Olinko muka epäkohtelias tarjoilijalle?
Olen vähän hämilläni ja kaipaisin mielipiteitä.
Kävin eilen syömässä ravintolassa ja tilasin lehtipihvin ja juomaksi maidon. Pihvi tuli ihan ok nopeasti, mutta juomaan ei näkynyt eikä kuulunut. Tarjoilijat olivat kovin kiireisiä muiden asiakkaiden kanssa, enkä saanut heidän huomiotaan kiinnitettyä, jotta olisin voinut uudestaan pyytää juomaan.
Lopulta tarjoilija toi maitoni siinä vaiheessa, kun olin jo lopettelemassa syömistä, eli lautanen oli jo lähes tyhjä. Hän vain laittoi juoman pöydälle, sanoi "Ja näin, olkaa hyvä." ja oli lähdössä pois.
Tässä kohtaa minä tokaisin tarjoilijalle sanatarkasti näin: "Kiitos, mutta olisin halunnut sen ruokajuomaksi, enkä jälkiruoaksi."
Tästä tarjoilija pahoitti mielensä ja alkoi tiuskia minulle, että hän vain tekee työtään, ja että on väärin haukkua ihmistä, joka tekee parhaansa, ja että seuraavalla kerralla minun ehkä kannattaisi ruokailla jossain muualla.
Eli olinko minä todella kohtuuttoman epäkohtelias..? Mielestäni en ollut, mutta mitä mieltä av-raati asiasta on?
Kommentit (58)
Ravintolatyöntekijä moi. Et tehnyt väärin, juoma tuodaan heti alkuun eikä vasta tässä vaiheessa. Minä en aasiakkaita mielistele, eli en todellakaan pahoittele ja voivottele jos kyseessä on ihan oikeasti vain ja aidosti typerä asiakas - mutta tässä tilanteessa oli kyllä ravintolan moka ja olisin vähintään pahoitellut asiaa syvästi
Et ollut, tarjoilija mokas pahasti.
Ei....... oliko tämä tarina kultaiselta 70- luvulta. Lehtipihvi ja maitoa. Vain suomessa aikuiset juovat maitoa ravintolassa.
Vierailija kirjoitti:
Mistä sinä sen ruuan sait? Eikö silloin kun sitä tuotiin olisi voinut muistuttaa siitä maidosta eikä vasta ruuan jälkeen.
Sama tarjoilija toki toi ruoan, mutta en ehtinyt tajuta juoman puuttumista ennen kuin hän oli jo poistunut, joten en siinä kohtaa ehtinyt muistuttaa asiasta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei....... oliko tämä tarina kultaiselta 70- luvulta. Lehtipihvi ja maitoa. Vain suomessa aikuiset juovat maitoa ravintolassa.
No, minä juon maitoa ihan jokaisen aterian yhteydessä, koska yksinkertaisesti pidän siitä kovasti..! 🙂
Ap
Maitoa? Ai kamala, aikuinen ihminen tilaa ravintolassa maitoa...
Et ollut epäkohtelias. Hyvä vaan kun sanoit.
Ap oli ravintolassa Porvoossa. Muualla juomat tulevat jo hyvissä ajoin ennen ruokaa.
Hassu maitokauhistelu. Olen subwaylla töissä, ja tosi monet ottaa maitoa subin kanssa :D Tai siis vähintään kerran vuoron aikana myyn maidon juomaksi kylkeen. Maito on tosi hyvää
Vaikka onkin provo, niin aihe hyvä.
Välinpitämätön ja huonomuistinen tarjoilija on pahinta mitä ravintolassa voi olla.
Ja outoa kyllä, kaikki ihmiset eivät halua juoda vettä, viiniä, colaa tai kivennäisvettä ruuan kanssa.
Jotkut haluavat tosiaan juoda maitoa ruuan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Maitoa? Ai kamala, aikuinen ihminen tilaa ravintolassa maitoa...
