Lapset ovat tiukoilla päiväkodissa - nyt on faktaa!

Lama kolkuttaa ovella ja kunnat tulevat olemaan ahdingossa. Jos silloin, kun meni hyvin ja rahaa tuli ovista ja ikkunoista, ei tehty asioille mitään, ei tehdä taatusti tässäkään tilanteessa! Minua todella pelottaa, mihin tämä kaikki johtaa. Valtio on tukenut miljardeilla yrityksiä, jotka ovat sijoittaneet rahansa ja menettäneet ne. Valtio joutuu tukemaan taas, kun vienti takkuaa. Mutta valtio ei tue riittävästi kuntia (tai sitten kunnat eivät kohdenna rahoja oikein), jotta saataisiin inhmilliset olot päiväkoteihin ja kouluihin!



Todellakin! Milloin pidetään se mielenosoitus? Jos äidit ja isät eivät puolusta lastensa oikeuksia, kuka sitten? Ja tämähän on loistava foorumi asian ajamiseen!

Verotustahan on nyt koko ajan vain laskettu. Kunnallisia palveluita ajetaan alas voimallisesti. Päättäjät ovat pääasiassa sen ikäisiä, ettei heillä ole pieniä lapsia -keski-ikäisiä ukkoja- joita ei pätkääkään kiinnosta laittaa rahaa hoivaan.

Mutta eipä nuo perhepäivähoidossakaan aina.. tuossa naapurissa yksi joka ei lapsille edes keinussa vauhtia anna, on sellainen juro akka jolta ei hymy irtoa.



Itse olin kans aina sitä mieltä ettei alle 3-vuotias voi olla hyvä päiväkotiin. Mutta nuorimmaiseni oli sitten 2-vuotias. Oli jotenkin loogista viedä hänetkin päiväkotiin, jonne meni isovelikin.



Professorien sanat eivät valitettavasti mene niiden korviin joiden pitäisi: Kunnan päättäjien. Päiväkotien ryhmäkoot ovat liian isoja, mutta kunta voi päättää, satsaako se henkilökuntaan...tuskin.

Kannattaisi kuunnella kun asiantuntija puhuu viisaita.



Tuttavapiirissänikin on monia näitä 2-vuotiaita virikehoidossa kävijöitä, tuntuui han käsittämättömältä. Nyt olenkin alkanut ajatella että ehkä he ovat sitten näitä ongelmaperheiden lapsia joiden on parempi olla hoidossa kuin kotona. Niin ainakin minä tästä lähtien ajattelen kaikista hoidossa käyvistä lapsista joiden äiti tai isä on kotona.

Kyllähän sen sanoo maalaisjärkikin että 12 lapsen ja 3 hoitajan ryhmä ei ole hyväksi 1 vuotiaalle. Kyllä, joskus näin on pakko tehdä, mutta päiväkoti ei vaan ole pienen paikka. Pitäisi kehittää muita hoitomuotoja, perhepäivähoitoa, hoitajia kotiin, kimppahoitajaa (esim. 2-3 perhettä palkkaa hoitajan) pienentää päiväkotien ryhmiä (taloudellisesti ei varmastikaan ole mahdollista)...



Kunpa nämä äidit jotka vievät alle 3v virikehoitoon kun itse ovat kotona vauvan kanssa tajuaisivat pitää lapsensa kotona. Ja kyllä, olen itse 2v uhmiksen ja 3kk vanhan vauvan kanssa kotona, ja oishan se helppoa viedä isompi hoitoon, mutta nytkin kun "leikkivät " tuossa yhdessä, tajuan että tämä on ainoa oikea ratkaisu, kaikkien kannalta.

"Alle kolmivuotiailla tulisi olla subjektiivinen oikeus kasvaa kotona. Älyllinen rehellisyys edellyttää sen toteamista, että lapsi ei tätä oikeutta tarvitse, mutta yhteiskunta ja työelämä tarvitsevat, sanoo Keltikangas-Järvinen."



