Kypsyvätkö toiset ja kolmannet lapset nopeammin kuin esikoiset?!
Mitin että kypsyvätkö seuraavat lapset nopeammin kuin ensimmäiset?
Kommentit (6)
Enpä tiedä. Kuitenkin toisen ja kolmannen tai vaikkapa vielä neljännenkin lapsen kanssa vanhemmilla on jo kokemusta kasvatustyöstä ja totta kai tämä vaikuttaa. Ensimmäisen kanssa kaikkea on kokeiltu ja tehty ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen on väistämättä uran raivaaja.
Toisesta lapsesta eteen päin vanhemmat suhtautuvat ehkä rennommin - ei yritetä niin kauheasti kasvattaa ja annetaan lasten olla. Lapsi saa kasvaa ehkä vapaammin, ja siksi ehkä myös kokee vähemmän tarvetta kapinoida ja "nousta vanhempiaan vastaan". Toinen tai kolmas lapsi kokee myös varmasti vähemmän paineita, jolloin jää tilaa kulkea omaa polkuaan. Tämä on toki vain oma kokemukseni ei-esikoisena.
Meillä kyllä pitää paikkansa. Kehittyivät isoveljen perässä kaikin tavoin nopeammin ja itsenäistyivät teineinä nopeammin.
Voi myös johtua luonne-eroista ja siitä että ovat tyttöjä.
Mun huomio on taas päinvastainen. Esikoiset kehittyvät nopeammin, ottavat vastuuta itsestään ja itsenäistyvät aiemmin. Ovat jo nuorina pikkuaikuisia, joilta vaaditaan esimerkkinä olemista nuoremmille ja jätetään enemmän selviämään omineen, kun pienet vievät huomion.
Ei ainakaan meidän perheessä (siis kun olin lapsi), kyllä isosiskoni oli aika selvästi meitä muita nuorempiaan aiemmin kypsempi (siis jos verrataan samassa iässä olevaa kypsyyastetta) ja tosiaan vastuutakin hänen niskoilleen sälytettiin mielestäni vähän liiaksikkin välillä, esim. itse olin ongelmalapsi ja siskoni laitettiin katsomaan minunkin perääni välillä, myös kun oltiin teinejä, no tappeluitahan siitä syntyi kun isosisko yrittää komennella kuin joku aikuinen.
Luonne-eroistakin tosiaan voi tietenkin jonkun verran johtua, mutta paljonko sitten nämä kokemukset on kunkin luonnetta muokanneet, sitä on vaikea tietää.
Minä olen keskimmäinen ja todellakin kypsin porukasta ja sitä nuorimpana. Keskimmäinen jää huomiotta ja oppii pitämään itsestään huolta.
Ei ainakaan henkisesti. Esikoisista yleensä tehdään pikkuaikuisia jo nuorella iällä.