Lue keskustelun säännöt.
Mun kanssa haastetaan aina riitaa
10.08.2020 |
Ihan tavallinen keskustelu ja saan sitte kaikki suuttumaan mikähän ihme siinä oikee on🤔 olen erilaisempi kuin muut joo myönnetään mutta kyllä mä mielestäni puhun ihan normaalisti.
Muhun vaan suhtaudutaan kuin vaikeasti vammaisen ja tartutaan jokaiseen sanaan tai lauseeseen, millä äänenpainolla sen sanon.
Tää on tosi raskasta ja masentavaa. Kirjoitan kuin lapsi ja en ymmärrä mitään hienoja sanoja kuten se olis tosi absurdia jne.
Huomaan vaan ettei kukaan tykkää keskustella mun kanssa.
Kommentit (7)
Kyllä isänikin on alkanut puhumaan mulle nyt niinkuin vammaiselle, etunimellä jos olen ihan vieressä jne. Ja sitä toistetaan. Toistetaan tuhat kertaa ja sitten mulla menee hermot. Ymmärrän että asia on mulle tarkoitettu ilman etunimen jatkuvaa käyttämistä. Elämä vammaisena on vaikeaa oikeasti todella vaikeaa ja haastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä isänikin on alkanut puhumaan mulle nyt niinkuin vammaiselle, etunimellä jos olen ihan vieressä jne. Ja sitä toistetaan. Toistetaan tuhat kertaa ja sitten mulla menee hermot. Ymmärrän että asia on mulle tarkoitettu ilman etunimen jatkuvaa käyttämistä. Elämä vammaisena on vaikeaa oikeasti todella vaikeaa ja haastavaa.
Et sinä näiden viestien perusteella ihan niin vammaiselta vaikuta minun mielestäni. Onko sinulla mitään diagnooseja?
No joo, minäkin olin jo valmis tarrttumaan ilmaisuun erilaisempi kuin muut, mutta sitten luin eteenpäin. Jos tuollaisia harrastat puheessanin, en ihmettele että sanoihisi tartutaan. Ei se ole riidanhaastamista vaan kummallisten ilmausten huomaamista.
Onhan niitä viivästynyt motorinen kehitys jne dysmorfisia piirteitä mutta 5vuotiaana luokiteltu normaaliksi. Jouduin menemään pienenä aina hirveän tiukoissa kengissä ja siitä hyvästä mulla on kippura varpaat. Kaikki sukulaisetkin kuulemma aina ihmetteli että eikö jalat tule kipeäksi kun lapsella on noin tiukat ja pienet kengät. Kokoni on 37 eli ihan normaali naisen jalan koko nykyään yhtään pienempi tekee tuskaa kävelystä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä isänikin on alkanut puhumaan mulle nyt niinkuin vammaiselle, etunimellä jos olen ihan vieressä jne. Ja sitä toistetaan. Toistetaan tuhat kertaa ja sitten mulla menee hermot. Ymmärrän että asia on mulle tarkoitettu ilman etunimen jatkuvaa käyttämistä. Elämä vammaisena on vaikeaa oikeasti todella vaikeaa ja haastavaa.
No oletko vammainen vai et? Toisaalta annat ymmärtää ettet olisi, toisalta myönnät olevasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä viivästynyt motorinen kehitys jne dysmorfisia piirteitä mutta 5vuotiaana luokiteltu normaaliksi. Jouduin menemään pienenä aina hirveän tiukoissa kengissä ja siitä hyvästä mulla on kippura varpaat. Kaikki sukulaisetkin kuulemma aina ihmetteli että eikö jalat tule kipeäksi kun lapsella on noin tiukat ja pienet kengät. Kokoni on 37 eli ihan normaali naisen jalan koko nykyään yhtään pienempi tekee tuskaa kävelystä.
Tässä toinen esimerkki kummallisten ilmaisujen ohella, mikä voisi selittää miksi sinun kanssasi keskusteleminen hermostuttaa muita. Miksi selität kengistäsi ja varpaistasi, kun kukaan ei niistä kysynyt eivätkä ne liity kysyttyyn mitenkään?
Kerrotaan vielä että äitini on kovin haastamaan riitaa ja nauttii siitä selkeesti kun oon alistetussa asemassa. Jouduin vastentahtoani viikoksi vammaisten kouluun tutustumaan vaikka olin hakenut Salpaukseen.