"Professoria häiritsee se, että päivähoitoa puolustellaan asioilla, jotka eivät oikeasti ole sidoksissa päivähoitoon: esimerkiksi kavereilla, pihalla leikkimisellä ja ongelmaperheiden auttamisella."

Totta on että ei siinä paljon äidin huomiota saanut. Kyllä siinä isommat kasvatti miten kasvatti. Olen toiseksi nuorin että synnyin automaattisesti siihen isoon ryhmään.



Niin isästä tässä Keltikankaan lausunnossa ei mainita, että en minäkään sitten viitsi mainita.



Mutta se että kaikki pannaan naisen harteille lapsen varhaiskehityksen turvaamiseksi on painostavaa. Naisen tulee venyä kuinkuminauha. Ja jos kaikki menee perseelleen lapsen kehityksessä. Lapsesta tulee aikuinen häirikkö, niin vika on tietysti äidissä/naisessa.

MELUN haittaavan lapsen älyllistä kehitystä.

Ja monen sadan muun lapsen osalta. Heitetäänkö nämä lapset roskiin ja yritetään uudelleen ? Ärsyttävää jälkiviisastelua, kun tilanne on nyt ollut näin viimeset 20 vuotta.



Keltinkangas kertoo meille miten asioiden ehkä pitäisi olla, mutta mitäs nyt tehdään, kun tilanne on kuitenkin Keltinkankaan vaahtoamisesta huolimatta pysyy samanlaisena vuodesta toiseen. Mitä helvettiä näiden lasten kanssa nyt tehdään, kun töissä on pakko istua 8 tuntia. Osa-aikaisuudet yms. on ihan utopiaa.

ja ollaan vaikka itse kotonaa! Näinkin moni nykyisin tekee, valitettavasti. Ja tätä näkökantaa vielä jotkut puolustelevat. Lapsen subjektiivinen oikeus kotiin, koska päättäjät uskaltavat ottaa asian esiin? Päivähoitopaikka vain niille, jotka ovat töissä tai opiskelevat, eli joilla siis on oikeasti tarve hoitopaikkaan. Silloin hoidon ymmärtää. Näinhän asia oli vielä 90-luvulla.

Ja jos kaverit, kavereilla, pihalla leikkiminen ja ongelmaperheiden auttaminen ei ole sidoksissa päivähoitoon, niin mikä sitten?



Onko tällä Keltikankaalla itsellään lapsia ollenkaan. Ihme todellisuudesta vieraantunut paasaaja.

Kelttikangas yrittää etsiä ratkaisuja ja vaatii yhteiskunnalta ja päättäjiltä oikeita päätöksiä: pienempia ryhmäkokoja, enemmän perhepäivähoitoa. Ei hän syytä vanhempia.



Vaahtoamista en tekstissä näe. Kelttikangas ainoastaan toteaa näkemyksensä tutkimustulosten perusteella.

päivähoitoa noin yleensä, siis sen laatua. Kun todellisuus on, että laatu vaihtelee todella paljon, ja koko ajan on menty huonompaan suuntaan.



Musta olisi kanssa mielenkiintoista saada laskelmat siitä, kuinka paljon maksaa lasten "ajaminen" erityislapsiksi noilla epäinhimillisillä olosuhteilla. Ei voi sekään kovin halpaa olla.

mieltä. Mutta kun omat lapset ovat käyneet tämä kauhutarhamankelin läpi ja ovat jo kouluiässä, eli meidän lasten osalta juna meni jo. Pienemmät ryhmäkoot tuleviaisuudessa ei auta meitä enää.



Niin mitä minä näille pilalle menneille lapsille nyt teen ? Tiedän, ettei Keltinkangas syytä vanhempia, mutta ei tuota näin jälkikäteen ole kauhean kiva kuulla, että omat ratkaisut ovat menneet täysin pieleen.

