Pääsisittekö tälläisesta parisuhdekriisistä yli? Kumpi on oikeassa, mies vai minä?
En tunnu pystyä pääsemään yli siitä, että mies ei ollut tukenani eräässä erittäin vaikeassa elämäntilanteessa. Hänen mielestään jokaisen pitää loppuje lopuksi pärjätä yksin, tai siis ei voi olla riippuvainen toisen tuesta. Minä taas ajattelen niin, että vaikeimmissa tilanteissa huomaa, ketkä ihmiset oikeasti merkitsevät ja ketkä ovat aina olemassa sinua varten. En tiedä pääsenkö tästä yli, ja voinko jatkaa suhdetta kun mies vaikuttaa noin välinpitämättömältä. Avioliittoa on takana kymmeniä vuosia, mutta en ole koskaan kokenut olevani näin yksin. Mies ei koe tehneensä mitään väärää.
Kommentit (50)
Riippuu aika paljon siitä tilanteesta, että mikä se oli.
Toiset kokee sellaisen ripustautumisen tosi ahdistavana, jos ei itse koe, että se asia olisi niin vakava. Niin toinen tuntuu silloin liian takertuvalta ehkä.
Pääsisin yli, itsekin ajattelen, että jokaisen pitää pärjätä omillaankin, toki se tuki on ihana ja hieno asia, mutta ei sitä saa pitää itsestäänselvyytenä. Silloin siitä tulee toiselle riippakivi.
Vierailija kirjoitti:
Suhdetta vai avioliittoa?
Mitä merkitystä?
En pääsisi yli ja antaisin kenkää. Sairastuin itse vakavasti jokin aika sitten ja olisin varmasti pärjännyt yksin, mutta en halunnut, kun ei ole pakko. Olisin esittänyt kovempaa kuin olen, ja miksi? Puolison pitää olla tukena, se on osa parisuhdetta.
Mutta jos omalla puolisolla on vaikein aika elämästään, eikö silloin puolison kuulu tukea? Ap
Jos lähtökohtana on se, että toinen on oikeassa, toinen väärässä, niin lopputulos ei ole hyvä. Olettaen siis, että kyse on jostain mystisestä tukemisesta vaikeassa tilanteessa. Toki jos tarvittiin joku pitelemään tikapuita, että saat rännit putsattua eikä mies tajunnut, että häntä tarvitaan avuksi, niin jätä se mies, talo nimittäin lahoaa tuota menoa aika pian!
Niin, eli mikä on "riippakivi"? Se että tarvitsee toista silloin kun itsellä on vaikeaa? Ap
"eräässä erittäin vaikeassa elämäntilanteessa"
Älä vaan kerro lisää. Toistaiseksi oletan, että kynsi katkesi.
Ja tiedät että mies nimenomaan on välinpitämätön? Koska toinen vaihtoehto on se että hän välittää niin paljon että sinun vaikea elämäntilanne on hänellekin asia, jota hän ei osaa käsitellä muuten kuin vetäytymällä.
Kun ei enempää tietoa, vaikea ottaa kantaa. Jos kyseessä on esimerkiksi sun rakastajan kuolema, empatiavajeen kyllä ymmärtää. Muutoin miehesi vaikuttaa kylmäkiskoiselta ja on ehkä ollut sitä koko suhteen ajan, mutta olet siihen sopeutunut. Elämä kun tuo vastaan ennemmin tai myöhemmin ne asiat, joilta olemme sulkeneet silmämme tietoisesti tai tiedostamatta. Jos persoonallusuuden muutos on ilmeinen, kannattaa selvittää orastavan muistisairauden mahdollisuus. Esim. Alzheimer aiheuttaa tunnekylmyyttä ja kuten ehkä tiedät, mitä nuorempana se tulee, sen hankala maata tauti muodosta on kysymys. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Jos lähtökohtana on se, että toinen on oikeassa, toinen väärässä, niin lopputulos ei ole hyvä. Olettaen siis, että kyse on jostain mystisestä tukemisesta vaikeassa tilanteessa. Toki jos tarvittiin joku pitelemään tikapuita, että saat rännit putsattua eikä mies tajunnut, että häntä tarvitaan avuksi, niin jätä se mies, talo nimittäin lahoaa tuota menoa aika pian!
Ei ole lähtökohtana. Yritin kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi.
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos omalla puolisolla on vaikein aika elämästään, eikö silloin puolison kuulu tukea? Ap
Kyllä, kyllä. Mutta tukemisellakin on rajansa. On ihmisiä joka jaksavat känttää ja vääntää samaa asiaa vähintään vuosia, jolloin kumppani saattaa uupua ja todeta, että hän ei vieläkään pysty muuttamaan tapahttunutta toiseksi, eikä osaa tehdä asian suhteen enää muutakaan. - Ainakaan tässä ja nyt, ehkä tai mahdollisesti ei koskaan.
En jatkaisi parisuhdetta. Toisen tukena oleminen on tärkeä osa parisuhdetta. Jos pitää viime kädessä pärjätä yksin, niin sitten tosiaan on parempi yksin kuin siinä suhteessa.
Minusta riippuu niistä vaikeuksista ja mistä ne johtuu, kuinka kauan ovat kestäneet ja miten näkyy arjessa. Ei tällaiseen voi mun mielestä yleisellä tasolla juuri mitään sanoa. Eri ihmisten mielestä kun erilaiset jutut ovat vaikeita. Jonkun toisen mielestä sama asia voi tuntua hyvinkin pieneltä.
Vierailija kirjoitti:
Kun ei enempää tietoa, vaikea ottaa kantaa. Jos kyseessä on esimerkiksi sun rakastajan kuolema, empatiavajeen kyllä ymmärtää. Muutoin miehesi vaikuttaa kylmäkiskoiselta ja on ehkä ollut sitä koko suhteen ajan, mutta olet siihen sopeutunut. Elämä kun tuo vastaan ennemmin tai myöhemmin ne asiat, joilta olemme sulkeneet silmämme tietoisesti tai tiedostamatta. Jos persoonallusuuden muutos on ilmeinen, kannattaa selvittää orastavan muistisairauden mahdollisuus. Esim. Alzheimer aiheuttaa tunnekylmyyttä ja kuten ehkä tiedät, mitä nuorempana se tulee, sen hankala maata tauti muodosta on kysymys. Voimia!
Kiitos! Olen miettinyt onko hänen persoonallisuutensa muuttunut iän myötä. Toisaalta myös tuntuu, että olen itse shokissa: Että tällainenkö oma mieheni on aina ollut? Enkä ole huomannut.
Pelkän aloituksen perusteella väitän, että ap on väärässä.
Vaikutat raskaalta seuralta, eikä puolisosi ole ajatustenlukija.
Se tukena olokin voi jossain vaiheessa alkaa olla niin kuormittavaa, että tukena ollut henkilö alkaa tarvita itsekin tukea.
Vierailija kirjoitti:
Jos lähtökohtana on se, että toinen on oikeassa, toinen väärässä, niin lopputulos ei ole hyvä. Olettaen siis, että kyse on jostain mystisestä tukemisesta vaikeassa tilanteessa. Toki jos tarvittiin joku pitelemään tikapuita, että saat rännit putsattua eikä mies tajunnut, että häntä tarvitaan avuksi, niin jätä se mies, talo nimittäin lahoaa tuota menoa aika pian!
Elämän tärkeimmät asiat on muuta kuin taloja ja materiaa.
Vähän saattaisi helpottaa vasaamisa, jos tietäiisi arkemmin taustoja...