Hautakivijutussa katsoisin, että aselepo?
Laitoin tänään leskelle vielä yhden viestin asiaan liittyen ja siitä, että sain sen lähetettyä, tuli itselleni jo parempi mieli. Laitoin hänelle, että ” Tuo isän kiveen laittamasi teksti loukkaa minua, kun tiedän, miten kohtelit Xxxxx:ää hänen elinaikanaan.”
Noin. Nyt sain sanotuksi sille kurjalle ihmiselle sen, mitä tahdoin hänen tietävän ja ihmettelen vaan, että kenelle hän esittää sillä hautakiven tekstillä? Kaikki, joille isäni oli tärkeä, tietävät, että tuo on silkkaa potaskaa ja silmänlumetta.
Nyt en kaipaa häntä vastaamaan. Hän ei vastannut eilen hänelle laittamaani viestiin, jossa kysyin, että mitähän varten hän menee tilaamaan kiven ilman minua, jos haluaa, että kuolinpesä maksa sen. Ihmettelin lisäksi, että hän ei kysynyt minun mielipidettäni siihen, mitä hän kiveen haluaa ennen tilaamista.
Tähän hän ei vastannut. Siksi sai tänä aamuna tuon ylempänä mainitun viestin. Ihan oikein hänelle.
Kommentit (46)
Toivottavasti purskahti itkuun kun kaikki on niin raskasta, eikä isänikään ole enää elossa, jonka voisi taas laittaa eteensä kilveksi kun on kohdellut isän läheisiä huonosti ja nämä ovat vihaisia.
Ap
Minulle sopisi enemmän kuin hyvin, että hän haluaisi nyt uhriutua. Pystyn ampumaan siltä pohjan pois jos koittaa sössöttää, että se johtuu minusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi paska.
Ei vaan voi kuinka ihanaa! 👍
Ap
[x] Av-monologit osa 582: hautakivi
Ap jatkaa vielä:
Tässä on jo neljättä päivää vaivannut todella löysät ulosteet tai oikeastaan ehkäpä jo ripuli olisi oikea termi.
Outoa tässä on se, että aamuisin kun herään, niin pitää juosta vessaan ja suoli tyhjenee todella ärhäkästi miltei kerralla. Aamuisin vessassa tarvitsee rampata noin 2-4 kertaa. Ja tämän ripuloinnin jälkeen joskus tulee melko heikko olo.
Kuitenkin kun suoli on jo ihan täysin tyhjä, niin pystyn kuitenkin syömään ja juomaan ihan normaalisti, eikä vatsa tunnu siihen reakoivan mitenkaan huonosti, mutta kuitenkin sitten päivän mittaan ei tarvitse käydä lainkaan vessassa, vaan sitten taas seuraavana aamuna ja kaikki sitten tyhjeneekin taas ripulina ulos.
Olisiko mitään konsteja miten tämän vaivan voisi saada jotenkin kuriin? Olisi melko kiusallista jos tämä vaiva ehtisi jatkua ensi viikkoon saakka, kun sossukin olisi silloin, enkä todellakaan haluaisi mahdollisesti myöhästyä ripulin takia tai sitten siellä sossussa käyttää aikaana vessassa ramppailuun.
Ap
Onko äitihullu tullut isähulluksi?
Toki ymmärrettävää että suru saattaa purkautua kaikenlaisena sekoiluna, joten osanottoni ap:n menetykseen.
Eikö sinne voisi laittaa hautakiveksi ne kivikissat?
Vierailija kirjoitti:
[x] Av-monologit osa 582: hautakivi
Khyllä! 👍
Ap
Tästä on nyt paaaaljon parempi jatkaa ositukseen, olen puhdistanut ilmaa omalta osaltani ja jos hän haluaa sönköttää siihen jotain, en puolestani nyt minä vastaa. Lakimiehelleni voi osoittaa kaikenlaiset itkut asioista.
Ap
Äitiäni pidän outona ja vammaisena, kun olisi estänyt minua sanomasta tuota viestin sisältöä, jos olisin häneltä kysymyt siihen tukea???? Sitten vielä on sanonut, että hänestä kyllä tulee naarastiikeri, joka puolustaa minua, jos on tarvis. Aha? Ja milloinkohan näkisi ikinä mua tarvittavan puolustaa? Ikinä ei ole välittänyt yhdestäkään asiastani, jossa mieleni on pahoitettu.
Ap
On kuin katsoisi kiihdytysajoja. Auton tilalla on ihminen, joka kiihdyttää-kiihdyttää-kiihdyttää itseään raivoon, kunnes lysähtää päivän päätteeksi jonnekin ojaan inisemään väsyneenä.
Äitiäni on isoimmin syyttäminen, että läski sai ylipäätään toimittua näin, että tilasi sen s**tanan kiven yksin. Äitini on käskenyt alistua ja olla ajamatta omia oikeuksia ja antaa muiden tehdä, kuten he haluavat, koska hänellä ei narsistina ole koskaan ollut mitään tarttumapintaa siihen, millaiset asiat loukkaavat toisia eli minua.
Ap
Äitini tässä asiassa kaikkea eniten esti. Jos ei olisi häntä, olisin hoitanut jutun leskeä kohtaan jo ajat sitten paljon törkeämmin (hänen tunteitaan siis pohtimatta).
Ap
Aion jonain hetkenä sanoa äidillekin, millälailla kohtelin leskeä ja toivon, että hän tukehtuu moraalipaheksuntaansa.
Ap
Tai ehkä s ei ole niinkään moraalista paheksuntaa vaan ahdistusta siitä, että hänen tyttärensä riitelee . Niin, voi jumal*auta, kun normaalit ihmiset tekevät niin, jos joku s**tanan p*ska astuu heidän naamalleen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
On kuin katsoisi kiihdytysajoja. Auton tilalla on ihminen, joka kiihdyttää-kiihdyttää-kiihdyttää itseään raivoon, kunnes lysähtää päivän päätteeksi jonnekin ojaan inisemään väsyneenä.
Joo, et vain tajua yhtään mitään.
Ap
Mutta äitini ei olekaan ihmisenä yläluokkaa, hän ja läski ovat molemmat alaluokan kasvatteja, vaikka heidän anhemmillaan onkin ollut ihan säälliset ammatit eivätkä ole mitään työläisiä, niin kuilu vaan on niin suuri, koska minun isäni oli eliittiperheestä kotoisin ja hänen äitinsä vielä korkeammalta eliitissä. En sano tätä kehuakseni, vaan koska äitini vammainen suhtautuminen vain on häirinnyt ja haitannut elämääni niin hirveän paljon. Nyt sen just näkee, miten PALJON parempi olo tulee, kunnhaukkuu paskat toimijat heidän vioistaan, jos ne kerran ovat totuus.
Ap
Ei kun voi hienoa!
Ap