Keltikangas-Järvinen painottaa, että päivähoidon ratkaisut ovat yhteiskunnan ratkaisuja. Hyökkäilyt toisia vanhempia vastaan tulisi lopettaa ja suunnata keskustelu päivähoidon laadun parantamiseen. Nykyisellään laatu on kehno, koska laadun perusmittarit lasten kannalta eli hoitoryhmän koko, hoitajien pysyvyys ja hoitopäivän pituus näyttävät monin paikoin punaista.



Ryhmäkoot ja hoitajien määrät ovat poliitikkojen päätettävissä. Näiden vajauksia ei voi korvata henkilökunnan pätevyydellä, eikä vajauksista pidä henkilökuntaa syyllistää.



Nykyään käytössä on uutta tietoa lapsen aivojen kehityksestä. Jos se saisi sanella, sellainen käsite kuin alle kolmivuotiaan subjektiivinen oikeus päivähoitoon romutettaisiin.



- Alle kolmivuotiailla tulisi olla subjektiivinen oikeus kasvaa kotona. Älyllinen rehellisyys edellyttää sen toteamista, että lapsi ei tätä oikeutta tarvitse, mutta yhteiskunta ja työelämä tarvitsevat, sanoo Keltikangas-Järvinen.



Hänen mukaansa normaali pikkulapsi ei tarvitse kehittyäkseen päivähoitoa. Tarpeellista tai jopa välttämätöntä päivähoito on vain ongelmaperheiden lapsille, joille hoitopaikka tarjoaa esimerkiksi lämpimän aterian ja jopa suojan vanhempien aggressiivisuudelta.



Kehityspsykologiaan erikoistunut professori vastaa, että pahin mahdollinen aika erota äidistä on vierastamisikä eli 9-10 kuukautta. Se järkyttää perusturvallisuutta. Tasan yksi vuotta on parempi, mutta se ei vielä mahdollista siirtymistä suoraan ryhmään.



Lapsen olisi hyvä saada olla vanhempiensa hoidossa noin puolitoistavuotiaaksi. Tässä iässä saavutetaan tietty kiintymyssuhteen vaihe, jolle jatkokehitys rakentuu.



Keltikangas-Järvisen mukaan jokainen kuukausi, jonka ihan pienen lapsen kotona oloa voi venyttää, on lapselle hyväksi, ja jokainen tunti, jonka isomman lapsen hoitopäivästä saa pois, on lapsen etu.



Vuoden, puolentoista ja kolmen vuoden etapit ovat kuin luonnonlakeja. Lapsi käy läpi tietyn psyykkisen kehityksen ja kykenee eri vaiheissa oppimaan eri asioita. Se, mitä hän oppii, ei ole niinkään yhteydessä ympäristön virikkeisiin eikä hoitajien koulutukseen, vaan lapsen aivoihin.



Keltikangas-Järvisen mukaan tämä maturaation käsite tuntuu osalta ammattilaisiakin olevan hukassa.



Noin puolitoistavuotias voi olla erossa ensimmäisestä kiintymyssuhteestaan joitakin tunteja. Äiti voi aloittaa työn, mutta aluksi esimerkiksi kuusi tuntia riittäisi.



Puolitoistavuotias ei ole kypsä ryhmään, vaikka Suomessa pidetäänkin selviönä sitä, että päivähoito tapahtuu ryhmässä ja kodin ulkopuolella. Ryhmä voi olla riskitekijä.



Isoon ryhmään tuikatun puolitoistavuotiaan tuntemuksia on mahdoton saada selville, mutta Keltikangas-Järvisen mukaan samalta saattaisi tuntua länsimaalaisesta kiinalaisella torilla: ihmisiä on valtavasti, et ymmärrä puhetta, yrität löytää tuttuja, ahdistaa

Jos lapselta kysyttäisiin luultavasti hän jäisi mieluummin kotiin kuin aloittaisi päivähoidon.