Oliko olennainen asia tässä tarinassa? Ei ollut.
Ei tässä aloituksessa ollut pointtina se, että join juuri maitoa, vaan minun ja tarjoilijan keskinäinen vuorovaikutus.
Kuvitelkaa sen maidon tilalle lasillinen vettä tai viiniä, älkää takertuko siihen maitoon, kiitos!
Ap
Lehtipihvi maidolla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei....... oliko tämä tarina kultaiselta 70- luvulta. Lehtipihvi ja maitoa. Vain suomessa aikuiset juovat maitoa ravintolassa.
No, minä juon maitoa ihan jokaisen aterian yhteydessä, koska yksinkertaisesti pidän siitä kovasti..! 🙂
Ap
Veikkaan, että tämä on provo, mutta totean silti, että en ikimaailmassa voisi kuvitella eläväni ihmisen kanssa, joka juo ruoan kanssa maitoa. Se ei ole aikuisen ihmisen ruokajuoma. Puolisoni juo kyllä joskus piimää ja pystyn elämään asian kanssa, ei hän sitäkään sentään ravintolassa ikinä tilaisi. Vesi, olut ja viini ovat meillä molempien ruokajuomia, enimmäkseen tietysti vesi.
Saa provosoitua, sitä vartenhan ap tämän ketjun aloittikin. Se ei silti muuta faktaa, että omassa ystäväpiirissäni (ja olen 50+) en tiedä ainuttakaan aikuista, joka joisi maitoa ainakaan silloin, kun syömme yhdessä jonkun kotona tai ulkona.
On kyllä todella harvinaista, että aikuinen tilaa maitoa ruoan kanssa. Kaksi tai kolme kertaa törmännyt moiseen, yli 15 vuotta ravintola-alalla. Siksi en usko tätä tarinaa.
Lehtipihvi maidolla kirjoitti:
Ei tässä aloituksessa ollut pointtina se, että join juuri maitoa, vaan minun ja tarjoilijan keskinäinen vuorovaikutus.
Kuvitelkaa sen maidon tilalle lasillinen vettä tai viiniä, älkää takertuko siihen maitoon, kiitos!
Ap
Kyllä me takerrutaan siihen maitoon, maito ja lehtipihvi on ihan uunoa.
Olisit pyytänyt hänen esimiehensä paikalle selvittämään asiaa. Ja pyytänyt saada annoksesi kokonaan maksutta. LOL!
Lehtipihvi maidolla kirjoitti:
Ei tässä aloituksessa ollut pointtina se, että join juuri maitoa, vaan minun ja tarjoilijan keskinäinen vuorovaikutus.
Kuvitelkaa sen maidon tilalle lasillinen vettä tai viiniä, älkää takertuko siihen maitoon, kiitos!
Ap
Ei ravintolassakaan kannata heittäytyä ihan autettavaksi, käynti on mieluisampi ja ilman että kukaan mieltänsä pahoittaa jos asiakaskin pitää huolta siitä, että saa mitä tilaa.
Lehtipihvi ja maitoa? Ei ole sinuakaan makuaistilla paiskattu.
Vierailija kirjoitti:
Lehtipihvi maidolla kirjoitti:
Ei tässä aloituksessa ollut pointtina se, että join juuri maitoa, vaan minun ja tarjoilijan keskinäinen vuorovaikutus.
Kuvitelkaa sen maidon tilalle lasillinen vettä tai viiniä, älkää takertuko siihen maitoon, kiitos!
ApEi ravintolassakaan kannata heittäytyä ihan autettavaksi, käynti on mieluisampi ja ilman että kukaan mieltänsä pahoittaa jos asiakaskin pitää huolta siitä, että saa mitä tilaa.
Ravintolassa käynnin koko pointti on siinä, että mistään ei tarvitse huolehtia.
Mistä sinä sen ruuan sait? Eikö silloin kun sitä tuotiin olisi voinut muistuttaa siitä maidosta eikä vasta ruuan jälkeen.