasi itsensä sänkyni alle ja asettui odottamaan hetkeä, jolloin iskeä.

Tämä tapahtui kolme tuntia sitten. Pelottavinta oli, että silmäni olivat nyt tottuneet pimeään, ja voisin lukea viestin seinällä. En halunnut, koska se oli niin kamalaa, mutta minusta tuntui, että minun oli pakko nähdä se ennen kuin kuolisin.

Niimpä avasin silmäni uudelleen ja luin viestin hirviön mestariteoksen vieressä:

"Tiedän, että olet hereillä."

Noi ikivanhat jutut kiertää ettekö keksi mitään uutta!

😱👻

Lopettakaakunetteosaa kirjoitti:

Noi ikivanhat jutut kiertää ettekö keksi mitään uutta!

Voithan sinäkin kertoa meille jotain :) Tarkoitus olisi, ettei käytäis tällaisia keskusteluja tässä ketjussa vaan keskitytään otsikkoon.

Puhelimessani oli kuva minusta jossa nukun.

Asun yksin.

Kerran vahtimani viisivuotias sanoi, että vieressäni sohvalla istui Jacob-niminen mies, joka oli pukeutunut putkimiehen asuun. Kun hän näki säikähdyksen kasvoiltani, hän lohdutti minua: "Älä pelkää, Jacobilla ei ole edes käsiä."