Tässä infoa "paasaajasta":

http://fi.wikipedia.org/wiki/Liisa_Keltikangas-J%C3%A4rvinen

Onko tällä Keltikankaalla itsellään lapsia ollenkaan. Ihme todellisuudesta vieraantunut paasaaja.

että nuorempi (astmalapsi) on neljän. Sukulaisnaisten syyllistäminen on ollut sai-ras-ta.



Teemme lapsistamme epäsosiaalisia kummajaisia jne.



Täytyypi lähettää kopio postissa...

Keltinkangas kertoo meille miten asioiden ehkä pitäisi olla, mutta mitäs nyt tehdään, kun tilanne on kuitenkin Keltinkankaan vaahtoamisesta huolimatta pysyy samanlaisena vuodesta toiseen. Mitä helvettiä näiden lasten kanssa nyt tehdään, kun töissä on pakko istua 8 tuntia. Osa-aikaisuudet yms. on ihan utopiaa.

Tiedät itsekin, että liioittelet.

Meillä ratkaistiin päivähoidon ryhmäkokojen noustua työ-päivähoito yhdistelmä siten, että lapset aloittivat perhepäivähoidossa pienemmässä ryhmässä. Siirtyivät sitten päiväkotiin, kun olivat 3-4 vanhoja.

Vanhin lapsi oli kotona 3-vuotiaaksi (koska se oli helppo järjestää, opiskelijavanhemmille silloinen kotihoidontuki oli taloudellisesti ok - tosin jo silloin tiedostimme, että niin ei olisi ollut jos olisimme olleet töissä). Toinen lapsi lähti hoitoon samaan aikaan kuin isosisarus, oli silloin 1-vuotias. Tämä aikana, kun pienten ryhmässä oli 12 lasta.

Seuraavat kaksi lasta lähtivät hoitoon reilu vuoden ikäisinä. Toinen oli 1v2kk, toinen 1v3kk - venytimme noita viimeisiä kuukausia, jotta saivat pikkuisen enemmän kasvaa. Toisella oli hoitaja kotona, toinen meni perhepäivähoitajalle. Molemmat sitten päiväkotiin myöhemmin: toinen oli vajaa 4, toinen reilu 3.

Kuopus, viides, oli kotona vajaa kolmivuotiaaksi. Tällä kertaa minulla oli hoitolapsia jonkin aikaa. Hänkin aloitti perhepäivähoitajalla ja siirtyi päiväkotiin täytettyään 4.

Ja ihan hyvä on sekin tieto, että 1v on parempi kuin 9 kk, 1v3kk parempi kuin 1v jne - tuossa iässä niillä muutamalla kuukaudellakin on merkitystä. Ja esim. 2-3 kk sain itse venytettyä hoitovapaata kohtuullisen helposti.

Sinua harmittaisi, jottei Muut tekisi samoja virheitä. Vai vaietako pitäisi? ;-)

Hienosäätöähän tämä kärjistäen on länsimaissa. Meillä ei ole köyhyyttä, nälkää, sotaa ym. muita lapselle traumoja aiheuttavia tekijöitä. Tuskin lapsesi ovat pilalle menneet, tiedät sen itsekin. Silti parantamisen varaa on aina ja jos on tietoa, miksei sitä käytettäisi hyväksi?

Tiedän, ettei Keltinkangas syytä vanhempia, mutta ei tuota näin jälkikäteen ole kauhean kiva kuulla, että omat ratkaisut ovat menneet täysin pieleen.

oli vaikeuksia aloittaa koulu, kun ryhmään sopeutuminen vaati aikaa. Äitiä oli ikävä ja isommat lapset pelottivat.





Päiväkerhot eivät onnistuneet, kun äidin olisi pitänyt olla mukana...



Että eiköhän tässä molemissa ryhmissä ole ne hyvät ja huonot puolet.



Paljon olen minäkin virheitä tehnyt.