Minkä verran kertoa kumppanille vaikeasta lapsuudesta?

Niin paljon kuin haluat hänen vievän tietoa mukanaan mahdollisen eron jälkeen.

En halua tietää.

Ollaan kerrottu kaikki mahdollinen. Yhdessä oltu 8 vuotta jos sillä on merkitystä tässä.

Eiköhän jokainen punnitse omalla kohdallaan paljonko haluaa kertoa vai kertooko yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Niin paljon kuin haluat hänen vievän tietoa mukanaan mahdollisen eron jälkeen.

Positiivista ..

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kerrottu kaikki mahdollinen. Yhdessä oltu 8 vuotta jos sillä on merkitystä tässä.

Eiköhän jokainen punnitse omalla kohdallaan paljonko haluaa kertoa vai kertooko yhtään mitään.

Mikä on pahin jaettu asia lapsuudesta?

Kävisikö jokin yleisluontoinen kuvaus kuten minua on lapsena käytetty hyväksi ja pahoinpidelty ja tämä on aiheuttanut minulle ongelmia x, joiden vuoksi käyn terapiassa. Painota sitä miten ongelmat vaikuttavat/eivät vaikuta teidän suhteeseen. Raakoihin yksityiskohtiin on turha mennä, jos vain pystyt olemaan niistä kertomatta.

Jos taas lapsuutesi oli "vaikea", niin kerrot mistä nyt ikinä haluat miehesi kanssa puhua. Kaikilla meillä ollut omat vaikeudet ja niistä puhuminen lähentää.

En ole kertonut mitään.

Trauma voi aktivoitua uudelleen, ellei kuulija ole todella läsnä ja myötätuntoinen.

Riippuu myös, MITEN kertoo

Sinulla on lapsuudesta jäänyt traumoja tms, kun kerran olet käynyt aiheesta terapiassa. Lapsuuden jättämät erikoiset reagointitavat ja defenssit ym. ihmetyttävät puolisoa, jos hän ei tiedä taustaa. Kertominen voi ehkäistä joitain turhia riitoja.

Onhan aikuinen silti vastuussa omista defensseistään eikä voi olla "nyyh, minulla oli vaikea lapsuus".

Mitä lapsuudesta normaalisti kerrotaan - ei sitä normaalisti tarvitse etukäteen miettiä ja lyödä päätöstä lukkoon.

Kun jokin asia tulee puheeksi, niin sitten siitä puhutaan. Kun toinen kysyy lapsuudesta, niin vastataan.

Normaalisti lapsuuden asioita ei ole tarvetta salata. Jos ap hakee normaaliutta, niin sitten kertoo salailematta siitä mikä tulee puheeksi.

Mikä on pahin kuulemanne tai kertomanne asia?

Omassa lapsuudessani oli alkoholismia ja perheenjäsenen kuolema alle kouluikäisenä. Sen jälkeen myös taloudellisesti niukkaa. Näiden asioiden ajattelen olevan selittäjänä siinä, miksi olen tehnyt elämässäni sellaisia ratkaisuja, jotka ovat hyvin turvallisuushakuisia.

MUTTA: on myös vaikea sanoa, missä menee sen raja, mikä on persoonaani ja mikä persoonalleni tyypillinen tapa toimia ja mikä taas sellaista, mikä juontaa juurensa lapsuuden kokemuksiin. Olen persoonaltani herkkä (siis muun muassa) enkä sellainen pää edellä -menijä.

Piirrä sukupuu

Jos kerrot niin pidä mielessä, että riitojen yhteydessä mies saattaa tämänkin aiheen nostaa esiin.

Vierailija kirjoitti:

Jos kerrot niin pidä mielessä, että riitojen yhteydessä mies saattaa tämänkin aiheen nostaa esiin.

Reilua

Sinun pitää kertoa miehellesi kaikki. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja tietämällä miehesi voi arvioida, haluaako hän olla sen verran vaurioituneen ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Sinun pitää kertoa miehellesi kaikki. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja tietämällä miehesi voi arvioida, haluaako hän olla sen verran vaurioituneen ihmisen kanssa.

Ja mieskö on kehityspsykologian, seksologian ja perheterapian (erityistason) asiantuntija?

Hyvä kysymys. Enpä ole tainnut kovin paljon kertoa, mutta kysymättäkin lienee selvää, että on perustellut syyt sille, ettei ole yhteydessä vanhempiinsa. Olen kertonut öö "ulkoiset syyt", eli päihde- ja mielenterveysongelmat, mutta niiden vaikutusta minuun olen edelleen selvitellyt, mutta kumppanille en ole pään sisäisiä asioita kauheasti avannut. Luotan kuitenkin häneen, eikä kertomisesta olisi lopputuloksena mitään yllä tokaistua skeidaa tyyliin uli-uli-oliks-vaikeeta.

Raskainta on oikeastaan ollut se, että on ymmärtänyt millaisessa rikkinäisten ihmisten historia suvussamme on ollut ja miten vaikeata on ollut ponnistaa edes piirun verran parempaan vanhemmuuteen.